Appelsiineja poimimassa

Vitamiineja suoraan puusta. 
Joskus katsellessani 4-vuotiaan poikani syömistä mietin, että onkohan olemassa rajoittuneempaa ruokavaliota kuin mitä hän noudattaa. Siis vapaaehtoisesti. Ruoka-aineintoleranssit ovat asia erikseen, eikä tässä ole kyse niistä.

Ruokalajeista hän syö tomaattikastike-jauhelihapastaa parmesan-juustolla, linssipataa, hernekeittoa (itse tehtyä, ei valmisruoka), pinaattilettuja (valmisruoka, ei itse tehtyjä) ja pizzaa (hyvää italialaistyyppistä, ei mitä tahansa lättyjä). Aamiaisella ja välipaloilla kelpaa kreikkalainen jogurtti (vain Lidlin), kauraleipä tai mämmi, joskus harvoin keitetty kananmuna.

Kasviksista ei menisi oikein mikään, mutta muiden ruokien seassa saan niitä toivottavasti edes minimimäärän ujutettua. Hedelmistä maistuvat banaani, mandariini ja omena. Ai niin, ja naapurin appelsiinit. Kyllä, aivan oikein, naapurin appelsiinit mutta eivät kotiin ostetut.

Asia valkeni minulle viime kesänä, kun naapurin rouvan kanssa tuli puhe hänen pihalleen usein pujahtavasta pojastamme:

Kysyin, eihän pojastamme vain ole vaivaa, kun hän monesti heti aamusta pyykää hänen pihalleen. Ei toki, naapuri vakuutti. Heillä on oikein mukavaa yhdessä, he istuvat puutarhassa pensaiden siimeksessä aamupalalla ja syövät appelsiinia ja parmesaania.

Parmesan-juuston kyllä ymmärsin, mutta appelsiinit. Eihän meidän poika tykkää appelsiineista! Kotona ei ikinä syö kun tarjoan tai jos maistaakin, niin siihen jää.

Mitä ilmeisimmin naapurin tädin kanssa appelsiinit kyllä kelpasivat. Kysyin asiasta pojalta, ja hänellä oli selkeä selitys valmiina: "A:n appelsiinit ovat hyviä, mutta ne kotona olevat ovat pahoja." Piti ihan kysyä naapurilta, mistä hän appelsiininsa ostaa, ja kävi ilmi, että ihan samoista kaupoista ja samaa lajiketta kuin mekin.

Jotain taikaa niissä naapurin appelsiineissa kuitenkin selvästi oli. Ulkoilma, hyvä ruokailuseura, jännä ruokailupaikka, onhan siinä jo seikkoja, jotka nostattavat minkä tahansa ruuan maittavuusastetta. Kotona taitaa olla seurassa vikaa, sillä olen kyllä monet kerrat tarjoillut ruokaa ja hedelmiä ulkosallakin, milloin viltillä milloin terassilla.

Lasten nirsoilu on kuitenkin kuulemma ihan normaalia, vaihe joka menee ohi. Onneksi. Kai se liittyy jotenkin eloonjäämisviettiin ja siihen, että meidän sisäämme on kirjoitettu epäluulo kaikkea sellaista kohtaan, jonka syömäkelpoisuudesta emme ole ihan varmoja. Siinä ei paljon auta, vaikka äiti tai koko muu ruokakunta vannoo ja vakuuttaa, että "syö pois vaan, se on tosi hyvää, maista vaikka!"

Eikä välttämättä sekään, että kattaa ruuan houkuttelevasti ja värikkäästi, kuten usein kehotetaan tekemään lasten ruokahalun houkuttelemiseksi. Meillä on tehty muun muuassa mozzarella-tomaattikärpässieniä, lohkottu kurkut kukiksi ja katettu keitot hauskoilta lautasilta, mutta ei auttanut - tomaatti ei kelvannut sen paremmin kuin kurkku tai keittokaan.

Jokin erityisen suuri hohto niissä naapurin appelsiineissa täytyi siis olla. Sen myötä pojan koko asenne appelsiineja kohtaan on hieman lientynyt, ja kun viime jouluna Roomassa meille tuli tilaisuus poimia appelsiineja suoraan puusta, poika halusi heti maistaa tietääkseen, "ovatko ne yhtä hyviä kuin naapurin A:lla."

Eivät kuulemma olleet. Silti hän söi useamman viipaleen, ja totta puhuen kyllä ne hyviä olivat. Vierailimme mieheni sukulaisissa maaseudulla Velletrissä, vajaa 40 kilometriä Roomasta kaakkoon, ja sedän talon pihalla kasvaa monta komeaa appelsiinipuuta. Täti valitteli, etteivät ne kylmien säiden vuoksi olleet päässeet vielä oikein kypsymään vaan olivat heidän makuunsa liian kirpeitä, mutta minusta ne olivat oikein maukkaita  - harvoin sellaisia Suomessa kohdalle osuu.

Kelpasivat vielä pojallekin. Kaikkein hauskinta oli kun sai poimia niitä puusta. Se oli minullekin erityinen hetki, en voinut olla ajattelematta omaa lapsuuttani, lempihedelmääni appelsiinia ja sitä, kuinka pienenä pohdin, mistä kaukaa appelsiinit meille tulevat. Niin vain elämä on kohdallani noppiaan heitellyt, että omat lapseni pääsevät poimimaan niitä suoraan puusta täällä Italiassa, ja se on kaikki heille aivan arkipäiväistä.

Kerroimme myös Velletrin-sukulaisille appelsiineja syövästä naapuristamme ja pojastamme, joka hänen avullaan oli oppinut pitämään appelsiineista. He antoivat meille oitis mukaan kassillisen vastapoimittuja appelsiineja "naapurillekin vietäväksi". Ja kiitoksella otimme vastaan, harmi vain että Suomeen asti niitä ei riittänytkään enää vietäväksi, kun joku vahingossa söi viimeisetkin hedelmät juuri ennen paluumatkaamme...

Mutta hyvä tarina jäi kuitenkin kerrottavaksi. Kuinka appelsiineja poimittiin suoraan puusta ja miten hyvälle ne maistuivat - melkein yhtä hyvälle kuin naapurissa!

PAROLA DEL GIORNO: arancia (f) = appelsiini arancio (m) = appelsiinipuu

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Mistä tulit, punarinta, mitä viestiä tuot, kenen sielua kannat?

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Jäätelökesää ja lisäaineongelmia

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin