perjantai 2. kesäkuuta 2017

Erikoinen eskarin päätös ja Suomen parasta jäätelöä

Eskarireppu on jäänyt kesälomalle, toppatakit ei.
Laitoin juuri vauvan ulos vaunuihin aamupäiväunille. Puin hänelle välikausihaalarin, hanskat, pipon ja sujautin lopuksi äitiyspakkauksen makuupussiin.  Lämpömittari näyttää 6 astetta. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun on kesäkuun toinen.

Esikoisen eskarin viimeinen päivä. Päivä, joka oli merkitty kalenteriin jo alkutalvesta.  Päivään liittyi kovin kesäisiä mielikuvia. Laittaa tytölle kiva kevyt kesämekko päälle ja sandaalit jalkaan,  käydä eskaristapaluumatkalla lähikaupassa hakemassa jätskit. Iloita kesän alkamisesta ja tuntea samalla suurta äidin haikeutta eskarivuoden päättymisestä.

Vaan eikö mitä. Paitsi että ilma on syksyisen jäätävä ja tuuli riepottelee juuri lehteen puhjenneita puita, tyttö on viidettä päivää kuumeessa kuin pahimpaan tautiaikaan konsanaan. Sen verran tauti on hellittänyt, että hän pääsi isänsä kyydissä aamulla sanomaan jäähyväiset ja viemään opettajille pienet muistot - talvitakki päällä ja tumput käsissä.

Jos jotain hyvää tästä omalaatuisesta vikasta eskaripäivästä hakee, on se, että paljon etukäteen pelätty haikeus on päivästä karissut. Viime viikon keskiviikko jäi hänen viimeiseksi eskaripäiväkseen, ja koska en sitä etukäteen tiennyt, en osannut haikeilla tai tirauttaa kyyneliä.

Eilen illalla kun istuimme mieheni kanssa lasten mentyä nukkumaan sohvalla viettämässä parisuhdeaikaamme, emme voineet olla kysymättä toisiltamme:

Miten tämä eskarivuosi kuluikin näin nopeasti? Juurihan se alkoi, menimme ensimmäistä päivää kaikki yhdessä häntä sinne viemään,  isovanhemmat ja täti Italiasta asti mukana saattokomppaniassa. Otimme kuvia kotipihalla ja eskarin pihalla pienestä tytöstä iso eskarireppu selässään, nonna ja nonno pörröttivät eskarilaisen tukkaa ja täti toivotteli hyvää prescuolaa. Ja meillä vanhemmilla oli roskia silmissä.

Mihin kuluivat kaikki ne syksyiset, talviset ja keväiset aamut, kun tapamme mukaan  usein vähän myöhässä kiirehdimme koko konkkaronkka kohti eskaria, ensin vauva mahassa, sitten vaunuissa, ja yleensä mukana myös koiramme Nera. Joskus päästiin matkaan pulkalla, joskus sateenvarjon kanssa.

Ja ne eskaristahakureissut, jolloin kiirettä ei enää ollut vaan kolmevuotias saattoi ottaa mukaan potkupyöränsä. Ja perjantaisin käytiin aina lähikaupan kautta ja ostettiin perjantaiherkku, yleensä hedelmärahkaa tai marjoja, suklaavanukas tai raakasuklaapatukka, ja jos oikein juhlatuulella oltiin niin Kinder-munat.

Usein lapset kinusivat jäätelöäkin, mutta koska olen alkanut omaksumaan italialaisen tavan suhtautua jäätelöön eli että sitä voi syödä vain lämpiminä ilmoina, vastasin aina: Odottakaa lapset siihen perjantaihin, kun eskari loppuu, silloin on kesä ja sitten käydään ostamassa ne jätskit!

Eipä tullut kesää eikä viimeisen perjantain eskaristahakureissuakaan. Jotenkin silti tuntuu, että olkoon sää kuin sää, ehkä lapset ovat kuitenkin ne jätskinsä ansainneet. Varuilta ostin eilen kaupassa käydessäni pakkaseen heidän lempijätskejään, buffet-keksijäätelöitä. Ja kun jäätelöaltaan äärellä olin, en voinut taaskaan vastustaa kiusausta ostaa uutta lempijäätelöäni.

Kyseessä on sikamaisen kallis (7 euroa/ 0,5 l) Suomen jäätelön jäätelö, joka vaivihkaa ilmestyi lähiK-marketin valikoimiin jokin aika sitten. Pakkaus houkutteli hinnasta huolimatta, eikä vähiten makujen ja raaka-ainelistan vuoksi: Tilamaito, kerma, glukoosi, rypälesokeri, sokeri, maitojauhe, johanneksen leipäpuujauhe, kuusenhavu.




Kuusenhavujäätelö! Sehän on ihan mahtava idea. Kun sitä kerran maistaa, on myöhäistä; mikään muu jäätelö ei tule enää maistumaan yhtä hyvältä. Jäätelöksi raaka-ainelista on myös ilahduttavan lyhyt ja vapaa E-koodeista. Samanlainen lista tulisi kotona tehdystä jäätelöstä.

Vähintään yhtä hyvä kuin maku, on jäätelön koostumus. Se on niin samettinen ja pehmeä, että sitä on maistettava ymmärtääkseen. Olen ihan tosissani kun sanon, että tämän jälkeen mikään muu jäätelö ei tule enää maistumaan lähestulkoon miltään. Ja olen maistanut aika monia jäätelöitä, myös nykyään niin suosittujen muiden pientuottajien.

Italiassa jäätelöbaareista löytää usein samanalaisia samettisia koostumuksia ja napakymppimakuja. Mutta kyllä tämä kuusijäätelö, ja ne kaksi muutakin makua, vanilja ja lakritsa, joita olen tähän mennessä kokeillut, monet italialaisetkin jäätelöt voittaa. Suomen parasta jäätelöä se ainakin on.

Kuusenhavujäätelöä kehui miehenikin, vaikka hänella ei liitykään kuusenhavun tuoksuun sellaisia supisuomalaisia, lapsuudesta asti koettuja mielleyhtymiä kuin minulla: joulukuusen tuoksu, pihkantuoksuiset kädet metsäleikkien jälkeen.

Hehkutuksen lopuksi täytyy vielä sanoa, että en saa Suomen Jäätelöltä senttiäkään tästä kirjoituksesta, joten kaikki kehu on aitoa.

Olkoon ilma siis miten talvinen hyvänsä, taidan ottaa kuusijäätelön pakkasesta ja juhlia kesän alkua. Lapsille voin yrittää tarjota buffetjäätelöitä, mutta voi olla että äidin pakkausjätski voittaa. Kolmevuotias on nimittäin hulluna kuusijäätelöön (eskarilainen taas ei tykkää),  ja vaniljajäätelöstä he tykkäävät molemmat. Lakritsijäätelön olen tähän asti pitänyt omana iltaherkkunani, jota lohkaisen muutaman lusikallisen kulhoon harva se ilta ja nautiskelen romaania lukiessa.

Eläköön siis kesä, vaikka ainakin näin alkuun kovin kylmä oletkin! Eläköön Suomen paras jäätelö ja jäätelö yleensäkin, olkoon sää kuin sää! Eläköön ihana entinen eskarilaisemme ja tuleva koululainen!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti