keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Onnellisten perheiden lapset

3 lasta, elämän harmoniaa. 
Italia on kriisissä. Siellä syntyy tällä hetkellä vauvoja vähiten koko Euroopassa. Tämä on hämmästyttävää, kun ajattelee miten lapsiystävällisiä ihmisiä italialaiset ovat. Ihmettelin asiaa äsken päättyneellä Rooman-lomalla lukiessani aiheesta lehdistä.

Omassa ystäväpiirissämme ilmiö ei näy kovin selvästi. Tunnemme useita kahden ja jopa neljän lapsen perheitä. Nuorimmaisemme kummien luona vieraillessamme kuulimme heidän ystäväpiirissään vallitsevasta kolmen lapsen buumista.

Mutta tilastot puhuvat muuta. Perheiden keskilapsiluku laskee. Otin asian puheeksi ystävien kanssa pizzaillallisella (jossa oli paikalla viisi pariskuntaa ja kahdeksan lasta). Aihe oli luonteva, kun kaikki ihastelivat perheemme kolmikuukautista tulokasta, vauva kiersi sylistä syliin ja vauvakuumetta oli havaittavissa yhdellä jos toisella paikalla olleista naisista.

Ei ole lasten hankinta Italiassa helppoa, sain heiltä kuulla, ja syykin oli karua kuultavaa:

Jos Suomessa valitetaan, ettei yhteiskunta tue tarpeeksi lapsiperheitä, niin jokaisen valittajan olisi syytä perehtyä Italian järjestelmään. Siellä ei pohdita sitä, tuetaanko lapsiperheitä tarpeeksi, vaan että tuetaanko niitä ylipäätään ollenkaan.

Vastaus on melkein ei. Eräs äitikaveri kertoi, että hän oli molempien lastensa syntymän jälkeen palannut töihin neljän kuukauden jälkeen. Äitiyslomaa Italiassa myönnetään ruhtinaalliset kolme kuukautta, sen jälkeen loppuu yhteiskunnan tuki. Eikä ole olemassa vanhempainvapaata tai kolmen vuoden mahdollisuutta hoitaa lasta kotona. Töihin on mentävä, jos haluaa pitää työpaikkansa.

En tiedä, onko tilanne näin kaikissa työpaikoissa, mutta ainakin heillä joiden kanssa asiasta juttelin. Onnekkaimmilla on mummot ja vaarit, jotka ottavat pienet vauvat hoiviinsa äidin ollessa pakotettu menemään töihin. Jos ei ole isovanhempia, on vauva vietävä päiväkotiin (asilo nido).

Kun kerroin Suomen systeemistä, äitiysloman pituudesta, vanhempainvapaasta ja kodinhoitotuesta, olivat italialaiset äidit ihastuneita. Voi kun Italiassa olisi jotain vastaavaa, niin kyllä heilläkin olisi enemmän lapsia! Kyllä sinun on helppoa, he sanoivat.

No, kaikkeen tietysti tottuu ja myönnän, etten ehkä ole osannut tarpeeksi arvostaa suomalaista järjestelmää. Kun siihen on saanut vähän perspektiiviä niin tajuaa, kuinka ainutlaatuinen se on. Olen usein ajatellut, että Suomessa ollaan kotiäitivastaisia ja varsinkin viime aikoina nykyisen hallituksen aikana. Naiset töihin ja yhteiskunnalle tuottamattomat kotiäidit pannaan, on tuntunut olevan sen viesti. Eivätkä hallituksen puheet ja yhteiskunnallinen ilmapiiri muutenkaan aina ole tuntuneet niin lapsiperhemyönteisiltä.

Mutta lapsiperheiden tukijärjestelmä on kyllä ainakin tällä hetkellä aika kohdallaan, jos Italian malliin vertaa. Kunhan sitä ei mentäisi kovin pahasti sorkkimaan, ettei Suomenkin lisääntymistilanne ala entisestään heikentyä. Italian kintereillä ja aika likellä tullaan, alhaisten syntyvyyslukujen suhteen nimittäin.

Oma vauvani on tällä hetkellä 3,5 kuukautta, ja ajatus hänen hoitoon laittamisestaan parin viikon kuluttua olisi todella kaamea. En tiedä, pystyisinkö edes siihen.

Mutta voi sanoa, että nyt olen tehnyt oman pienen osani Italian väestön lisäämiseksi. Enkä nyt tarkoita sitä, että omat kolme lastani ovat puoliksi italialaisia, vaan että edellisellä Rooman-reissullani useampi kuin pari äitiä rupesi myötäni pohtimaan, olisiko heistäkin kahden tai kolmen lapsen äideiksi. Millaista se on, kun on useampi lapsi, onko rankkaa,  onko vaikeaa, minulta kysyttiin.

Vastasin täysin todenmukaisesti, että aivan ihanaa. Ei ole rankkaa eikä vaikeaa, päin vastoin. Elämästä on tullut työntäyteisempää totta kai, mutta hyvällä tavalla. En haluaisikaan olla liikaa jouten tai tehdä jotakin tyhjänpäiväistä. Omien lasten hoitaminen on oikeasti tärkeää työtä. Kannustin parhaani mukaan italialaisia ystäviänikin isompaan perhekokoon. Kuka tietää, onko puheilla vaikutusta.

Jälkikäteen jäin pohtimaan lapsilukuasiaa. Italialaisilla ystävilläni on huoli, kuinka talous kestää usean lapsen menot, kun valtiokaan ei juuri tue. Tämä huoli on tosin myös monilla suomalaisilla, vaikka valtio jonkin verran tukeekin. Uskallus ei tietenkään ole pelkästään rahasta kiinni.

Jotta iso perheen pyörittäminen onnistuu, on muunkin kuin talouden kestettävä.  Parisuhteen nimittäin. Jos puolison kanssa on ongelmia, ne eivät ainakaan lapsia hankkimalla häviä. Yksi ja kaksi lasta voi vielä mennä, vaikka liitto natisee, mutta kolmas voi olla jo liikaa. Olen jostain lukenut viisauden, jonka mukaan onnellisiin perheisiin syntyy enemmän kuin kaksi lasta.

Tämä voi hyvinkin pitää paikkaansa. Jos parisuhteessa menee huonosti, ei kolmannen lapsen hankkiminen helposti käy mielessä. Ärsyttää tarpeeksi jo sekin, miten puoliso on ja käyttäytyy kahden lapsen arjessa.

Ainakin itse allekirjoitan tuon viisauden. Puhun tietysti vain omasta puolestani, mutta me kyllä olemme onnellisia ja parisuhteen perusrakenteet ovat kunnossa. Kun tietää, että puoliso on vierellä ja hänen kanssaan voi jakaa kaiken, niin perheen kasvaminen tuntuu pelkästään luonnolliselta, melkein väistämättömältä. Kun lapset tuovat tällaista onnea, niin miksi ei heitä haluaisi hankkia lisää?

Johtuu varmaan kasvatuksesta, mutta vaikka äsken sitä käytinkin, vierastan kovasti hankkia-sanaa lapsista puhuttaessa. Lapsia ei hankita, niitä saadaan, piste. Siinä se suurin ihme piileekin. Vaikka kuinka pohtisi ja pyörittelisi sopivaa lapsilukua, ei se välttämättä kuitenkaan toteudu.

Olen Italiassa kuullut toisenkin osuvan sanonnan: Yksi lapsi tarkoittaa hemmottelua, kaksi kilpailua, kolme harmoniaa ja neljä siunausta. Hyvä sanonta, mutta oikeasti siunausta on jo yksikin. Useammasta puhumattakaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti