perjantai 7. huhtikuuta 2017

Hyödyllisiä synttärilahjoja, yrttienkasvatusinnostusta ja erään opettajan latistavat sanat

Yrttejä kasvamassa.
Mistä tietää, että lapsi on kasvamassa pois varhaislapsuudesta? No, ainakin siitä, että hänen lahjatoivelistoihinsa alkaa ilmestyä lelujen rinnalle muitakin asioita.

Jouluna meidän eskarilainen toivoi vielä pelkästään leluja, mutta syntymäpäivälahjalista kuulosti jo erilaiselta: mikroskooppi, päiväkirja, legginsejä, sukkia ja yrttienkasvatusjuttuja. Oli siellä shopkinsejakin, ja olisi ollut ehkä muitakin leluja, mutta kun hetken keskustelimme siitä, miten paljon leluja joulupukki juuri vähän aikaa sitten toi, ei tyttö alkanut lainkaan väittää vastaan.

Vastaväitteisiin olin varautunut, mutta nyt ymmärrän, että ehkä tämä nyt on sitä hidasta kasvamista ohi kiihkeimmän leluvaiheen.

Toivottavasti lelut ja leikit eivät kuitenkaan vielä moneen vuoteen ole jäämässä pois tytön elämästä. Sitä toivon hartaasti. Olen jo kauan ollut lievästi ahdistunut seuratessani, miten nuorina monet lapset tuntuvat jättävän leikkimisen ja usein korvaavat sen virtuaalitodellisuudella.

Onneksi leikkiminen ei meidän tytöllä ole kuitenkaan vielä vähentynyt, ja lahjalistan erilaisuuskin saattoi loppujen lopuksi johtua myös ihan toisesta asiasta kuin lapsuuden loppumisesta:

Siitä, että leluja on jo hänellä liikaa! (Vai voiko niitä lapsen mielestä olla...) Ainakin aikuisen näkökulmasta kotimme on muuttunut vaivihkaa yhdeksi suureksi leikkihuoneeksi joka paikassa pursuavine leluineen.

Eivät ne lelut tietenkään itsestään ole kotiimme kävelleet. Paljon on saatu lahjaksi (erityisesti Italian isovanhemmilta), mutta yhtä paljon on tullut itse hankittua.Viime syksynä tein epätoivoisen yrityksen hallita lelukaaosta, ja paitsi että toimitin pari kassillista tarpeetonta lelua kierrätykseen, hankimme vinon pinon erikokoisia lelulaatikoita. Yksi barbeille, toinen playmobileille, kolmas petshopeille, neljäs junaradan osille, viides pikkuautoille, kuudes, seitsemäs ja kahdeksas sekalaiselle sälälle...

Tuolla ne laatikot jossakin ovat pitkin huoneita, joten kuten sisältönsä yhdenmukaisina säilyttäen.

Tätä taustaa vasten tytön lahjatoiveet olivat raikas tuulahdus tavarakaaoksen keskelle. Hänen pöydällään koreilee nyt mikroskooppi, jalassa on uudet legginssit ja keittiön pöydällä komeilee hieno yrttienkasvatuslaatikko elinvoimaisine yrtteineen. Laatikko siirretään hänen huoneensa pöydälle heti, kun pöytäpintaa saadaan vapaaksi legoleikkien, petshop-hahmojen ja mikroskoopin tykötarpeiston tieltä...

Erityisesti yrtteihin liittyvä lahjatoive ja sen toteutuminen ilahduttaa minuakin, monesta syystä. Ensinnäkin minusta on hienoa, että tyttäreni ihan oma-aloitteisesti kiinnostui yrttien kasvattamisesta. Se on hieno harrastus.

Olemme kyllä vaihtelevalla innostuksella viljelleet kasvimaata kesäisin pihalla, mutta oma innostukseni ei ole tähän mennessä koskaan ollut niin suurta, että olisimme saaneet kasvimaan kunnolla tuottamaan. Lapsi siis ei ole missään tapauksessa saanut viherpeukalokipinää minulta. Todennäköisemmin se on tullut hänen kummitädiltään, jolta lahjakin on peräisin.

Toisekseen, lapsi syö tätä nykyä yrttejä vähän pitkin päivää, basilikaa ja persiljaa eli mitä terveellisimpiä herkkuja. Basilika on aina ollut hänen herkkuaan, mutta persiljasta ei aiemmin tykännyt. Mutta nyt, kun hän maistoi oman yrttilaatikon persiljaa, se olikin "tosi hyvää".

Onneksi kasvatuslaatikko on viimeisen päälle varustettu, eli siinä on tehokas lamppu ja pumpun kierrättämä lannoitettu kasteluvesi. Yrtit kasvavat siis hyvää vauhtia. Muuten niistä ei olisi enää mitään jäljellä.

Kolmanneksi,  tästä lahjasta on iloa koko muullekin perheelle. Itämään laittamiemme Lollo rosso -salaatin ja basilikan siemenien itämistä seuraa innolla pikkuvelikin, ja tietysti yrtit maustavat meidän kaikkien ruoat.


Turvetyyny lasissa turpoamassa.

Siemeniä sisältävät paperit laitettiin turvetyynyjen päälle ja tyynyt laatikon pohjalle.


Kuka tietää,  vaikka minäkin saisin lisää innostusta kasvimaan laittoon tänä kesänä. Haaveissanihan on ollut jo kauan kukoistava kasvimaa, mutta erinäisiin tekosyihin vedoten maa on jäänyt kääntämättä perusteellisesti, rikkaruohot kitkemättä ja muukin ylläpito on ollut vähän niin ja näin.

Välillä mietin ihan tosissani, onko syynä huonoon kasvimaamenestykseen ala-asteen opettajani jättämä trauma. Oliko hän sittenkin oikeassa, kun latisti minut kipsivalostöitä tehdessämme sanomalla ihan tosissaan, että minulla on peukalo ihan keskellä kämmentä.

En enää muista, minkä mokan tein, mutta opettajan sanat ja hänen hermostumisensa ovat jääneet vahvasti mieleen. Myös tuolloiset luokkakaverini yhä aikuisena muistavat tapahtuman ja nuo sanat, joten kyseessä täytyi olla lasten näkökulmasta katsottuna todella vakava juttu, ei mikään opettajan huumorilla heitetty kevennys.

Tiedän toki, että kukoistava kasvimaa tarvitsee hyvin käännetyn ja oikein valitun maaperän, sopivasti aurinkoisen paikan ja säännöllistä huolenpitoa. Kyseessä huonoon kasvuun ei ole siis tiedonpuute tai käsien kömpelyys, vaan puuttuva, tarpeeksi suuri innostus.

Nyt toivon, että tyttäreni yrtti-innostuksesta olisi minullekin apua. Jos hänen kiinnostuksensa kasvienkasvatusasioihin säilyy nykyisellään, ei mene kauan siihen, kun hän jo ohittaa minut viherpeukaluudessa ja alkaa neuvoa minua. Ehkä viimeistään sitten saamme kesäkurpitsojen kasvun pidemmälle kuin kukkavaiheeseen ja rikkaruohot tulevat kitketyiksi.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti