lauantai 22. elokuuta 2015

Ensimmäinen talvitakki

Sadepilviä Rooman yllä.
Helteiden vihdoin hellimässä Suomessa ei heti ehkä uskoisi, mutta täällä Roomassa lämpötilojen putoaminen 20 asteella on hartaasti odotettu tapahtuma. En olisi joskus muinoin pahimpina auringonpalvonta-aikoina uskonut, että itsekin sitä niin odottaisin. Kuitenkin kun ensimmäiset 18 asteen yöt saapuivat, tuntui kuin olisi saapunut virvoittavien vesien äärelle erämaataivalluksen jälkeen.

Hyvästi tuuletin ja jatkuva hikoilu! Hyvästi nihkeät lakanat ja jatkuva epäsiisteyden tunne! Vihdoinkin voi istua päivällä hetken auringossa, ilman että taju paistuu.

Viilennyksestä pitivät huolen pari ukkosmyrskypäivää. Parina aamuna satoi niin, että viemärit tukkeutuivat, ja ukkosen jyrinä helisytti ikkunoita.Silti me reippaina ihmisinä suuntasimme lähikahvilaan aamucappucinolle - ilman sateenvarjoa, josta appivanhemmat jaksoivat pitää meteliä pitkään ja hartaasti.

Kahvilan terassilla katoksen alla oli mukava kuunnella sateen ropinaa, seurata veden ryöppyämistä kaduilla ja hengittää vihdoin raikasta viileää kesäilmaa. Pitkähihainen paita oli paikallaan, mutta lämmintä sentään oli melkein 20 astetta. Pitkän hellejakson jälkeen se tietenkin tuntuu melkein kylmältä, ja Italiassa kun ollaan, niin ei mennyt kauankaan ennen kuin kahvilaan saapui nainen tutussa asussa:

talvitakissa. Ihka oikea tummansininen toppatakki, joka oli tiiviisti vedetty kaulaan asti kiinni. Keskellä kauneinta elokuuta. Kaikenlaista olen Italiassa kylmään ja pukeutumiseen liittyen nähnyt, mutta tämä veti pisimmän korren. Nyt olen todella nähnyt kaiken.

Nainen nautti aamiaiscappuccinonsa, kiiruhti autoonsa ja ajoi tiehensä. Muita talvitakkeja en sinä aamuna enää nähnyt, eikä ihmekään. Kesäkelit ovat jälleen palanneet, mutta öisin lämpötila laskee edelleen 17 asteen tuntumaan eli melkein talvilukemiin. Aamuisin appiukkoni käyskentelee sisällä takki päällä, ja anoppi on kaivanut jo untuvapeiton kaapin uumenista.

Juuri kun he ovat voineet lakata valittamasta tukahduttavasta helteestä, alkaa valitus kylmästä tuulesta ja lämpötilojen muuttumisesta. Voi, miten kylmä parvekkeella onkaan, äkkiä ovi kiinni! Voi kurja, miten sataa ja on viileää ja ruma ilma!

Suomalaisetkin osaavat valittaa säästä, mutta italialiset ovat siinä ihan huippuja. Milloinkaan ei ole sopiva, vaan aina joko liian kuuma, liian kylmä tai liikaa siltä väliltä. Media heittää osansa valitukseen antamalla milloin hellevaroituksia (allarme rosso di caldo),milloin sade- ja ukkoskuurovaroituksia (allarme temporali) tai ihan muuten vaan säävaroituksia milloin mistäkin (allarme meteo). Ei ihme, että ihan normaalit sääilmiöt alkavat vaikuttaa pelottavilta, jopa vaarallisilta.
 
Perhepiirissämme äskeittäin riehuneeseen adeovirukseenkin anoppini mielestä syyllinen oli liika lämpö, tuulepuuskat ja läpiveto (l`afa, colpi d`aria e corrente). Virus tulehdutti silmät niin appivanhemmilta, mieheltäni, mieheni siskolta kuin vauvaltammekin, aiheutti 40 asteen kuumeen, nielutulehduksen ja yli viikon kestäneen sairastamisen lapsille, mutta niin vain anopin viimeinen sana kaikkeen oli, että se on se tuuli, se tuuli.

Melkoisia tuulenpuuskia täällä Italiassa.

 Itse en osaa muuta kuin nauttia varhaisaamun ihanasta viileydestä ja sitä pian seuraavasta hetkestä, jolloin aamuauringossa voi rauhassa istua. Tuntuu pelkästään suloisen lämpimältä, ei kuumalta. Päivällä toki on sitten taas niin kuuma, että hikoillakin saa, mutta edes iltaisin ja aamuisin on sopiva ja hyvä. Ainakin näin suomalaisen näkökulmasta. Italialaisen mielestä alle kolmekymmentä astetta on liian kylmä ja yli kolmekymmentä liian kuuma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti