maanantai 1. syyskuuta 2014

Suomalaista lomakyläelämää

Kokkausta ulkoilmassa.
Aamuinen maisema oli sykähdyttävän hiljainen. Koivujen ja mäntyjen välissä välkehti meri.  Tuoksui suolalle, loppukesän kosteudelle ja aavistuksen jo kirpeälle syksylle. Mistään ei kuulunut ääntäkään. Oli vain minä, koira, teekuppi ja mökkiterassi.

Pienen matkan päässä telmi toki joukko lapsia, omanikin siellä joukossa. Mies kävelytti vauvaa ja leirintäalue ympärillä heräili jo hyvää vauhtia sunnuntaiaamuun. Mutta pienen hetken tuntui siinä aamuteetä hörppiessä, kuin olisin ollut ainoa sielu avarassa maisemassa. Kello oli kymmenen, mutta olin jo ehtinyt tehdä reippaan lenkin merenrantamaisemissa, saunoa ja kastautua kangistavan kylmässä Itämeressä.

Voisivatpa kaikki aamut alkaa näin!

Ensimmäinen vierailuni suomalaisessa lomakylässä oli ehdottomasti myönteinen kokemus. Oikeastaan alun alkaen luulin olevani menossa leirintäalueelle, mutta vasta perillä valkeni, että Santalahden leirintäalue onkin viiden tähden lomakeskus. Oikea lomakylä siis. Mieleeni tulivat tietysti kokemukseni italialaisissa lomakylissä (lue niistä mm.täältä ). Löytyikö yhtäläisyyksiä?

Toki. Molemmissa on vastaanottotiski ja ihmisiä lomalla. Oikeastaan juuri muuta yhteistä ei ole, ja parempi niin. Otetaan esimerkiksi alussa kuvailemani aamutunnelma.  Vaikka olimmekin pari vuotta sitten epäonnisia säiden suhteen lomakylälomallamme Apuliassa, ei lämpötila silti kieppunut kymmenessä asteessa kuten eilen Santalahdella, vaikka vuodenaika oli suurinpiirtein sama.

Ja se rauhallisuus, mikä suomalaisessa lomakylässä vallitsi! Oi miten siitä nautin. Tietenkin oli jo elokuun loppu ja suomalaisten lomat ovat ohitse, mutta en usko, että kesälläkään päästään italialaisen lomakylän rauhattomuuteen. Ei ryhmässä suoritettavia, tiukan aikataulun ohjelmia, ei hälisevää iltaohjelmaa ryhmätansseineen, balli di gruppo. Tyhjällä hiekkarannalla kävellessä tai vuokramökin terassilta merellistä metsämaisemaa katsellessa tuli (taas kerran) tunne, että on hulluutta elää elämänsä kaupungin hälyssä ja autojen pölyssä, kun tämmöistäkin on olemassa.

Ainoa aikataulu, mitä Santalahdella piti noudattaa, oli aamusauna-aika kahdeksasta kymmeneen. Kuka muuten on keksinyt niin älyttömän ajan? Kun on kerran lomalla, olisi monen mielestä varmasti ihana nukkua vähän pidempään ja aloittaa saunominen vaikka kymmeneltä. Saunaan ei auttanut myöskään saapua mattimyöhäisenä siinä toivossa, että jälkilämmöistä pääsisi vielä nauttimaan. Siivooja saapui paikalle tasan kello kymmenen.

Jotenkin tuntuu, että Italiassa oltaisiin asiassa paljon suurpiirteisempiä, jos siellä saunoja lomakylissä olisi.

Onneksi kälyni ovat järjestelmällisiä ja tehokkaita ihmisiä ja järjestivät sunnuntaiaamun niin, että naisten aamulenkille lähdettiin heti kello kahdeksan aamulla. Saunomiseen jäi siis hyvin aikaa. Jos olisin yksin ollut aamulenkille lähdössä, olisi voinut sängyn kutsu voittaa. Silloin olisi jäänyt reissun yksi parhaimpia hetkiä väliin.

Parhaimpiin kuuluivat tietysti myös ruokailuhetket. Kokkaaminen onnistuu mainiosti leirintäalueolosuhteissa, kun on mökki kaikilla mukavuuksilla. Niin on asuntovaunuissakin, joten matkaporukallamme oli käytössä monta keittiötä. Niissä syntyi mitä maittavin lauantai-illan päivällinen, mm. kanaa, kasvisnyyttejä ja pestopastaa. Se yhtäläisyys taitaa suomalaisessa ja italialaisessa lomakyläelämässä olla, että syöminen on molemmissa huipputärkeä juttu. Mikä siinä onkin, että ruoka maistuu aina niin paljon paremmalle, kun on lomalla ja ulkoilmassa?


 Suomalainen lomakyläelämys oli ehdottomasti elämys isolla E:llä. Kaikki natsasi: hyvät maisemat, rauhaa ja hiljaisuutta, tarpeeksi tekemistä lapsille (leikkipuistoja) ja aikuisille (saunaa, minigolfia, reippailua). Koiratkin ovat tervetulleita. Suunnittelemme jo tulevia kesiä ja miksei talviakin, jolloin miniloman tarpeessa vuokraamme Santalahdesta mukavasti varustellun ja lämmitetyn mökin muutamaksi päiväksi. Tai tuomme italialaisia vieraitamme suomalaista luontoa ja eksotiikkaa kokemaan. Aina, kun kaipaamme hetkeksi pois kaupungin ja arjen pölyistä.




1 kommentti:

  1. Ihanasti kirjoitettu,tuntui siltä ikäänkuin olisin ollut itse mukana!

    VastaaPoista