maanantai 5. elokuuta 2013

Voihan noidannuoli ja roomalainen elokuu!

Helteisen elokuun paras paikka.
Vehreillä alppiniityillä käyskentelyt ovat vaihtuneet roomalaisessa 39 asteen helteessä paikoillaan hautumiseen. Kirjaimellisesti. Siemailen anoppilan parvekkeella aurinkotuolissa koivunmahlajuomaani enkä voi kävellä, vaikka kuinka haluttaisi. Tosin on niin kuuma, etten tiedä haluaisinko edes liikkua ympäriinsä, mutta sitä on turha pohtia, kun ei ole vaihtoehtoja.

Kaikkea voi sattua ja tapahtua, sen olen viimeisen vajaan vuorokauden aikana oppinut. Silti tämä viimeisin melkein jo ylittää mielikuvitukseni rajat, enkä oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Muilla ainakin on hauskaa, kun he katselevat vaivalloista etenemistäni. Tuoliin istahtaminen on hidasliikkeinen voimanponnistus, puhumattakaan kun on aika taas nousta ylös.

Kaikki sai alkunsa siitä, että kuten sanottua, Roomassa vallitsee lähes 40 asteen helle. Se tarkoittaa, että yläkerrassa, jossa nukumme, lämpötila kieppuu öisinkin reippaasti 30 asteen yläpuolella. Hikihän siinä valuu nukkuessakin. Mikä siis avuksi?

Tietenkin tuuletin! Mikä loistava idea asettaa sellainen puhaltamaan aivan sängyn viereen, kun samaan aikaan hikoilee niin että lakanat ja tyynyliina kastuvat. Jonkin aikaa nukkumista yritettyäni havaitsin, että ilmavirta ei sittenkään tunnu kovin mukavalta. Hikoilua se ei saanut loppumaan, mutta silti raajat tuntuivat omituisen kylmiltä.

Yön pimeydessä ryhdyin siis siirtämään tuuletinta kauemmas. Koska väsytti ja olin laiska, en viitsinyt kunnolla edes nousta sängystä vaan yritin sieltä käsin kurkottelemalla työntää tuuletinta niin kauas kuin pystyin.Vielä yksi kurotus ja vielä yksi - ja pam! Joku iski puukolla alaselkääni. Tai siltä se  ainakin tuntui. Lamauduin kivusta paikoilleni eli kontilleni jalat sängyllä ja kädet maassa tuuletinta kurottelemassa, ja mietin kuumeisesti kuinka pääsen siitä ylös. Miehestäni ei ollut apua, sillä olin siirtynyt aiemmin yöllä yläkerran aavistuksen ilmavampaan saliin nukkumaan pienestä ja vielä kuumemmasta makuuhuoneesta ja jättänyt miehen sinne yksin hikoilemaan. Vieressäni nukkuvaa lasta en tietenkään viitsinyt herättää, eikä hänestä olisi edes apua ollut.

Lopulta selviydyin takaisin petiin toivoen, että aamulla herätessäni selkäkipu olisi poissa. Turha toivo. Koko yön noidannuoli jatkoi kiusaamistaan, ja ensimmäiseksi aamulla se ilmoitti itsestään. Siitä lähtien kävelemiseni on ollut hidasta kumarassa köpöttelemistä. Selän suoristamista ei voi edes yrittää. Kun löytää oikean asennon, istuminen on hetken aikaa kivutonta, mutta melko pian itsepintainen kipu alkaa taas säteillä.

Aamulla uskaltauduin uima-altaalle, ja vedessä kipu hieman helpottikin - kunhan vain muistin välttää äkkinäisiä liikkeitä. En tosin tiedä, tykkäsikö selkäni sittenkään vesileikeistä, sillä uimisen jälkeen selkä painui vielä hiukan enemmän kumaraan. Nyt asentoni muistuttaa jo niin paljon 95-vuotiaan vanhuksen olemusta, että en kehtaa enää mennä edes alakerran baariin päiväkahville. Puhumattakaan, että lähtisin Rooman keskustaan päiväkävelylle. Sinne tosin ei ole mikään hinku muutenkaan. Lämpötilan pitäisi laskea ainakin viisi, mielellään kymmenen astetta, ennen kuin kaupunkipäivästä voisi tulla vähänkään miellyttävä.

Meneehän se loma näinkin. Särkylääkkeitä syödessä ja hitaasti kotona köpötellessä. Liikkuminen kuulemma tekee noidannuolelle hyvää, joten yritän siis pysyä liikkeessä kiertämällä anoppilan parveketta ja seuraamalla elämänmenoa alhaalla.

Oikealla sisäpihan puolella naapurin pojat pelaavat jalkapalloa. Pallo tahtoo karkailla jatkuvasti naapurin puolelle, ja naapuri kävi siitä äänekkäästi valittamassa. Poikaraukat. Ikään kuin olisi heidän vikansa, että missään muualla ei ole tilaa tai turvallista potkia palloa. Tosin ymmärrän naapureitakin. Aiemmin lapsettomaan taloyhtiöön on vastikään muuttanut kolme sosiaalista pikkupoikaa. He ovat heti ystävystyneet puolen korttelin lapsien kanssa ja kutsuvat kaikki uudet kaverinsakin pelaamaan. Kymmenestä pikkupojasta lähtee jo aikamoinen ääni ja elämä.

Viereisen talon isolla parvekkeella ei ole tapahtunut koko päivänä oikein mitään. Siellä on aurinkotuolit, varjot, vehreät parvekekasvit, pöydät, tuolit ja kaikki muukin valmiina ulkona oleskeluun, mutta perhe oleilee tiiviisti sisätiloissa. Vain vanha nainen käy välillä ripustamassa pyykkiä ulos kuivumaan. Parvekkeella ei juuri muulloinkaan näy oikein ketään, paitsi joskus harvoin iso porukka syömässä jonkun juhlan merkeissä. Parveke on puolen katon kokoinen eli kadehdittavan suuri, ja minä kyllä keksisin sille enemmänkin käyttöä.

Talon kolmannella puolella ajaa tasainen autovirta, ja alakerran baarissa käy lähes yhtä tasainen asiakasvirta. Kanta-asiakkaat eli korttia lyövät eläkeikäiset miehet tulivat paikalle heti sen jälkeen, kun aurinko aamupäivän tuntien jälkeen lakkasi paistamasta ulkopöytiin.

Tavanomaisia tööttäilyjä ja ajoittaista autostereoiden jumputusta lukuunottamatta tiellä on tänään ollut rauhallista. Autoja näkyy tavanomaista vähemmän, eikä ihme. Onhan elokuu ja italialaisten lomakuukausi. Puolet Italiasta on lähtenyt tai lähtee pian lomille, mikä tietää lisää tilaa kaupunkien kaduilla. Yksi syy siihen, miksi me tykkäämme tulla Roomaan juuri elokuussa: vähemmän ruuhkia, vähemmän ongelmia löytää parkkipaikkaa, enemmän tilaa. Rooma on hetkeksi lähes pelkkien turistien hallussa.

Ja lämmöstä ei ainakaan ole puutetta. Tätä hikoilua ja loppujen lopuksi kuitenkin etupäässä miellyttävää lämmöntunnetta on mukava ajatella ja muistella Suomen loskaisessa marraskuussa, viimaisessa tammikuussa ja pitkinä kevättalven kuukausina, jolloin kesä ei tunnu saapuvan ikinä.

Ensi yönä olen oppinut läksyni enkä aseta tuuletinta sängyn viereen. Mielummin hikiset unet kuin noidannuoli eikä unta ollenkaan!


2 kommenttia:

  1. No kylläpä nyt vastustaa. Mutta hienoa että löydät jotain positiivistakin ja eihän se lämmin luita riko. Täällä on nautittu jälleen puolipilvisestä 24 asteen lämmöstä Angry Birds puistossa riehuen. Lasten kanssa koetettiin päivällä myötäelää ja miettiä miltä tuntuisi 20 astetta lisää.

    Mitenkäs kummityttö pärjää kuumuudessa?

    Vuorenjuurella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään Helsingissä hyvät kesäkelit sen kun jatkuvat. Nauttikaa viimeisistä lomaviikoista! Täällä jatkuu 39 asteen helle, ja ihme kyllä siihen pikku hiljaa tottuu. Hiki valuu koko ajan, yölläkin, ja vettä pitää juoda paljon ja koko ajan, muuten heti tuntuu nuutuneena ja huonona olona. Jännintä on, että vaikka kuinka tuulisi, silti on kuuma, sillä tuulikin on sellaista lämmintä ilmamassaa. Selkä onneksi on jo normalisoitumaan päin. =)

      Kummityttö pärjää oikein hyvin, uima-altaalla olemme olleet joka päivä ja koko ajanhan tuo vain olisi vedessä. Kellukkeiden kanssa menee jo aika lujaa. On jo oppinut, että leikkipuistoon voi mennä vasta kun aurinko alkaa laskea ja että vesipullo pitää olla joka paikassa mukana.

      Poista