Maailman paras karkki

Makeaa mansikkaa.
Tällä hetkellä varmasti hyvin monessa suomalaisessa perheessä harrastetaan erästä kesäistä toimintaa: pakastetaan mansikoita. Ostetaan tai kerätään niitä isot laatikolliset, ja sitten lapset katsovat kieli valuen, kun äiti soseuttaa, hillottaa tai muulla tavoin käsittelee mansikat ja pakkaa ne siisteihin astioihin pakastimen uumeniin. Osasta syntyy piirakoita, marjarahkoja, kiisseliä tai muuta syömistä.

Ihanat marjat menevät sinne pakkaseen tai piirakkaan, eikä tuoreena saa muuta kuin vähän maistella. Lapsena tämä tuntui aina suurelta vääryydeltä, ja niinhän se onkin. Tuore mansikka on maailman parasta karkkia, mutta se työnnetäänkin vain kylmästi pakkaseen.

Nyt aikuisena, kun minulla on mahdollisuus valita, syön mansikkani juuri niin kuin aina lapsena halusin:

En kiisselissä tai lettuhillossa, vaan puraisen tuoreesta punaisesta mansikasta palasen, tunnen sen kaikkia karkkeja paremman ja makeamman maun suussani.

Nielaisen ja tiedän, että vaikka kyseessä on karkkia parempi makuelämys, vatsaani matkaa suuri määrä ravintokuitua, C-vitamiinia, foolihappoa, mangaania, kaliumia, magnesiumia, K-vitamiinia, antioksidatiivisia fytokemikaaleja... Sitä paitsi mansikka poistaa hyvin nesteturvotuksia. Mikäpä karkki yltäisi lähellekään vastaavaa, edes maussa?

Mansikka on parasta tuoreena ja kokonaisena nautittuna, siitä ei pääse mihinkään. Italiassa tätä saa aina selitellä. Kaikki tuntemani italialaiset nimittäin kavahtavat ajatusta, että mansikoita pitäisi syödä sellaisenaan. Heitä suorastaan naurattaa. Tilanne on varmaan vähän sama, jos joku kehottaisi minua syömään raakoja perunoita.

 Mistä tulikin mieleen, että meidän perussuomalainen keitetyt perunat -ruokamme on italialaisille yhtä "raaka" ja kummallinen tapa syödä perunaa kuin tuore mansikka. Perunat pitää aina joko muussata, lohkoa uuniperunoiksi tai paistaa ranskalaisiksi - silloin harvoin kun perunaa pastan tilalla tai lisäksi syödään.

Mutta takaisin mansikkaan. Olen anoppilassani vieläkin kummallisuus siinä(kin) asiassa, miten syön mansikkani ja miten tätä nykyä myös lapseni ne syö. Vihreä kantaosa vain pois ja huuhtelu veden alla ja suuhun. Anoppi pudistelee nenäänsä nyrpistellen päätään ja appi ihmettelee, eikö edes vähän sokeria olisi paikallaan mansikoiden kera.

Kun he itse syövät mansikoita, resepti menee näin: Mansikat pieniksi paloiksi, sekaan järkyttävä määrä sokeria ja koko komeus kuorrutetaan sitruunamehulla. Makeat mansikkaraukat lilluvat siis lopulta sokerisenkirpeässä liemessä, ja kadottavat siinä samassa oman jäljittelemättömän makunsa. Voihan niitä niinkin joskus syödä, mutta että aina vain mansikoita sokerilla ja sitruunalla. Ei kiitos.

Loppujen lopuksi mansikoiden liottaminen sokeri-sitruunaliemessä ei eroa paljon mansikkapiirakasta, kiisselöinnistä tai vaikkapa näistä kuppikakuista, joita eilen söimme siskojeni vierailun kunniaksi:

SITRUUNAISET MANSIKKAKUPPIKAKUT (12 kpl)
 
150 g voita
2 dl sokeria
3 dl jauhoja
2 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
mansikoita viipaleina
Kuorrutus:
75 g voita
6 dl tomusokeria
1 sitruunan mehu
mansikoita

Vaahdota pehmeäksi sulanut voi ja sokeri, lisää joukkoon kanamunat sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sitruunamehu sekä sitruunan raastettu kuori. Lusikoi taikina kuppikakkuvuokiin ja painele 2-3 mansikkapalaa jokaiseen kakkuun. Paista 200 asteessa 10-15 min.
Kuorrutusta varten vaahdota voi ja tomusokeri, lisää sitruunan mehu ja sekoita kunnes kuorrute on tasaista. Kuorruta kakut jäähtyneinä ja koristele tuoreilla mansikoilla. 



Huippuhyviä! Ja kesäisiä. Tuore mansikka tietenkin kruunaa kakut, mutta kyllä se taikinan sisälläkin hyvältä maistuu. Näihin kuppikakkuihin raaskin siis muutaman tuoreen mansikankin uhrata. Onneksi mansikkakausi jatkuu vielä, ja tuoreita suomalaisia marjoja on vielä lyhyen hetken saatavana. Sitten joutuukin odottelemaan vuoden verran uusia tai tyytyä mauttomiin kasvihuoneversioihin tai muualta tuotuihin, yhtä lailla parhaan makunsa kadottaneisiin yksilöihin. 

Siskoni tosin on melkein jo onnistunut puhumaan minut ympäri siinä, että mansikoita kannattaa kuitenkin käsitellä ja laittaa pakkaseenkin jonkin verran, eikä syödä ihan kaikkea tuoreena. Kaikkihan tietävät, että kokonaisena pakastetut mansikat muuttuvat uudelleen sulaessaan vetisiksi möykyiksi, mutta soseutettuna ja halutessaan kevyesti sokeroituna ne kuulemma ovat ihan toinen juttu. Ehkä tänä vuonna kokeilen minäkin. 

Syyspimeällä aamiaisella jogurtin kanssa mansikkasose ei maistuisi varmaan lainkaan hullummalta, kuin pieni muisto kesästä ja sen mauista.




Kommentit

  1. Hei, mikäs on näiden herkkujen jauhomäärä?
    Suksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, oleellinen asia unohtui eli jauhomäärä! Se on 3 dl ja täydensin asian myös reseptiin. Hyvä kun huomautit!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Miltä tuntuu kevään valo? Haparoivia yrityksiä kertoa se sanoin: "Vain se mitä kirjoitan on totta"

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin