lauantai 8. kesäkuuta 2013

Matkamuistoja Roomasta, mutta mihin hintaan?

Matkamuistoja Roomasta.
Unohtakaa Colosseum! Se olisi ensimmäinen neuvo, jos voisin neuvoa Roomaan tulevia turisteja. Totta kai Flaviuksen amfiteatteri ja kaupungin symboli on käytännössä jokaisen turistin nähtävä ja se heille suotakoon, mutta kun sen kerran on nähnyt, sen voi unohtaa.

Unohtakaa myös Piazza Venetsia, Fontana di Trevi, Pietarinkirkko, Pantheon, Espanjalaiset portaat ja Piazza Navona (ainakin kun ne on kerran nähnyt).  Sen sijaan suunnatkaa Trastevereen, Lungoteverelle, Villa Borgheseen, Aventinukselle, Campo dei Fiorin kulmille tai oikeastaan mille tahansa pienen ja rauhallisen näköiselle sivukadulle, jotka poikkeavat valtaturismin väyliltä.

Ainakin, jos et satu pitämään tukkoisista jalkakäytävistä, hälisevistä turistilaumoista, kyynärpäätaktiikalla etenenemisestä jäätelöbaarin tiskillä ja kaikin tavoin rahoistasi kiinnostuneista sekalaisista kaupustelijoista, neuvo kannattaa laittaa korvan taakse.

Varsinkin viimeksi mainittu haitta on turistirysissä todellinen häiriötekijä:
Kuka oikeasti on kiinnostunut ostamaan Colosseumin edessä kalkuttalaisia helminauhoja tai tyylittömiä minimuovikuutioita, joiden sisällä on juuri ja juuri havaittavissa olevia amfiteatterin haalea hologrammi?  Turisteille tyrkytetään matkamuistojen lisäksi myös muun muuassa huiveja, hattuja, laukkuja, aurinkolaseja, lompakoita, aurinkovarjoja ja sateen sattuessa sateenvarjoja.

Tämän hetken krääsämuotivillitys Rooman kaduilla ovat ulkonäöltään erittäin epämääräiset limapallerot, jotka maahan heittäessä leviävät maahan kuin rikkoutuva kananmuna, mutta palaavat pian alkuperäiseen pallomaiseen muotoonsa. Näitä myyntiartikkeleita löytyy suurin piirtein joka toisesta kadunkulmasta, ja hinta vaihtelee kahdesta kolmeen euroon. Ehdin jo ajatella, että moisia limaklönttejäkään ei takuulla kukaan osta, ennen kuin näin kummityttöni hommaavan sellaisen matkamuistoksi kaverilleen.

Ilmeisesti markkinoita siis löytyy. Myyntitavaran ei tosin tarvitsekaan olla kummoista, sillä ottaen huomioon Roomaan vuosittain virtaavat turistimassa (puhutaan miljoonista ihmisistä), joka ikiselle tavaralle on aina jokunen ostaja - hinnasta viis. Miljooniin turisteihin mahtuu myös lukemattomia raharikkaita, joille on aivan sama, maksaako kaduilla myytävä käsilaukku 15, 35 vai 75 euroa. Aina kannattaa siis yrittää pyytää korkeampaa hintaa - tätä taktiikkaa käyttävät menestyksekkäästi useimman Rooman kaduilla bisnestään pyörittävät (maahanmuuttaja)kauppiaat.

Matkaseuralaiseni olisivat köyhtyneet monta euroa enemmän, ellei heidän mukanaan olisi ollut italian kieltä osaava henkilö, siis minä. Seurasin sivusta, kuinka kälyni ryhtyi tekemään hattukauppoja intialaisen hellepäähinemyyjän kanssa. Hintapyyntö oli 15 euroa - naurettava summa heppoisesta hellehatusta, joka ei myyjälle taatusti ollut maksanut euroa tai paria enempää, jos sitäkään. Kysyin italiaksi hintaa uudelleen, ja heti hinta laski kymmeneen euroon. Lopulta hattu vaihtoi omistajaa viidellä eurolla.

Kummitytön lompakko-ostoksen kanssa kuvio toistui samankaltaisena. Kun vaaleahiuksinen turistin perikuva kysyi hintaa, se oli 35 euroa. Kun puutuin tilanteeseen, lähdetiin jatkamaan kaupantekoa 20 eurosta. Lopullinen hinta oli 11 euroa.

Kieli ei varmaankaan toki ole ainoa asia, joka helpottaa hinnan alenemista, vaan yhtä oleellista on ryhtyä tinkimään päättäväisesti ja napakasti. Myyjien asettamissa hinnoissa on ilmaa yleensä ainakin puolet, ja jos tekee kunnolla selväksi, ettei kauppoja synny ellei hinta laske, se takuuvarmasti laskee. Varsinkin näinä päivinä, kun talouskriisin myötä jokainen turisteilta heltiävä euro on entistäkin arvokkaampi.

Tänään lähetin sukulaiseni Rooman keskustaan Pietarinkirkkoa katsomaan kolmistaan, ja toivoa sopii etteivät he palaa mukanaan ylihintaisia katukaupustelijoiden myymiä matkamuistoja. Eilisestä turistivilinästä väsähtäneenä päätin noudattaa omaa neuvoani ja unohtaa hetkeksi niin Pietarinkirkon kuin muutkin Rooman turistirysät, ja viettää sen sijaan rauhallisemman päivän anoppilan terassilla auringonpaisteen (ja rästiin jääneiden töiden sekä osuvasti puhjenneen migreenipäänsäryn) kera.

Toinen asia, jonka tänä päivänä saattoi vihdoin viimein unohtaa, oli iltapäivän lämmittävä tee. Se korvaantui paahtavassa auringonpaisteessa nautitulla vesimelonilla - kesä on siis vihdoin saapunut myös Roomaan. Vesimelonin maku oli vielä kaukana parhaimmasta, ja saattoi huomata että lehdet ovat oikeassa kirjoittaessaan kylmän kevään nahistuttamista kauden hedelmistä. Mutta esimakua se jo antoi tulevasta kesästä ja elokuun vesimelonien makeudesta. Hyvää kannattaa odottaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti