maanantai 3. kesäkuuta 2013

Mamma a Roma - opettavainen lomaviikko äidin kanssa

Äidin perusaamiainen Roomassa.
Enpä olisi teini-ikäisenä uskonut, että tämänkin päivä koittaisi. Takana on viikko lomailua Roomassa oman äidin kanssa, ja koko ajan oli hauskaa. Kauaksi on siis tultu niistä ajoista (ja jokaiselle teini-ikäiselle tutusta ajattelutavasta) jolloin mikä tahansa matkaseura oli mukavampaa kuin matkustaminen omien kalkkisvanhempien kanssa.

Muutoksen taustalla lienee ainakin ikävuosien karttuminen, henkinen kypsyminen (toivottavasti), välien yleinen paraneminen ja oman tyttären saaminen. Kuulemma viimeistään sitten tajuaa - jos on tajutakseen -  omien vanhempien arvon, kun itse tulee äidiksi (tai isäksi).

Aamupäivällä saattelimme äidin Fiumicinon lentokentälle ja nyt hän lienee jo saapunut Suomen kamaralle tuskailemaan hellelukemien keskelle. Terveisiä vaan äiti, täällä parvekkeella ei ole tietoakaan tuskastuttavasta kuumuudesta, vaan on oikein miellyttävän lämmin auringonpaiste ja virkistävä tuuli käy viereisiltä sypressien laikuttamilta unikkopelloilta päin. Tosin helteitä on luvattu tännekin loppuviikosta, joten otetaan kaikki irti näistä viimeisistä hetkistä, jolloin kainalot vielä pysyvät kuivina ja on mahdollista nauttia auringonpaisteesta terassilla ilman varjoa.

Lomaviikko äidin kanssa opetti monia uusia asioita:

Epäonninen äitini kaatui portaissa vain viikko ennen Rooman-matkaa, ja hänen oli matkustettava kipsikäden ja silmä-, pää- sekä sääriruhjeiden kanssa. Seuraus siitä oli tietenkin se, että hän tarvitsi apua yhdessä jos toisessa arkisessa asiassa kuten pukemisessa, appiukon tarjoamien pihvien leikkaamisessa, suihkussa käymisessä ja vesipullon korkin sekä kaikkien kosmetiikkaputiloiden avaamisessa. Pieniä mutta tärkeitä asioita, joiden tekemistä ei yleensä edes ajattele, ennen kuin joutuu suorittamaan ne kymmeniä kertoja päivässä jonkun puolesta.

Kärsivällisyyshän siinä kasvoi. Lisäksi oli vielä oltava tarkkana ja tukena, että äiti muisti varoa portaissa, kynnyksien yli kävellessään tai Rooman keskustan mukulakivikaduilla (i sanpietrini). Yhdessä portaissa kaatumisessa on jo tarpeeksi, ja sitä paitsi lääkäri antoi matkustusluvan sillä ehdolla, että portaita rouva sitten kävelee mahdollisimman vähän. Olin aistivinani lääkärin sanoissa lievää sarkasmia.

Opin myös sen, että ikinä ei pidä aliarvioida kipsikäsisen, polvileikatun ja säärihaavaisen vanhemman naisen kykyä shoppailla. Kun olimme ensin kävelleet Colosseumilta Via dei Fori Imperialia Piazza Venetsialle, sieltä Via del Corson ja muutamien kauppojen kautta Pantheonille, Pantheonilta Fontana di Treville ja pienen eksymisen kautta Via Nazionalen alkupäähän, olin varma että aikomuksemme shoppailla tällä Rooman yhdellä parhaimmista ostoskaduista pitäisi unohtaa ja hypätä ensimmäiseen Terminin rautatieasemalle ja sitä kautta kotiin vievään bussiin. Olimmehan kävelleet pieniä taukoja lukuunottamatta melkein viisi tuntia.

Mutta niin vain äidin silmät kirkastuivat, heti kun ensimmäiset kaupat tulivat näkyviin. Kävelimme koko kilometrin mittaisen kauppakadun loppuun asti ja kävimme vielä aika monessa kaupassa matkan varrella.
Vasta junassa äiti huomasi, että kyllähän me on taidettu aika paljon tänään kävellä.

Seuraavana Rooma-päivänä päätimme ottaa iisimmin ja turvautua yleisiin kulkuneuvoihin. Se ei osoittautunut kovin viisaaksi päätökseksi sekään, sillä loppujen lopuksi jumiuduimme lähes tunniksi Lungoteverelle eli Tiber-joen vartta kulkevalle ruuhkaiselle liikenneväylälle täpötäyteen ruuhkabussiin. Olen kuullut, että Intiassa jotkut roikkuvat busseissa ovenkahvoissa ulkopuolella, kun sisälle ei mahdu edes hattuhyllylle. Lähes siinä pisteessä oltiin myös bussilinjalla numero 40 Pietarinkirkosta Terminille lauantai-illansuussa eli juuri, kun töistäpaluuruuhka yhdistettynä lauantai-illan viettoon suuntaavaan menoliikenteeseen on kiihkeimmillään.

Opin sen, että jos vain mukana ei ole portaiden kaatumisessa hetkellisesti invalidisoitunutta henkilöä, en astu Rooman julkisiin kulkuvälineisiin kuin aivan pakon edessä. Metrossa nimittäin oli aivan sama meininki, ellei pahempi. 

Tätä kirjoittaessani on lämpötila kohonnut varmasti ainakin viisi astetta, sillä kainaloni ovat äkisti alkaneet kastua. Viimeiset hiettömät hetket taitavatkin siis ehkä olla ohi nopeammin kuin uskoinkaan. Toisaalta yöksi on vielä luvattu vilpoisia 10-14 asteen lämpötiloja, joten uskon kahdelle peitolle olevan ainakin vielä ensi yönä tarvetta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti