keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Matkakuumetta ja muutama erinomaisen toimiva(?) vinkki ajan hidastamiseen

Pikkulapselle portaatkin ovat seikkailu.
Matkalta on huojentavaa tulla kotiin. Oma koti se vaan on kullan kallis (varsinkin pääkaupunkiseudulla) ja ensimmäisenä  yönä reissun jälkeen omassa sängyssä nukuttujen yöunien makeutta ei voita mikään.
Mutta kotiin saapumisen aiheuttama positiivinen tunnetila alkaa hävitä jo pian sen jälkeen, kun matkalaukut on laskettu lattialle. Viimeistään siinä vaiheessa, kun matkalaukkuja pitäisi alkaa purkaa, iskee ahdistus, joka vain pahenee ensimmäisen siivouspäivän koittaessa. Silloin taas muistaa, mikä hotellissa asumisessa olikaan se paras puoli. Ei tarvitse kuin hetkeksi poistua hotellihuoneesta ja tulla takaisin, niin kaikki on moitteettomassa järjestyksessä ja sänky pedattu.

Ruuanlaitto on toinen matkalta paluun koetinkivihetki. Ensimmäisinä päivinä voi olla ihan hauskaa päästä taas omien reseptien ja ruokalajien ääreen, mutta melko pian uutuudenviehätys haihtuu. Puolet päivästä tuntuu taas kuluvan ruoka-aineiden hankintaan, ruokien suunnitteluun ja valmistamiseen. Siksikö matkoilla aikaa tuntuu riittävän vaikka mihin?

Ei ihme, että matkakuume herää ja kasvaa joka kerta, kun taivaalla jyrisee lentokone. Koska suuri osa elämästä on kuitenkin arkea siivouksineen ja ruuanlaittoineen, olisi kaikin puolin kannattavampaa lakata potemasta matkakuumetta. Mutta millä keinoin?

Auttaisiko, jos ottaisi käyttöön vuosia sitten lukemani ohjeen hetkessä elämisestä? Kaikkihan tietävät, että lapsena aikaa on loputtomiin, kesät ovat pitkiä ja kaikkeen riittää aina aikaa. Mitä vanhemmaksi tulee, sen nopeampaa aika alkaa kulua. Viimein tullaan kypsän aikuisuuden vaiheeseen, jolloin vuosi on puolessa ennen kuin ehtii tehdä mitään mainittavaa, eikä toinen puolisko paljon muuta asiaa.

Aika on kuitenkin kaikille sama. Ei ole olemassa lapsen kelloa, teini-ikäisen kelloa, ruuhkavuosikelloa ja eläkeläisen kelloa, jotka kaikki kuluisivat eri tahtia. Ajan kulun nopeutumisen harha johtuu siitä, että eletyn elämän myötä kaikki asiat, niin vuodenkierto, elämän eri virstapylväät, juhlat ja tapahtumat alkavat tuntua tavanomaisilta, moneen kertaa koetuilta ja suorastaan tylsiltä.

Lapsille kaikki on uutta ja jännittävää, ja jokainen hetki eletään oikeasti, joka aistilla. Sellainen saa ajan tuntumaan pidemmältä ja estää päivien kiihtyvän kiidon, joka lopulta tekee kaikesta laimeaa ja merkityksetöntä. Äskeisellä Lontoon-reissulla vietimme tyttäreni kanssa kaksi tuntia London Bridgen tuntumassa kiipeämässä amfiteatterimaisen lavan portaita ylös ja alas - ja lapsi hihkui lähes taukomatta. Samaten Hyde Parkissa vierähti tovi jos toinenkin puolikesyjä harmaita oravia syöttäessä. Oli helppo nähdä, että nekin tovit lapsi eli niin täysillä kuin vain pystyi.

Hyde Parkin oravista, jotka söivät vadelmia kädestä, puhutaan muuten vieläkin hyvin usein.

Olisi tietysti helppoa alkaa taistella ajankulua vastaan ryhtymällä elämään ja aistimaan kuten pieni lapsi, mutta se ei olekaan yhtä helposti tehty kuin ajateltu. Minä ainakin olen yrittänyt monet kerrat ja yritän yhä. Koetan ihmetellä keväisin maasta nousevia kasveja, sulavaa lunta ja saapuvia muuttolintuja, koetan nauttia arjen pienistä hetkistä ja pysähtyä hetkeen. Silti päivät kiitävät ja muuttuvat vuosiksi pelottavalla vauhdilla.

Onko aikuisilta kadonnut lopullisesti kyky elää hitaasti ja täydesti? Ei. Todiste siitä on matkustaminen. Matkan ensimmäiset päivät uudessa paikassa ovat aina todella pitkiä - parin kolmen päivän kuluttua voi tuntua siltä, kuin olisi viettänyt matkakohteessa jo viikon tai pari. Eikä tämä johdu siitä, että matkoilla ei kulu aikaa ruuanlaittoon, vaan siitä, että elämme kerrankin hetkessä.

Heureka! Siinä se on, lapsen joka hetkessä elämisen tuoma ihana, hidas ajankulu. Meillä aikuisillakin on siis mahdollisuus kokea se uudelleen, edes muutaman matkapäivän ajan. Tosiasia kun on, että alkumatkan lumous haihtuu hyvin nopeasti, ja jo viikon loppupuolella päivät alkavat taas juosta. Niin nopeasti me aikuiset totumme ja kyllästymme uuteen. Surullista.

Vietin juuri äsken kolme päivää Lontoossa ja huomasin, että kyseinen aika on täydellinen kesto matkalle. Kolme täyttä päivää, ja tuntui kuin olisin ollut matkalla ainakin viikon! Jos olisin jäänyt vielä päiväksi tai pariksi, todennäköisesti en olisi saanut viimeisinä päivinä juuri mitään aikaiseksi, korkeintaan ajanut kerran metrolla keskustaan ja takaisin. Kolmena päivänä sen sijaan suhasin pitkin Lontoota ja kävin esikaupunkialueellakin kerran, näin kaikki tärkeimmät nähtävyydet ja ehdin vielä shoppaillakin ja syödä hyvin - kun ei siihen kokkaamiseenkaan mennyt aikaa.

Seuraavaa alkumatkaa ja ajan hidastumista odotellessa siis. Ensimmäisten päivien huuman takia matkakuume meitä kaikkia niin kai kutkuttelee. Jos matkoja ei ole näköpiirissä, ajan pidentämiseen voi aina yrittää vaikkapa näitä keinoja:

1. Riko rutiinit. Jos toistaa kaiken aina arjessa samalla tavalla, aika tuntuu kuluvan nopeammin. Jätä joskus aamiainen kotona väliin ja nauti se uudessa kahvilassa kaupungilla. Pidä etätyöpäivä Talvipuutarhassa. Aja Hankoon lounaalle. Vie perheesi Suomenlinnaan muulloinkin kuin Vappuna.

2. Ryhdy turistiksi. Tutustu kotikaupunkiisi turistin silmin. Mene opastetulle kierrokselle, käy läpi museot ja nähtävyydet. Syö ulkona. Hanki kotiin siivousapua, niin voit kierroksen jälkeen palata hotellihuonemaiseen siisteyteen.

3. Hanki tulevaisuuteen jokin asia tai tapahtuma (matka?), jota oikein kiihkeästi odotat. Sanotaanhan, että odottavan aika on pitkä, ja usein se tuntuukin todelta. En tosin ole ihan varma, toimiiko tämä oikeasti, sillä vauhdilla ne ihanatkin asiat aina kuitenkin lopulta saapuvat - ja pyyhkäisevät ohi yhtä nopeasti...

4. Leiki lasten kanssa. Keneltä muulta kuin hetkessä elämisen mestareilta voisit paremmin oppia? Muista, että sinun tulee myös oikeasti keskittyä ja uppoutua leikkiin - et saa ajatella työasioita tai illan spinning-tuntia samalla. Tehkää maja, askarrelkaa paperinukkeja, muovailkaa muovailuvahasta vedenalainen maailma merenneitoineen, perustakaa pihan perälle kauppa, jossa myytte voikukkaleipiä ja mutakakkuja.

5. Muuta asennetta ja lakkaa valittamasta. Tämä on ehkä tärkein ja vaikein kohta. Jos aina näkee asiat hankalasti, inhoaa sadetta, pimeyttä, työtään ja koko elämäänsä, on vaikea elää hetkessä tai ainakaan saada niistä irti mitään hyvää. Silloin voi käydä niin, että vuodet vain vierivät ja kaikki on pelkkää tasaista mössöä. Asenne vaikuttaa ainakin siihen, että tasaisen mössön sijasta sinulla voi olla kasa mukavia muistoja, vaikka aika olisikin kulunut nopeasti.

6. Kokeile uusia reseptejä. Mikään ei saa aikaa kulumaan nopeammin kuin jumiutuminen aina vain samoihin ruokiin. Ethän halua, että vuosien päästä muistat syöneesi pelkkää kanasalaattia ja lihapullia koko elämäsi?

Tässä tämän päivän uusi resepti (napattu italialaiselta ruokasivustolta ja sovellettu Suomen oloihin, mm. scamorza-juusto puuttuu, koska en löytänyt sitä kaupasta) eli uunipastaa, pasta al forno:

JUUSTOINEN UUNIPASTA
(neljälle)

200 g täysjyväpastaa esim. pennette
200 g (broilerin)jauhelihaa
1 pieni parsakaali
1 pieni kukkakaali
parmigiano-juustoa
suolaa, mustapippuria, yrttejä esim. oreganoa

Maitokastike:
0,5 dl täysmaitoa
n. 1 rkl voita
4 kukkuraista teelusikkaa vehnäjauhoja
suolaa, jauhettua muskottipähkinää



Pilko kaalit ja keitä suolatussa vedessä pehmeiksi.  Ota keitinvesi talteen ja keitä siinä pasta. Ruskista broilerin jauheliha, lisää suolaa ja mustapippuria. Valmista maitokastike: sulata voi kattilassa, lisää ja sekoita siihen jauhot. Lisää maito jatkuvasti vatkaten, jotta jauho ei paakkuunu. Anna kiehua hiljaisella lämmöllä n. 5 minuuttia, sekoita usein. Lisää lopuksi suolaa noin 1/2 tl ja ripaus muskottipähkinää.
Laita kaalit, jauheliha ja keitetty ja valutettu pasta uunivuokaan, sekoita ja lisää sekaan vajaa 1 dl parmigianoraastetta (ja scamorzajuustoa jos saatavilla), yrttejä, maun mukaan suolaa ja maitokastike. Paista 200 asteessa noin vartti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti