sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Leikkipuistoarjesta Italian aurinkoon: äitikaveriystävyys joka kestää

Olisiko sitä silloin uskonut, kun kohtasimme ensimmäistä kertaa tihkusateisessa suomalaisessa leikkipuistossa, niin syvälle talvivaatteisiin ja arkirutiineihin hautautuneita, ettei edes ajatus auringosta ja yhteisestä lomasta Roomassa olisi käynyt mielen vieressäkään vaikka olisi kuinka yrittänyt?

Oikeastaan ensimmäistä kohtaamista on vaikea määritellä, koska se tapahtui niin vaivihkaa. Olimmehan nähneet toisiamme leikkipuistossa lukuisat kerrat, vieneet ja tuoneet lapsiamme kerhoon ja seisseet ulkona pitämässä vahtia, kun he laskivat liukumäkeä, kiipesivät keinuun tai läiskivät hiekkakakkuja.

Sellaista tyypillistä kotiäidin arkea siis, joka niin monelle näyttäytyy pitemmän päälle tappavan tylsänä tai ainakin sietämättömänä. Mutta sitten siitä, "tylsästä ja sietämättömästä" kotiäidin arjesta tuli juuri se tarttumapinta, jossa huomasimme jatkuvasti enemmän meitä yhdistäviä tekijöitä ja lopulta suuren ahaa-oivalluksen:

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Lapsikatras Roomassa - vinkkejä sujuvaan kaupunkilomaan lasten kanssa


Terveisiä Roomasta! Olemme siirtyneet ikuisen hikoilun kaupunkiin (näin kesällä), lämpötila näytti eilen 36 ja tänään on tiedossa vielä kuumempaa.

Hikoilemisen lisäksi on muitakin asioita, jotka Roomassa ovat ennallaan. Esimerkiksi suhtautuminen lapsiin.
Nimittäin jos olet monilapsisen perheen vanhempi ja haluat saada positiivista huomiota lapsiluvullasi, matkusta Italiaan!


Se että italialaiset ovat lapsirakkaita, on jo ollutkin tiedossa. Jotenkin siitä on vaan taas paljastunut uusia puolia ja vivahteita, nyt kun takana on kolme päivää Rooman-reissua kuuden lapsen ja kahden äidin porukalla.

Liikkuessamme lapsikatraamme kanssa kaduilla ja piazzoilla osaksemme tulee paitsi ihailevia tai kannustavia katseita, peukutuksia ja muita hyväksyviä eleitä, myös jatkuvaa sanallista huomiota:

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Pakkaamisen aikavarkaat ja muita Roomanlähdön tunnelmia

Laukku täyteen ja Roomaan mars!
Kun lähtee lomamatkalle kolmen lapsen kanssa, on pidettävä mielessä aika monta juttua. Riippumatta matkakohteesta ja matkustusvälineestä, muistettavat asiat ovat niin moninaiset, että helpommalla pääsee kun heti aluksi alistuu suosiolla sille, että jotain kumminkin unohtuu.

Joka kerta kun matkalle lähtö on edessä, päätän saman asian: nyt aloitan aikaisin. Olen järjestelmällinen ja käytännöllinen äiti, joka valitsee lasten vaatteet väriteemoittain niin, että kaikki sopii yhteen ja mukaan otettavien vaatteiden määrä minimoituu, äiti joka silittää vaatteet ja konmarikäsittelee sukat, jotta menevät pienempään tilaan matkalaukussa.

Pakkaa lääkelaukun valmiiksi ja muistaa ottaa sinne mukaan erikokoiset laastarit, lääkkeen joka vaivaan ja rasvan jokaista eri ihottumatyyppiä varten.

Miettii kooltaan ja viihdytysarvoltaan ideaalit lelut ja viihdykkeet lento- tai automatkoja varten ja pakkaa ne käytännöllisesti eri kassiin kuin vaipat, vaihtovaatteet, kosteuspyyhkeet ja muu tarpeellinen sälä (koska kun tarvitset jompaa kumpaa, on se tarvitsemasi tietysti kassin pohjalla ja joudut kääntämään koko laukun sisällön ympäri).

Ja eväiden kanssa sama homma: niillekin käytännöllisesti oma kassinsa, eikä niin että kirsikkatomaatit löytyvät lopulta vaihtovaipasta tai tiputtava vesipullo on kastellut kaikki varavaatteet. (Paitsi jos kyseessä on lentomatka, silloin eväsasia on ajateltava uudella ja monimutkaisemmalla tavalla: miten saat mukaan kaikki lasten lempieväät, kun mitään nestemäistä ei saa viedä lentokentän turvatarkastuksesta? Toisena vaihtoehtona ostaa kaikki kentältä ja maksaa siitä enemmän kuin koko perheen illallisesta lomakohteessa.)

Miten sitten käytännössä matkavalmisteluni sujuvat?

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Kaduttaako, etten ottanut lapsille rotavirusrokotetta?

Jaffaa ja lepoa -
sillä se vatsatauti talttuu!
Kesto vähintään viisi päivää, ripuli sitäkin pidempään. Mitä pienempi lapsi, sen rajumpi tauti. Aikuisilla ja rokotetuilla lapsilla oireet lievemmät. Näin kuvaillaan monissa lähteissä rotavirusta.

Olen viime päivinä lukenut netistä aika paljon vatsataudeista. Ja näin itseoppineena melkein-lääkärinä (hah hah) olen tullut siihen tulokseen, että meillä jyllää juuri se, rotavirus.

Oireet täsmäävät, samoin kuin se että minä, toistaiseksi ainoa sairastunut aikuinen, tunnun pääsevän vähän vähemmällä kuin lapset. Nyt kolmannen sairauspäivän aamuna olo on jo ihan "kohtuullinen" eli jaksan olla jo pystyssä (istuallani) enemmän kuin makuulla. Lisäksi join jopa miniannoksen cappuccinoa, Jaffan ja omenamehun lisäksi ensimmäisen energiapitoisen suuhunpantavan kahteen ja puoleen vuorokauteen.

Lapsilla sen sijaan menee huonommin:

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Paratiisin loppu - ajatuksia sairasvuoteelta

Vatsatauti tulee aina huonoon aikaan, mutta erityisen huonoon aikaan se tulee juuri nyt. Kun ulkona kesä on parhaimmillaan, kun on kesäloma ja ulkona 30 asteen helle. Se joka saa meidät suomalaiset aina hullaantumaan ja ryntäämään ulos aurinkoon, oli mikä oli.

Tänään on tasan kaksi viikkoa juhannuspäivään. Keskikesään. Olemme taas jo tässä pisteessä, näin nopeasti!

Juurihan iloitsin siitä, että löytyi ensimmäinen leskenlehti, juurihan linnut alkoivat vasta taas laulaa (se tunne kun kuulee mustarastaan ensi kertaa laulavan koivunnokassa, vielä lehdistä paljaassa, lumilaikkuisen maan yllä), äsken vasta krookukset kukkivat, kielon varret törröttivät suippoina maasta ja saniaiset suoristelivat kippuroitaan.

Nyt vallitsevat helteet ovat menneet minulta täysin sivu suun. Jalat eivät ole kantaneet kuin välttämättömän matkan vessaan ja sieltä takaisin sängyn pohjalle. Linnun laulua olen kuullut vain avoimesta ikkunasta - onneksi edes sieltä, ja illalla sentään jaksoin istua muutaman minuutin puutarhakeinussa aistimassa trooppista lämpöä. Se alkoi kuitenkin nopeasti etoa ja palasin sisään.

Juuri nyt, tähän vuodenaikaan, jo yhden tai parin päivän sisälläolo voi olla kohtalokasta. Tai tietysti se, että muulla tavoin on välinpitämätön luonnon ilmiöitä kohtaan:

torstai 6. kesäkuuta 2019

Tyhjä penkki Alppiruusupuistossa ja tärkeä, turha kysymys: Mitä on onni?

Pystytkö nimeämään elämäsi onnellisemman hetken? Siis sen ajan, jolloin olet ollut kaikkein onnellisin?

Useimmat meistä sijoittavat tämän hetken jonnekin menneisyyteen: lapsuuteen, nuoruuteen, viiden vuoden taakse, naimisiinmenoon, lapsen saantiin, viime kesän unelmalomaan.

Ja sitten on niitä onnellisia, jotka kokevat elävänsä elämänsä onnellinta hetkeä juuri nyt, onnellista nykyhetkeä.

Ja sitten on niitä asiat monimutkaisesti näkeviä, jotka ovat kyllä tyytyväisiä ja iloisia elämäänsä, muistavat moniakin hohdokkaita hetkiä menneisyydestään joita voisi nimetä kaikkein onnellisimmiksi, mutta sitten he sotkevat kaiken kysymällä monimutkaisia kysymyksiä: mistä onni oikeastaan koostuu? Onko onnellisuus hyvän elämän mittari?

Tarvitseeko sitä tavoitella, tuota pettävää ja katoavaa olotilaa? Eikö jatkuvan onnen tavoittelu päinvastoin vie meitä koko ajan kauemmaksi hyvästä elämästä, sillä oman onnellisuutemme tavoittelun vuoksi olemme valmiit uhraamaan niin paljon kaunista ja hyvää, jota meillä jo on?

Onnellisuuden pohdinta pulpahti mieleeni eilen illalla, kun ajauduin iltalenkilläni Haagan Alppiruusupuistoon. Koko päivän kotona kökittyäni sairaiden lasten kanssa tarvitsin hetken "omaa aikaa" ja kuin sattumalta askeleeni johtivat juuri sinne. Lasten kanssa on ollut tarkoitus näinä päivinä tehdä retki alppiruusuja katsomaan, sillä oman takapihan pensaista voimme päätellä, että ne ovat ihan näinä päivinä parhaimmillaan kukassa. Mutta jotkin suuremmat voimat tuntuvat nyt vastustavan kaikkia suunnitelmiamme:

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Niin pieni, niin vaarallinen - kesäiltarutiini joka kannattaa tehdä

Tämä punkki on jo vähän isompi!
Se löytyi lattialta viime viikolla koiran pedin vierestä...
Erottaisitko, jos hiustesi alla olisi ihoon tarttunut kiivinsiemen? Siis sellainen pikkuruinen piste, jonka näkemiseen tarvitaan melkein suurennuslasia. 

Minä en ainakaan erottaisi. Asiasta on myös kokemusta, kerranhan sellainen minulta jäi huomaamatta lapseni päästä, ja siitä tarinasta olenkin kertonut täällä

Punkista siirtyi lapseen borrelioosi, joka eteni nopeasti neuroborrelioosiksi. Oli mahdotonta huomata hiusten seasta rengasihottumia, ja tyhmästi luotimme hyvään onneen: ei voisi olla niin huonoa tuuria, että koko perhekunnan ensimmäisessä punkissa ikinä olisi heti borrelioosi! 

Unohdimme nopeasti koko punkin. Varsinkin kun koulussa lapsi oli opettajan kanssa yhdessä päästä löytynyttä ötökkää katsonut ja opettaja ei ollut edes varma, oliko se punkki. 

Eilen illalla sain taas muistutuksen siitä, kuinka pirullisen pieni ja vaikeasti tunnistettava punkki voikaan olla: