Helleaaltoa paossa villa d`Estessa: "loman paras päivä!"

Neptunuksen suihkulähde ville d`Estessä.
Jos ei tämä viilennä, niin ei mikään!
Kun matkustamme Italiassa, saamme usein Suomen päästä osaksemme kyselyjä lämpötiloista ja ihmettelyjä siitä, miten mahdamme kestää tätä kuumuutta täällä. Ja onhan täällä kuuma! Ensimmäiset pari viikkoa lomasta sujuivat leppoisissa "vain" 30-33 asteen lämpötiloissa, mutta nyt alkavat tuntua ensimmäiset liepeet luvatusta helleaallosta.

Hyvä mittari on vuorokauden minimilämpötilat. Kun ne pysyttelevät alle 20 asteessa, ollaan vielä siedettävissä rajoissa. Mutta heti 20 asteen yölämpötilojen ylityttyä (eli nyt parin viime yön aikana) alkavat vaikeudet eli yöllinen tukaluus.

Miten lapset jaksavat sellaista? Eivätkö he hermostu kuumassa? Kokemuksestani voin sanoa, että eivät he kuuman takia hermostu normaalia enemmän. Lämmönkesto heillä on ehkä jopa parempi kuin aikuisilla. En ainakaan muista lapsiperhevuosilta yhtään valituskohtausta tai hermoromahdusta, joka olisi suoranaisesti johtunut helteestä.

Toki lapsien jaksamisesta on helteellä pidettävä jatkuvasti huolta. Juotavaa, hatut päässä, varjoa mahdollisimman paljon ja niin edelleen. Ja eilen kun mietimme päiväretkikohdetta jonnekin Rooman läheisyyteen, ei tarvinnut kauan miettiä: Villa d`Esten renessanssihuvila suihkulähdepuutarhoineen Tivolin kaupungissa!

Mutta miksi juuri sinne?





Tietysti siksi, että villan puutarhassa on satoja suihkulähteitä ja paljon ihastuttavasti varjostavia puita.  Lapset ehdottivat ensin vesihuvipuistoja, mutta lupasimme heille että luvassa on jotain paljon parempaa. Ääh, ei mitään tylsiä vanhoja linnoja ja puutarhoja, esikoinen ensin valitti mutta jätimme hänen valituksensa huomiotta. Tämä on tylsin päivä ikinä, kun en pääse uimaan, jatkui valitus vielä autoon noustessa

Kolmenkymmenen kilometrin ajomatkalla Roomasta Tivoliin esikoisen mieliala rupesi kuitenkin nousemaan, varsinkin kun pysähdyimme aamiaiselle Autogrill-huoltoasemalle ja söimme herkulliset voisarvet, appelsiinimehut ja cappuccinot.

Mieleen tulvahteli hyviä muistoja automatkoilta välillä Rooma-Helsinki, ja taas kerran mieheni kanssa mietimme, että mistähän tämä kaipuu tien päälle aina tulee. Vaikka kuinka tuntuisi viiden päivän ajon jälkeen, ettei ikinä enää autolla, varsinkin jos ollaan sairaina matkattu kuten on useammankin kerran käynyt, niin lopulta kaipuu automatkoihin palaa aina.

Tämä Tivoli-päivä toimi tällä erää pienenä mutta tärkeänä korvikkeena ja lohdutuksena automatkakaipuuseen. Ensi kesänä sitten taas autolla Roomaan, suunnittelimme innoissamme miehen kanssa ja lapset takapenkillä olivat samaa mieltä. Uusia hotelleja! Uusia leikkipaikkoja! Leluja ja karkkia enemmän kuin laki sallii! Tabletinpeluuta yhtä paljon kuin silloin kun ollaan sairaina! Heidän näkökulmastaan automatka Roomaan on kaikkea tätä ja enemmänkin.

Villa d`Esten palatsi ja suihkulähdepuutarha ovat Unescon maailmanperintökohde, joten ihan pikku nähtävyydestä ei ole kyse. Paikalle saapuvista turistiryhmistä sen huomaa. Silti paikassa vallitsee rauhallinen, lähes unettava tunnelma, sillä isotkin turistilaumat häviävät tehokkaasti laajan puutarhan uumeniin eikä palatsin saleissakaan ollut tungosta (olimme monin paikoin ainoita taideteosten sekä palatsin upean arkkitehtuurin ja seinä- ja kattofrescojen ihailijoita).

Villa d`Esten renessanssihuvila puutarhoineen on 1500-luvulta. Tivolin kuvernööri, kardinaali Ippolito d`Este rakennutti sen paikalle, jossa oli aiemmin sijainnut antiikin aikainen huvila sekä myöhemmin luostari. Paikan juuret ovat siis syvällä historiassa, kuten niin usein Italiassa käy. Mikä tahansa pytinki tai kaupunkipahanen voi ylpeillä antiikkiin tai ainakin varhaiskeskiaikaan tai vähintään renessanssiin ulottuvilla juurillaan ja historialla.

Kardinaali Ippolito d`Esten makuuhuoneessa oli näin häikäisevä katto.
Kyllä sitä on kelvannut vuoteesta tuijotella.





Pacecco de Rosa: Judgement of Paris ( Giudizio di Paride), villa d d `Esten
huvilan kokoelmaa. Juuri Homeroksen lukemisen aloittaneena tämä teos sykähdytti
erityisen paljon. 

Quanto sei bella Italia! Kuinka kaunis oletkaan Italia! olisi tehnyt mieli taas huokaista kun kiertelimme ensin palatsihuvilaa, sitten sen puutarhaa ja ihastelimme näköalatasanteen maisemia. Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin miljoonannen kerran kysyn itseltäni: miksi en halua muuttaa näin kauniiseen maahan asumaan, vaikka minulla olisi siihen mahdollisuus?

Niin, miksi? Sitä voin pohtia enemmän ja syvemmin taas sitten ensi marraskuun kaatosateisina iltapäivinä, kun istun keittiön keinovalon alla ja tuijotan ikkunasta iltapäiväneljältä laskeutuvaan sysipimeyteen...

Etualalla näkyy osa villa  d`Esten suihkulähdepuutarhasta. Loppu on laziolaista kaunista
maalaismaisemaa.




Koko perhe oli suihkulähdepuutarhassa innoissaan. Joka paikassa soliseva vesi, toinen toistaan mahtavammat putoukset, salaperäisiin viileisiin luoliin piilotetut lähteet ja mahdollisuus virkistäytyä jättimäisen Neptunuksen suihkulähteen korkealle taivaalle kohoavien vesipilareiden roiskeissa oli - parempi kuin mikään vesipuisto, niin totesi esikoinenkin jonkin aikaa puutarhassa käveltyämme ja jatkoi: Tämä on loman ehdottomasti paras päivä!

Niin se oli meistä aikuisistakin. Olimme ennen lapsia käyneet paikassa ennenkin ja esikoisen kanssa kerran hänen ollessaan parivuotias, mutta kahden pienimmän kanssa tämä oli ensimmäinen kerta. Hellepäivän kohteeksi villa d`Este on ihan täydellinen valinta! Ja tänne tullaan varmasti uudestaankin.

Puiden varjossa oli virkistävää ja etenkin alamäkeen helppo kävellä.
Ylämäet olivatkin sitten toinen juttu...
Puutarhan kala-altaat olivat lapsista hurjan kiinnostavia. Niistä on palatsin
väki aikoinaan kalastanut vohkaleet päivällispöytään.





Pienellä riitti ihmettelemistä kaikessa solinassa ja veden liikkeessä.

Sadan vesisuihkun suihkulähde.

Tällä patsaalla oli aikamoiset suihkutissit. Kuopustakin nauratti!

Tällä parvekkeella Neptunuksen suihkulähteellä
 kastui ihan kokonaan, mutta sehän ei haitannut!





Neptunuksen suihkulähde alhaalta päin katsottuna.
Tivolin kaupungissa riittää muutakin nähtävää: idyllinen vanhakaupunki kauppoineen ja putiikkeineen (mm. ihania lastenvaatteita tuli ostettua), ravintoloita ja kahviloita on tietysti pilvin pimein kuten kaikkialla Italiassa, lisäksi voi halutessaan vierailla komeassa Rocca Pian linnassa (1400-luvulta) tai ihan vain ihailla kaupungista avautuvaa maisemaa kauas Lazion maaseudulle. Ja lapset voivat kirmailla keskustan isossa leikkipuistossa.

Lounaaksi pizza al taglio, totta kai.

Leikkipuistosta oli näin komeat maisemat.

Tivolin vanhankaupungin kujia.

Rocca Pia.






Tänään olemme alkaneet valmistautua luvattuihin 38, jopa 40 asteen lämpötiloihin lähipäivinä. Ennen kaikkea kohoavat yölämpötilat hirvittävät. Asumme anoppilan yläkerrassa, jossa ei ole ilmastointia, ja heti kun yöllä alkaa olla 22-23 astetta, tulee tukalat oltavat. Tähän asti on selvitty avonaisilla ikkunoilla (ja lukuisilla itikanpistoilla) sekä tuulettimilla, mutta kokemuksesta tiedän, etteivät ne mihinkään riitä kun tosi on kyseessä.

Kun kirjoitan tätä kello on yksitoista illalla, parvekkeen ikkunat ovat auki ja tuuletin pyörii kakkosteholla huoneen nurkassa. Ilma ei liiku ikkunoista sisään vaan seisoo paikoillaan, kosteusprosentti huitelee kuudessakymmenessä (vaikka tuntuukin yhdeksältäkymmeneltäviideltä) ja televisiossa annettiin juuri varoitus äärimmäisen korkeasta lämpötilasta huomiselle.

Nyt tämä on sitten alkanut, järkyttävä kuumuus. Pari viikkoa menikin liian hyvin ollakseen totta eli suorastaan siedettävissä lämmöissä. Itse tämän kyllä kestän, mutta sitä en tajua miten 70-80 -vuotiaat appivanhempani kestävät. Joka kerta kun näen heidät pyyhkimässä hikea kasvoiltaan tai etsimässä viileintä paikkaa kolmeen ilmansuuntaan antavalta, asuntoa kiertävältä parvekkeelta mieltäni ahdistaa, kuinka rankkaa tämän heille täytyy olla. Nyt kun yötkin ovat kuumentuneet, he valittavat huonosta yöunesta.

Entä miten lapset nukkuvat niin kuumassa? Vähän huonommin hekin. Esikoinen suunnittelee jo siirtyvänsä parvekkeelle nukkumaan ja minä valmistaudun juottamaan kuopusta x kertaa yössä, kun hän herää pyytämään vettä.

Vieläkin on mielessä viime kesä ja toissakesä ja niiden hellehuiput, jolloin vielä imetin häntä, ja se vasta levotonta nukkumista oli! Tai pieni kyllä nukkui, mitä nyt unissaan hamusi rintaa vähän väliä ja tyytyväisenä tyydytti janonsa, mutta eihän siinä äiti paljon nukkunut. Vieläkin muistelen noita hikisiä Italian imetysmaratonöitä ihmetyksen vallassa, sillä vaikka nukuin tuskin lainkaan ja sen minkä nukuin niin hiki päässä, niin silti päivät sujuivat ilman sen kummenpaa väsymystä. Niin ihmeellinen on kesän ja auringon voima!

Siitä kun saisi edes osan mukaansa siihen talveen ja pimeään, sitten kun sen aika taas joskus koittaa... Siihen asti, nautitaan lämmöstä, vaikka sitä välillä tuntuu olevan liiankin kanssa!



PAROLA DEL GIORNO: fontana (f) = suihkulähde



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Miltä tuntuu kevään valo? Haparoivia yrityksiä kertoa se sanoin: "Vain se mitä kirjoitan on totta"

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin