torstai 21. maaliskuuta 2019

Synnistä kevään piristykseksi

Kevättä korvissa ja kaulalla.
Oi, tätä kevään valoa! Eilen havahduin siihen, että on kevätpäiväntasaus, se hetki kun päivä ja yö ovat yhtä pitkiä. Tänään on jo viisi minuuttia enemmän valoa kuin pimeää.

Vuoden paras puolisko alkaa NYT! Ellei joulua ota lukuun, joka kyllä sekin tässä valon huumassa tuntuu niin pimeältä ja tunkkaiselta juhlalta...

Olen erittäin valoherkkä nukkuja, joten valotäyteiset aamut tarkoittavat herkempää heräämistä. Kuopus näyttää perineen ominaisuutta minulta, sillä hän on viime alkoina alkanut liikehtiä levottomasti heti kun kuuden jälkeen valo alkaa vaalentaa huoneen nurkkia. Sitten me nousemme sängystä siinä viimeistään puoli seitsemän pintaan, ja silloin ulkona on jo ihmeellisen valoisaa.

Niinä hetkinä on tunne, kuin en olisi herännyt pelkästään edellisen yön unilta vaan koko talven kestäneiltä torkuilta. Valo ja kaikki sen kirkkaus on niin voimallista, että välillä uuvuttaa.

Mutta onneksi keväällä kaikki on helpompaa, myös talviunenpöpperöstä selviäminen. Ja onneksi on olemassa kaikenlaisia pieniä piristyksiä, jotka helpottavat talviunesta heräämistä entisestään:


Esimerkiksi uudet korvakorut! Minulla on niitä peräti kolmin kappalein, sillä vaikka en olekaan varsinainen korvakoruihminen ja käytän niitä harvakseltaan ja yleensä vielä aina jotain niistä kolmesta neljästä lempikoruistani, joita en osaa vaihtaa uusiin, niin tänä keväänä ilmassa on ollut sen suhteen muutosta.

Bongasin lähialueeltamme korutaiteilijan, joka kaikessa hiljaisuudessa kotinsa askarteluhuoneessa tekee ihan mahtavia korvakoruja ja vielä hintaan, jotka saavat lähes ällistymään (ja siksi saatoinkin ostaa niistä peräti kolmin kappalein ja kaverille kanssa).

Niinpä olen piipahtanut viime aikoina useaan kertaan Annen kodin alaovella ja olemme paitsi käyneet kauppaa, myös mielenkiintoisia keskusteluja korunteosta, materiaaleista ja siitä, miten vaikeaa joidenkin voi olla ymmärtää, että myyjä ei halua kiskoa koruistaan maksimihintaa vaan pitää bisneksen ihan hyvänmielenbisneksenä ja sellaisena kuin se pohjimmiltaan on, rakkaana harrastuksena.

Nämä korvakorut on tehty simpukoista, teräksestä ja hopeoidusta metallista.


Kaulakorussa on samoja simpukoita kuin korviksissa sekä lasihelmiä.

Lisää Annen koruja voi käydä katsomassa Helmiholistin FB-sivuilla. En saa klikkauksista rahaa, vaan mainostan täällä silkkaa omaa innostustani.

Minulle nimittäin tällaiset pienet turhamaiset asiat tuovat paljon iloa. Esimerkiksi se, kun löytää juuri ne kivat korvikset, jotka sopivat yhteen lempivaatteen kanssa. On se vaan ihmeellistä, miten elämä heittelee. Oli aikoja jolloin en olisi ikinä uskonut, että juuri korvakoruista voisi muodostua kevään piristys tai että ne ylipäätään voisivat liittyä omaan elämääni.

Korvakorut olivat lapsena minulle syntiä. Niin olin oppinut uskomaan. Kun sitten sain päätettyä etten halua enää uskoa, marssin lähes ensi töikseni koruliikkeeseen ja pyysin reikiä korviin. Se taitaa olla melko tavallinen irtautumisrituaali "kohtalotovereilleni", ja hyvä niin. Siirtymärituaalit ovat usein tärkeitä etappeja minkä tahansa muutoksen ja kasvamisen tiellä.

Nyt, kohta 20 vuotta myöhemmin, korvakoruista on kadonnut niiden synnillinen leima, mutta siltikin vielä joskus korviksia korviin laittaessani mieleeni juolahtaa outoja kaikuja menneisyydestä. Toisinaan pohdin puolitosissaan, menikö uskoni siihen kun laitoin ne reiät, vaikka totta kai tiedän ettei se niin mene. Tiukassa uskonnollisessa, sääntöpitoisessa yhteisössä eläminen ei ole oikeasti sääntöjen pilkuntarkkaa seuraamista, vaan yksilöt rikkovat rajoja kaiken aikaa. Sitten he vain ajattelevat, että asian voi sopia eikä se horjuta uskoa kokonaisuutena. Kyse on armosta ja uskosta, ei lopulta niistä säännöistä.

Minä taas olen pienestä pitäen ollut ehdoton ja yltiörehellinen itselleni, eikä minkäänlainen "keplottelu" sääntöjen harmaalla alueella tule minulle kysymykseenkään. Jos joku ei oikeasti tunnu minusta synniltä, en lähde siitä tekemään tiliä kenellekään vain varmuuden vuoksi ja varmistaakseni taivaspaikkani. Siihen se minun uskomiseni kaatuikin, että tilille kertyi kertymistään tekemisiä ja ajatuksia, joita olin oppinut pitämään syntinä, mutta eivät ne minusta - siis syvällä sisimmässäni - siltä koskaan tuntuneet.

Kuten ne korvakorut - en voinut ymmärtää enkä voi vieläkään, miksi Jumala viitsisi välittää siitä, onko ihmisellä korvakorut vai ei. Se ei vain mahdu tajuntaani, vaikka nykyään ymmärränkin, että kyseessä on enemminkin yhteisön oma tapakulttuurisääntö, tärkeä keino erottautua epäuskoisista ja tavallaan ehkä myös tapa koetella oman uskon lujuutta: olenko valmis nielemään tämänkin pienen ja tavallaan aika järjettömän "säännön" (säännöiksihän uskovat eivät itse näitä asioita miellä, vaan uskon vaikutuksesta oikeaksi koetusta halusta toimia jollakin tietyllä tavalla) ja näin ollen nöyrryttämään oman järkeni äänen, luottamaan Jumalaan.

Ehkä ongelmani onkin aina ollut, että olen sellainen tunnontarkka sääntöjen noudattaja, oikea publikaani siis.

Odotan aina vihreän valon vaihtumistakin liikennevaloissa, en koskaan erehdy menemään punaisella! Ja toisen esimerkin mainitakseni, pummilla tai sääntöjä kiertäen sisäisellä lipulla en ole matkustanut koskaan, vaikka olen koko ikäni asunut alueella, joka sijoittuu juuri siihen kohtaan missä Helsingin ja Espoon raja kulkee ja julkisen liikenteen maksut moninkertaistuvat yhden pysäkinvälin aikana. Katson vain sivusta kun muut kulkevat. Nykyäänhän, kun konduktöörien työt lipunmyyjinä loppuivat, lippujahan junissa tarkastetaan ihan yhtenään, joten liputta matkustaminen on ihan oikeasti uhkarohkeaa. Mutta niinäkään vanhoina hyvinä päivinä, jolloin ei tarvinnut joka matkan aikana hätkähtää lipuntarkastajien saapumisen vuoksi, en jättänyt lippua ostamatta tai leimaamatta.

Junassa hätkähtämisestä puheenollen, yltiöpäinen sääntöjenseuraaja sisälläni herää joka kerta silloinkin, kun nykyään matkustan rattaiden kanssa ihan laillisesti ilman lippua, kun tarkastajat tulevat. Millisekunnin ajan säikähdän niin että jalkani hiukan pehmenevät ja hiki on kuohahtaa pintaan. Olenko muistanut maksaa matkan, onko minulla lippua??  Ennen kuin rentoudun: ai niin, minulla on rattaat!

Sellaista se on, liian kiltin tytön syndrooman kanssa eläminen. Mutta olenhan minä rohkeakin uskaltanut olla ja alkaa käyttää niitä korvakoruja. Se on paljon isompi asia kuin mitä äkkiseltään tuntuu, paljon enemmän kuin pieni päivän piristys.



PAROLA DEL GIORNO: peccato (m) = synti È un peccato che non hai potuto venire con noi. = On tosi harmi ettet voinut tulla kanssamme. È un peccato portare gli orecchini? = Onko korvakorujen käyttäminen syntiä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti