(Ikä)kriisin paikkoja

Hyvää syntymäpäivää! 

Vuosi sitten minusta tuli varhaiskeski-ikäinen (kyllä, jonkun virallisen määritelmän mukaan varhaiskeski-ikä alkaa 35 ikävuodesta), tänään tuli taas yksi vuosi lisää.

Nykyään nämä syntymäpäivät tuppaavat olemaan enemmän kriisin paikkoja kuin juhlan aiheita. On hellyttävää ja vähän haikeaakin seurata lasten iloa syntymäpäivistään, kun itselle vuosien lisääntyminen alkaa olla pelkkä hyytävä muistutus siitä, että ihmiselämä on todella todella lyhyt, ja siitäkin kaksi kolmasosaa kuluu vanhenemisen pelossa.

Aivan noin synkkänä en onneksi joka hetki elämää näe, vaan enimmäkseen elän ajattelematta vanhenevaa kehoani. Mielihän ei tunnu vanhenevan ollenkaan, vaan usein erehdyn kuvittelemaan olevani yhä se nuori tyttö tai nuori nainen, jollaisena niin pitkään totuin itseni hahmottamaan.

Kunnes sitten viimeistään peilin edessä tai myöhään valvomista yrittäessäni tajuan, että ovathan ne vuodet kuluneet minullekin.

Ja näin syntymäpäivän aamuna harrastin erityisesti ensiksi mainittua. Vaikka menin vuoteeseen eilen järkevästi jo kello 21.30, ei aamupeilin näkymä ollut mitenkään mairitteleva:

Apua, olen taas kampaajan tarpeessa, ajattelin, mutta sitten tajusin että onhan tässä muutakin kuin tyvikasvusta pilkistävät ensimmäiset harmaat. Minulla on ryppyjä sekä otsassa että silmäkulmissa, jopa ilman että nauran. Niistä saan kiittää tai syyttää Italian auringossa vietettyjä kesälomia, rusketuksenkaipuutani ja sileän ihon kannalta kauhistuttavaa tapaani hiihtää aurinkoisilla keväthangilla ilman aurinkovoidetta. Lisäksi nauran ja varmaan ilmeilenkin ihan liikaa, jotta ihollani olisi mitään mahdollisuuksia pysyä rypyttömänä.

Tällaisilla syillä hankitut rypyt eivät tietenkään minua haittaa, mutta yhtä kaikki, niiden ilmaantuminen kertoo iän kertymisestä. Oi niitä aikoja, jolloin lähdin mihin tahansa juhliin ainoina kauneustoimenpiteinä hiusten harjaus ja Blistexin sipaus huuliin, ja näytin hehkeältä ja kauniilta.

En minä nytkään paljon tykkää meikata, mutta ilman BB-voidetta ja huulipunaa en kyllä pärjäisi, varsinkaan juhlissa.

Mutta enemmän kuin ulkonäköseikkoja, syntymäpäivä pistää miettimään elämän kulumista noin yleensä. Tunnen välillä paineita, sillä olen iässä jossa olisi pitänyt saavuttaa yhtä jos toista mainetta ja mammonaa, ylennyksiä ja tohtoritutkintoja. Ja mitä minä olen saavuttanut? Suorastaan hämmästyttävän vähän yhtään mitään. Suurin osa saavutuksista on jäänyt aikomukseksi tai jahkailun asteelle. Ja ne vähät, joissa olen onnistunut pääsemään loppuun, ne olen jo melkein unohtanut, tai ainakaan ne eivät tuota minulle jokapäiväistä, aitoa iloa.

Iloa elämääni tuovat aivan toisenlaiset asiat. Sitä tuovat tietysti määrättömästi ja loputtomasti kolme ihanaa lastani. He ovat sellaisia saavuksia, joiden rinnalla mikään toinen asia ei ole tärkeämpi. Tätä toteamusta elän todeksi joka päivä, kun hoidan heitä kotona ja siirrän omat ura-asiani jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Lisäksi minulle tuovat iloa ystävät ja perhe kokonaisuudessaan. Avioliittoni ja parisuhteeni on toinen suuri saavutukseni. Välillä mietin vieläkin, mikä kosminen universumin kohtalo päätti olla minulle niin suosiollinen, että saatti minut ja mieheni niin sattumanvaraisesti yhteen sinä 16 vuoden takaisena syksynä Helsingin yössä. Eihän mieheni alunperin pitänyt edes tulla Helsinkiin Erasmus-vaihtoon, vaan Budabestiin.

Perheeseeni kuuluvat myös ihanat ja läheiset sisarukset ja äitini, lisäksi minulla on muutama erinomaisen hyvä ystävä ja paljon mukavia kavereita ja tuttuja.

Mitä muuta sitä ihminen, sosiaalinen eläin, elämässään tarvitseekaan? Tulkoon ryppyjä ja harmaita hiuksia, nehän ovat vain merkkejä siitä, että takana on paljon elettyä elämää, joka - toivottavasti - on eletty täysillä ja keskittyen asioihin, jotka tuottavat iloa ja tyydytystä.

Tästä seesteisestä loppulausumasta huolimatta olen silti onnellinen, että syntymäpäiväni on pian ohi, ja yhdestä ikäkriisistä on taas selvitty. Voin taas keskittyä niihin oikeasti merkityksellisiin ja iloa tuottaviin asioihin, kuten lapsiini, enkä miettiä ryppyjä ja kiihtyvää solukuolemaa. Tämän päivän suunnitelmissa on lähteä lasten kanssa aurinkoisen sään kunniaksi pajunkissojenhakuretkelle lähipelloille, synttärieväät mukana tietenkin. Jospa vaikka näkisimme muuttolintuja ja kevään ensimmäiset leskenlehdet.