keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Puhelimeni hajosi - mikä helpotus!

Tämä kuva ei ole otettu kännykällä!
Olen vieroksunut kaikenlaisia teknisiä laitteita siitä lähtien, kun yläasteikäisenä lukujärjestykseen ilmestyi oppiaine nimeltä tietotekniikka. Heti alusta lähtien oli selvää, että minä ja koneet emme tule toimeen. Mötikkä nimeltä tietokone tuntui tekevän asioita oman mielensä mukaan, ja kirjoittaminenkin näppäimistöä näpyttelemällä oli ihan hanurista.

Viimeistään koneiden epäluotettavuus ja arvaamattomuus valkeni silloin, kun  opiskeluaikoina viittä vaille valmis parikymmensivuinen esitelmäni hävisi yhtäkkiä koneen näytöltä ja koko sen muistista kello yksitoista illalla.Valmista piti olla seuraavana aamuna, ja monen viikon työ valui hukkaan vain siksi, että koneessa jokin naksahti. Eniten ärsytti se, että minä kuulemma kuitenkin olin vahingossa painanut väärää nappulaa. Voin vieläkin vaikka vannoa, että teksti vain hävisi, ilman että edes liikahdin konetta päin.

Vaikka nykyään kirjoittamisen nopeutuminen ja helpottuminen onkin mielestäni tietokoneiden harvoja hyviä puolia, ei suhteeni tietotekniikkaan ole parantunut. Tietokoneet ja kännykät ovat välttämätön paha, joissa onneksi on jotain hyvääkin.

Kännyköistä ehdin jo melkein innostua, kun pari kuukautta sitten hankin tuliterän Samsung Galaxin.