keskiviikko 25. helmikuuta 2015

"Kohteliaita" suomalaisia, osa 2

Tämä kuva tässä ihan vain siksi, että Italiaa (tai italialaisia)on ikävä!
Olenko muuttunut pahantuulisten valittajien puoleensavetäjäksi? Vai onko vain totta, että me suomalaiset joko pysymme hiljaa tai sitten käyttäydymme huonosti kanssaeläjiämme kohtaan. Siltä alkaa pikku hiljaa tuntua.

Kohtaus oli seuraavanlainen: Ulkoilin lasteni kanssa mätäjoen varrella, ja päivän ohjelmaan oli kuulunut muun muuassa sorsien ruokkimista ja virtaavan veden ihmettelyä. Olimme siirtyneet syrjään ruokintapaikalta ja esikoiseni viihdytti itseään havainnoimalla, kuinka vesi käyttäytyi, kun sen pinnalle heitteli pikkukiviä, kuivia lehtiä ja risunpätkiä.

Paikalle sattui eläkeikään ehtinyt pariskunta, isokokoinen (erityisesti mahasta) mies ja polkkatukkainen nainen, siististi pukeutuneita ja muutenkin päällepäin ihan asiallisia. En olisi heihin edes huomiota kiinnittänyt, elleivät he olisi päättäneet avata ohi kulkiessaan sanaista arkkuaan:

lauantai 7. helmikuuta 2015

Vakava liikennerikkomus suomalaisittain

Liikkennemerkkitaidetta Roomasta.
Tapahtuipa tammikuussa eräänä lauantaiaamuna. Lähikaupan edessä ei näkynyt ristinsielua eikä autotiellä autoja. Bussipysäkillä sentään odotteli yksi matkustaja. Koko tienoo oli vielä yöunilla.

Me olimme sinä aamuna aikaisessa autolla liikkeellä, ja oli asiaa kaupan vieressä sijaitsevalle ottoautomaatille. Mieheni ajoi auton kaupan tavaraovelle vievälle pihatielle niin, että auto jäi puoliksi jalkakäytävälle ja pisti vilkut päälle väliaikaisen pysähtymisen merkiksi. Minä kiirehdin nostamaan rahaa, koska hiukkasen kiirus meillä siinä oli.

Matkaa otolle ei ollut kuin parikymmentä hassua metriä, eikä  rahannostossakaan minuuttia kauempaa paljon kulunut. Silti siinä ajassa ehdin todistaa tapahtumaa, joka sai minut, yleensä sangen rauhallisen ihmisen, tosissaan vihoihini:

tiistai 3. helmikuuta 2015

Latteäitejä ja ihmisraunioita

Espressoa, lattea vai kylmää kahvia äideille?
Törmäsin vastikään jännittävään uuteen termiin: latteäiti. Sana sai minut kiinnostumaan, sillä olen äiti, joka juo mielellään cafè lattea. Päivieni pieniin tähtihetkiin kuuluu ihanan lämpimän lattekahvikupillisen juominen kaksi kertaa päivässä, kotikeittiössä toki sentään. Reilu puoli desiä vahvaa espressoa, muki täyteen lämmintä täysmaitoa ja ecco fatto, nautinto on valmis!


Päivät lasten kanssa ovat usein yhtä menoa ja meinikiä, niin ettei istumaan tahdo ehtiä. Varsinkin kun talossa on juuri liikkumaan oppinut vauva. Jos joskus ajattelenkin, että nytpä pötkähdän ihan pikku hetkeksi sohvalle, tapahtuu varsinkin jotakin, joka vaatii minut kiireen vilkkaa paikalle.

Lattelasillisten juominen ruuan päätteeksi on kuitenkin asia, josta pidän kiinni. On ihan järjestelykysymys, löytyykö siihen aikaa ja mahdollisuutta. Vilkas vauva kurkkutikkujen kanssa syöttötuoliin ja esikoinen maalaamaan vesiväreillä, ja on aikaa kahvin juontiin. Olen siis oikea latteäiti!

Mutta latteäiti-sanaa käytetäänkin ihan toisessa merkityksessä: