perjantai 31. lokakuuta 2014

Itse tehty terassi

Onni on uusi terassi.
Neljäkymmentä neliötä, kolmesataa metriä ja viivasuoraa riviä sileää, tummanruskeaa, 145-millistä kestopuulautaa.  Tuoreen puutavaran nenäähivelevä tuoksu. Kyllä on meidän Halloween-kurpitsalla tänä vuonna hulppeat puitteet, kunhan se illan hämärtyessä pääsee ulos loistamaan.

Vaikka uusi etupihan terassimme tähän vuodenaikaan näyttääkin avaran tyhjältä puutarhakalusteiden ja kesäkukkien puuttuessa, on sitä silti silmiähivelevää katsoa. Aikaa mokoman kasaamisessa meni velitalkoovoimin lopulta monta viikkoa, mutta projektin hitaus ei millään tavalla haitannut. Kuka on sanonut, että kaiken pitää aina tapahtua sillä samalla sekunnilla? On vain ihanaa, että elämässä ei koskaan ole niin kiire, että kattoremontti pitäisi valmistua kolmessa päivässä ja terassi kahdessa.

Terassin valmistumista seuratessa (itse osallistuin ruokahuollon lisäksi lähinnä pihakivien purkutöihin) ehti kokonainen vuodenaika vaihtua:

maanantai 27. lokakuuta 2014

Rakkauskirjeitä

Vanhan ajan rakkauskirje...
Vanhojen tavaroiden raivaaminen, kierrättäminen ja poisheittäminen tekee hyvää. Sanotaan, että jokaiseen tavaraan jonka omistat, on kiinnittynyt osa mielestäsi ja samalla myös voimavaroistasi. Kun miettii, miten paljon jokainen länsimainen ihminen omistaa turhaa tavaraa, voi vain kuvitella, miten paljon voimavaroja on siinä kiinni.

Eilinen päivä oli täynnä turhan tavaran poisheittämistä. Raivasimme varastohuoneestaamme vähintäänkin peräkärryllisen verran rikkinäisiä ja tarpeettomia tavaroita, jopa sellaisia, joiden käyttätarkoituksesta meillä ei (enää)ollut hajuakaan.

Se oli hyvin vapauttavaa, vaikka jouduinkin tekemään siivousta sietämättömästi pitkittyneen flunssani kanssa.

Siivouspäivän parhaimmaksi anniksi nousi kuitenkin odottamaton asia:

maanantai 20. lokakuuta 2014

Mitä jos ei tarvitsisikaan aina sairastua flunssaan?

Flunssannujertajakeitto.
Jos jollakulla on toimivaa vinkkiä yöunia häiritsevään yskään, se olisi mukava kuulla. Höyryhengitys saunassa on kokeiltu, samoin hunaja, inkivääri, kuumat juomat ja liemet, kolmen tyynyn kanssa nukkuminen sekä imeskelytabletit.


Ehkä niistä on apua, ehkä ei. Luultavimmin parhaiten tekee tehtävänsä aika, jota ennen on vain yskittävä.

Kokonaan toinen kysymys on, miksi olen jälleen sairaana heti alkusyksystä. Asia harmittaa sitä enemmän, mitä paremmin tulen tietoiseksi tavoista, joilla sairastumiset, jatkuva räkäisyys ja hermostuttavat yskät olisi mahdollista välttää lähes kokonaan:

tiistai 14. lokakuuta 2014

Italia dappertutto!

Kyllä cappuccino juhlamokat voittaa!
Viime kesän aikana elämäämme avautui yhtäkkiä uusi italialainen ikkuna. Olimme jotenkin onnistuneet elämään vuosikausia tietämättä, että ihan lähinaapurissamme asuu yksi jos toinenkin italialainen. Lyhyessä ajassa tulimme heistä tietoisiksi yksi toisensa jälkeen. Muutaman sadan metrin säteellä asuu kaksi muutakin suomalais-italialaista paria lapsineen, hieman kauempana vielä (ainakin) yksi lisää.

Lisäksi naapurustossamme asui kesällä kuukauden ajan kahdeksanvuotias suomalais-italialainen tyttö, joka oli kesälomavierailulla suomalaisen mummonsa luona. Ja vielä lähipuistossamme törmäsimme myös perheeseen, jonka äiti oli isän puolelta italialainen. Joinakin päivinä leikkipuistossa kuuli melkein yhtä paljon italiaa kuin suomea.

Nyt kesä on mennyt ja leikkipuiston italialainen tunnelma (aurinkoa ja lämpöä myöten) on vaihtunut peruskoleaan suomalaiseen syksyyn. Italia on silti ollut silti tavallista vahvemmin läsnä syksylläkin: