perjantai 29. elokuuta 2014

Lapsia ja koiria - kumpi saa huomion?


Eilisellä kävelylenkillä vauvan ja koiran kanssa tuli koleasta lämpötilasta ja taivaanrannassa jyryävästä ukkosesta huolimatta hieman italialainen olo. Ohitin sateen pelossa kovaa vauhtia edellä kulkevaa mummelia, kun tämä alkoi äkisti jutella kanssani. Ei välittänyt, vaikka näytin olevan kiireessä ja sanoinkin pelkääväni joutuvamme ukkosmyrskyn keskelle. Kyseli, minkä ikäinen vauva vaunuissa nukkuu, miten rauhallinen tapaus on kyseessä, miten koira ja vauva tulevat toimeen ja niin edelleen.

Katseli ihastuneena vauvaa ja olisi halunnut silittää koiraa, ellei tämä olisi niin auttamattoman pelokas tapaus.

Italialainen olo tuli siitä, että nainen oli niin vilpittömän ihastunut vauvaan. Äsken päättyneellä Rooman-lomalla moinen oli ihan arkipäiväinen asia:

perjantai 22. elokuuta 2014

Kahdeksannen lomamatkapäivän onnea

Rannalla rentoutuu.
Luin äskettäin lehdestä, että lomamatkan ideaali pituus on kahdeksan päivää. Joku on keksinyt tutkia lomalaisten onnellisuus- ja rentoustasoja ja päätynyt siihen tulokseen, että kahdeksan päivän jälkeen ne ovat korkeimmillaan, eivätkä siitä enää nouse, vaikka lomamatka jatkuisi.

Näin kahdeksantena lomapäivänä voin sanoa, että mielenkiintoinen tutkimus, ja miksei myös paikkaansapitävä. Olo on onnellinen ja rentoutunutkin, kunhan muistan piiloutua tarpeeksi hyvin vauvan imetyshetkien ajaksi anopilta, jonka ikuisuuspelko on riittämätön maidontuotanto, ja jota hän mielellään tarkkailisi nenänmitan etäisyydeltä ja suureen ääneen huolensa ilmaisten.

Aurinko on paistanut Roomassa kiitettävästi, vaikkakin eriskummallisen "kylmissä" ilmoissa mennään. Koskaan ennen en ole palellut keskellä elokuuta Italiassa, enkä varsinkaan tuntenut halua juoda kuumaa teetä iltaisin. Suomen vasta päättyneisiin helteisiin tottuneelle aurinkoisiakin päiviä täällä viilentänyt tuuli on tuntunut välillä oikeasti kylmältä. Jopa aamupalacappuccinon on voinut joinakin aamuina nauttia terassin aurinkoisella puolella - varjossa olisi ollut kylmä.

Kahdeksan lomapäivän onnellisuutta olen voinut testata reaaliolosuhteissa:

torstai 14. elokuuta 2014

Tuoreista vadelmista makeisiin meloneihin

Vadelmakuppikakkuja.
Nyt on hyvä lähteä Roomaan lomanviettoon. Pakkanen on täynnä suomalaisia vadelmia, joita voi sitten sulatella syötäväksi pitkin syksyä. Helteet tulivat tässä asiassa minulle kalliiksi, sillä lämpö kuivatti lähimetsän ja pihan vadelmapuskat niin pahasti, ettei niistä riittänyt marjoja poimittaviksi. Piti turvautua kaupan 2,5 kilon vadelmalaatikkoon, jolla hintaa oli peräti 39 euroa.

Marjat olivat kuitenkin ensiluokkaista laatua, ja muutama rasiallinen hupeni parempiin suihin ennen kuin ehtivät pakkaseen asti. Hyvä niin, sillä innostuessani leipomaan vadelmaleivonnaisia ja huomatessani tuoreiden vadelmien loppuvan kesken, minun oli heti otettava käyttöön yksi pakasterasia. Huomasin, että kerran jäädyttyään vadelmien maku ei todellakaan vastaa tuoreita.

Kyllä ne ehkä sitten menevät, kun kesä on mennyt ja tuoreiden vadelmien makeus on ehtinyt häipyä mielestä. Mutta ennen sitä edessä on vielä paljon makuelämyksiä:

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kadonneiden omenien arvoitus

Oman pihan omenoita.
Viime vuonna näihin aikoihin olimme aloittelemassa kahden kuukauden Roomanmatkaa. Autolla Via Balticaa ja Saksan läpi Italiaan, miniloma Pohjois-Italian vuoristomaisemissa ja syyskuun loppuun asti venynyt oleskelu Roomassa.

Reissusta jäi erittäin hyvät muistot, vaikka lopulta päätimmekin tehdä paluureissun tuttua Saksanlaivareittiä. Sen verran raskaalta Via Baltican ylitys toistamiseen siinä vaiheessa tuntui. Raskauspahoinvoinnin potemiseen kun on mukavampiakin paikkoja kuin autossa köröttely. Oliko laiva sitten sen parempi, en tiedä. Ainakin tavallisesti minua vaivannut meripahoinvointi loisti mystisesti poissaolollaan, vaikka paluumatkalla myrkysi melkoisesti. Teoriani on, että raskauspahoinvointi jotenkin kompensoi merisairautta ja sulki sen pois.


Kotona odotti monen muun asian lisäksi pieni ikävä yllätys:

torstai 7. elokuuta 2014

Vaaralliset mustikkapullat

Kohtalokas tapahtumaketju sai alkunsa mustikkapullista. Olen jo niin pitkään nauttinut marjoja sellaisenaan, että alkoi tehdä mieli leipoa niistä jotakin. Mustikkapullat tuntuivat sopivilta, varsinkin kun oli vielä pullasta pitäviä vieraita tulossa.

Pian tuoreen pullan tuoksu täytti koko kodin ja leijaili ulos asti. Tarjoiluvati täyttyi mustikkasilmäisistä pullista, ja vieraat saivat vatsansa täyteen. Koska pullia tuli uunista pelti toisensa jälkeen, päätin kutsua lisää vieraita, toisenkin, lähellä asuvan velipojan perheineen pöydän ääreen.

Pullien syönnin jälkeen saivat miehet päähänsä alkaa kaivaa pihatien pinnassa pilkottavaa sadevesiputkea esiin. Koska sadevesi valui siitä nurkasta aina minne sattui, kaiken logiikan mukaan sadevesiputki saattaisi olla tukossa. Loppuviikosta tielle olisi tulossa kuorma-autollinen uutta päällystettä, joten nyt oli viimeinen hetki tarkistaa putken tilanne.

Mitä seuraavaksi tapahtui, sitä ei kukaan osannut arvata:

tiistai 5. elokuuta 2014

Lettuja, hampurilaisia ja kesän kolme muuta parasta

Herkkuhampurilainen.
Arvon usein sen välillä, kumpi on lempivuodenaikani, (lumi)talvi vai kesä. Kun on sellainen helle ja lämpö kuin näinä päivinä, asiasta ei ole epäselvyyttä; kyllä tämä on sen lämpötila, jossa ihmisen pitäisi aina elää. Ja kun seison talvella lumihangessa valkoisessa hiljaisuudessa lumisateen keskellä, olen sitä mieltä että tämän parempaa ei olekaan.

Sekä helle että lumikelit ovat mahtavia, ja on vaikea päättää, kumpi vuodenajoista on parempi. Kesän puolesta puhuu monta muutakin seikkaa kuin lämpö: valo, vihreys, iloisemmat ihmiset, marjakausi, jäätelönsyönti, luonnovesissä uiminen... Talvella taas on se hiiskumaton hiljaisuus, valkoinen pehmeä luonto, hiihtäminen, kylmästä pakkasesta lämpimään kotiin käpertyminen, kynttilöiden polttelu...

Suomen leveysasteilla on siinäkin mielessä hankala päättää lempivuodenaikaa, että sekä kesä että talvi jättävät niin monta kysymysmerkkiä:

lauantai 2. elokuuta 2014

Väkeä kuin Roomassa

Jouduin eilen kulttuurishokkiin. Tämä tapahtui iltapäivällä kello viiden kieppeillä paikassa, johon tuntui ahtautuneen samaan aikaan kanssani puoli Helsinkiä. Kyseessä oli Linnanmäki, kesäiltana, lomakautena. Väenpaljouden siis ymmärsi.

Hetkittäin tuntui kuin ei olisi ollut Suomessa ollenkaan. Lämpöä oli kuin etelänmailla, ihmiset hellevaatteissa, iloisia ja äänekkäitä. Eikä kukaan ollut edes humalassa. Portilla kyllä tehtiin alkoholitarkastus laukkuihin, siitä tiesi missä maassa oltiin.

Jo matkalla parkkipaikalta huvipuistoon tyttäreni teki hyvän huomion: näin paljon ihmisiä, ihan kuin Roomassa oltaisiin. Porttien sisäpuolella ihmisiä vasta olikin. Joka paikkaan pitkät jonot ja hyvä kun eteenpäin mahtui kävelemään. Kulttuurishokkini olikin tavallaan käänteinen: