sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Syö mitä mielesi tekee - mikä on tulos?

Herkkuja mielin määrin.
Jokin aika sitten jossakin naistenlehdessä oli juttu, jossa toimittaja kokeenomaisesti antoi itsellensä luvan syödä parin viikon ajan mitä vain mieli teki. Ei dieettejä, terveellisyysajattelua, kalorinlaskentaa tai yhtään mitään muutakaan, vain mielihaluja ja niiden tyydyttämistä.

En enää muista tarkkaan, miten jutussa kävi, mutta sen muistan, että toimittaja söi paljon epäterveellistä ruokaa - juuri niin kuin saattoi olettaakin. Jos mieli teki berliininmunkkia ja hot dogeja, hän söi niitä niin paljon kuin jaksoi. Tavoitteena oli kokeilla, mihin pisteeseen asti keho on taipuvainen mielihaluihin, missä tulee raja vastaan vai tuleeko ollenkaan.

Jo silloin lukiessani juttua ajattelin, että vaikka kuulostaakin yököttävältä, olisipa hauska joskus kokeilla itsekin. Mutta kukapa sellaiseen kokeeseen haluaisi ryhtyä. Yllättäen tilaisuus tarjoutui minulle kuin itsestään:

Kun tulin raskaaksi, huomasin pian, että koko ruokailuni muuttui yhdeksi suureksi epäterveellisyyskokeeksi. Vastoin kaikkia ennakko-odotuksiani, joiden mukaan olisin syönyt superterveellisesti tulevan vauvani hyvinvointia ajatellen, syömisestäni tuli todella omituista, hallitsemantonta - ja melkoisen epäterveellistäkin.

Enhän voinut varautua siihen, että yhtäkkiä minun olikin syötävä juuri sitä, joka alas meni ja jota teki mieli, tai muuten en saanut syötyä yhtään mitään. Ja sittenhän olo vasta huonoksi muuttuisikin. Ensimmäiset kolme kuukautta menivät jotakuinkin näin. Pahimman pahoinvoinnin ajan kärvistelin anoppilassa Roomassa. Mikä mainio paikka voida pahoin! Ruokaa oli tarjolla koko ajan, keittiöstä kantautui milloin minkäkin ruuan käryä, ja vähän väliä olisi pitänyt pistäytyä anopin kanssa alakerran baarissa inkivääriespressolla tai aamucappuccinolla.

Pasta ällötti, pihvit oksettivat, kaikki kasvisruuat ja salaatit etoivat, aamupalavoisarvet kuvottivat. Jäätelöä en voinut kuvitellakaan syöväni. Jopa ravintoloiden tavallisesti niin ihanat pizzat tökkivät ihan todet teolla. No mitä sitten söin? Ihmeen kaupalla aamiaismunakas menetteli, samoin banaani-maitopirtelö. Muu päivä menikin sitten suklaalla, suklaalla ja suklaalla, sekä erittäin miedosti maustetulla tomaattipastalla, joka sekin kyllä maistui pahalta, mutta meni alas.

Suklaa-pasta -linja laajeni pahoinvoinnin lieventyessä suklaa-pasta-leipä -linjaksi. Lisäksi söin sipsejä, ranskalaisia perunoita ja toisinaan jopa mäkkäriruokaa hyvällä halulla. Melkein kaikki terveellinen ruoka tökki: salaatit, kasvikset, kana, liha, useimmat hedelmät. Kiivihedelmät, kirsikkatomaatit, banaanit ja appelsiinit olivat välillä ainut kasvisten lähteeni ruokavaliossani. Mausteiset ruuat vetivät puoleensa.

Mutta ennen kaikkea se suklaa! Kerrankin söin sitä niin paljon kuin halusin. Välillä meni levy päivässä, välillä levyllinen saattoi kestää jopa pari kolme päivää. Tiedostin itsekin, että koska söin heikohkosti päivän aikana, keho vaati hiilihydraatteja ja energiaa muodossa tai toisessa. Suklaa niitä tarjosi, mutta ravintoaineista tietysti ei ollut puhettakaan. Joskus yritin syödä myös tummaa tai raakasuklaata, mutta yritykseksi jäi. Salaatteja pakotin itseni syömään silloin tällöin, samoin kalaruokia sekä pähkinöitä hyvien rasvojen saamiseksi. Manteleita jouduin pureskelemaan lähes lääkkeenomaisesti, niin pahoilta ne maistuivat.

Se lysti johti siihen, että raskauskiloja kertyi 18. Ensimmäisessä raskaudessa kiloja tuli 15, mutta kyllä silloinkin söin mitä mieli teki. Nyt näköjään vielä enemmän.

"Koe" oli juuri niin mielenkiintoinen kuin olin odottanutkin. Söin yhdeksän kuukauden ajan juuri niitä asioita, joita minun teki mieli, välittämättä juurikaan terveellisyydestä tai energiapitoisuudesta. Tein tämän tuntien jatkuvaa pientä huonoa omaatuntoa siitä, että en pystynyt tarjoamaan sikiölle parhaita mahdollisia rakennusaineita. Paikkasin huonoa omaatuntoani päivittäisillä monivitamiinitableteilla sekä yhtäkkisillä terveellisyystankkauksilla, jolloin kasasin lautaselle paljon kasviksia, siemeniä ja pähkinöitä vaikkei mieli olisi tehnytkään.

Koe osoitti, että valitettavasti mielihalut kyllä jatkuvat jatkumistaan, vaikka niitä jatkuvasti tyydyttääkin. Epäterveelliseen ruokaan ei tule kyllästymispistettä. Ja varmaan tässä kävi toteen sekin, että mitä enemmän syö sokeria ja muuta roskaa, sitä enemmän sitä tekee mieli. Kierre syntyy helposti.

Toki on muistettava, että raskaus on poikkeuksellista aikaa naisen elämässä mielihaluineen kaikkineen. Se ei siksi ole parhainta ja luotettavinta aikaa tällaisiin kokeisiin. Nyt kun olen taas normaalitilassa (tai ainakin melkein imetystä lukuunottamatta), ei minun enää tee niin mielikään niitä ranskalaisia ja suklaata. Pidän taas niistä entisistä ruuista, joita tavallisestikin syön. Elämään ja syömisiin on taas tullut joku tolkku, kun ei tarvitse miettiä että mikä aiheuttaa pahoinvointia ja mikä ei. Imettäessä sitä paitsi joutuu syömään oikein kaksin käsin ja olan takaa, että saa jatkuvan nälän tyydytettyä. Kunnollista, terveellistä ja monipuolista ruokaa, enimmäkseen. Suklaalla herkuttelen edelleen silloin tällöin, mutta nyt mukana on myös paljon sitä tummaa versiota.

Ja ennen kaikkea, ajattelen jälleen, mitä suuhuni pistän. Että se 80 prosenttia on hyvää ja terveellistä, ja loput 20 voivat olla mitä vain - eikä toisinpäin. 

2 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus jälleen!
    joo kokeilin lähes samaa joskus "matkalla" ja aika paljon tuli syötyä suklaata, Mäkin ruokia ja liiankin halpoja juustokakkuja. Jotenkin niihin sitten yks kaks kyllästyi ja yksi ainoa "pakkomielle" jäi eli suklaa. Tosin suklaata voi syödä terveellisestikin vaikka myslinä tai rusinoina.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! On se jännä, että suklaa vaan niin koukuttaa... Sitä jaksaisi syödä aina vaan, vaikka juustokakut ym. herkut alkaisi jo tympiä. Kai se on se sokerin ja rasvan täydellinen yhdistelmä lisättynä kaakaolla. Saa endorfiinit virtaamaan! Suklaarusinoita olen minäkin kokeillut ja pidän niistäkin, erityisesti tummalla suklaalla päällystetyt luomurusinat on aika jees terveellisyyden kannalta.

    VastaaPoista