Vieraita Italiasta: pizzalaatikoita, espressomaratoneja ja hygieniahysteerikon pahin painajainen

Pitsaa, bruschettaa, cocista ja oliiviöljyä - vieraita Italiasta.
Viime aikoina olen nukkunut pois univelkoja. Jokainen hetki on käynyt: työajasta varastettu puolituntinen, lapsen ja miehen uimahallikäynti, aamulla myöhäisemmäksi torkutettu herätyskellovartti.

Mistäs nämä univelat muualta kertyivät kuin Italian-sukulaisten maanantaina päättyneeltä vierailulta. Kun huushollissa asuu viimeistään seitsemältä aamulla ylös heräävä ja aamuisen espressoannoksensa tarvitseva vanhempi pariskunta ja pahanlaatuista (erityisesti yöllistä) yskää poteva sukulaistäti, voi siitä päätellä että herkkäuninen ei paljoa unen päästä kiinni saa.

Ihmeesti sitä silti jaksaa, kun on harvinaisista ja odotetuista vieraista kyse. Nukkua ehtii sitten myöhemminkin, toivottavasti. Tosin ihan heti en ollut valmis keskustelemaan seuraavan vierailun ajankohdasta, vaikka vieraat sitä yrittivätkin. Voisivatko he tulla vaikka touko- tai kesäkuussa kylään, kun on lämpimämpääkin jo? Katsotaan sitä sitten, ehdotin ympäripyöreästi.

Yhdestä asiasta aion ainakin pitää kiinni, kun seuraavaa vierailua suunnitellaan ja sovitaan:

Ennen meille tuloa on kaikkien oltava terveinä. Ei matkaa edeltäviä vierailuja räkätautisessa lapsiperheessä eikä mitään muutakaan riskinottoa. Näin oli nimittäin juuri käynyt tämän matkan kohdalla. Appivanhempani ja mieheni sisko olivat kyläilleet juuri ennen matkaa sukulaisperheessä, jossa neljästä lapsesta kolme poti kuumetta ja vanhempienkin kurkkua kivisti.

Niinpä parahiksi ennen Suomeen saapumista sisko oli saanut kurkkukivun, lähtöpäivänä appiukkoa alkoi viluttaa ja anopin flunssa puhkesi pari päivää myöhemmin. Saimme siis kolme potilasta kerralla kotiimme. Toiset pari päivää vieri, ja myös mieheni oli kurkkukivun ja vilunväreiden kourissa. Neljäs potilas siis.

Onneksi ilmat olivat niin kauheita, että ei harmittanut vaikka ulkoilu jäi vähän vähemmälle. Ja  onneksi sitä kauan kaivattua ja haikeasti odotettua lunta ja pakkasta ei ollut, sillä olisi harmittanut entistä enemmän joutua jäämään sisälle. (Totta puhuen, miten voi olla mahdollista, että +5 asteen tylsä syyssää jatkui jatkumistaan eikä lumesta ollut hajuakaan, vaikka oltiin jo puolessavälissä tammikuuta. Ja juuri kun lunta perjantaina alkoi sadella ja paukkupakkaset sunnuntaina saapuivat, oli vieraiden kotiinlähdön aika?)

Tai kyllä me juuri sen verran harmaassa vesisateessa pari kertaa kävelimme, että potilaiden tauti pääsi pitkittymään ja tarvittiin lopulta lääkärireissua ja antibioottikuuria tädin keuhkoputkentulehduksen hoitamiseksi. Yskäkin pääsi pahehtumaan rasituksen seurauksena entistä mahtavammaksi, ja siihen määrätty yskänlääke aiheutti sivuvaikutuksina huimausta, väsymystä (lue: sammumiselta vivahtavaa totaaliväsähtämistä sängyn pohjalle), oksentelua ja tärinää. Pian kävi tosin ilmeni sivuvaikutusten rajuuden syy: yksityiskohtaisista ohjeista huolimatta appiukkoni oli antanut tupla-annoksen lääkettä eli mittakupin täydeltä - mitä enemmän, sen parempi vaikutus -periaatteella.

Lyhyesti sanottuna, kaikki mikä pieleen voi mennä, meni pieleen juuri päättyneellä appivanhempieni Helsingin-reissulla. Ainakin noin sään ja terveydentilan suhteen. Olin nimittäin etukäteen ajatellut, että kurjinta ja pahinta mitä voisi tapahtua, olisi jonkun sairastuminen vierailun aikana tai lumettomuus.

Tästä opimme, että pahimmankin sattuessa asiat voivat silti sujua mukiinmenevästi - jopa paremmin. Sillä eihän kaikki kuitenkaan aivan pieleen mennyt. Meillä oli usein hauskaa. Söimme hyvin. Pääsimme seuraamaan tyttäremme iloa isovanhempien ja tädin läsnäolosta ja heidän nähdessä viimein kaikki hänelle tärkeät paikat, kuten urheilukentän ja leikkipuiston. Lopulta satoin hiukan luntakin.

Asiat olisivat voineen mennä huonomminkin. Myös lapsemme olisi voinut sairastua tai minä, jolloin olisin nukkunut entistä vähemmän, 4-6 tunnin sijasta pari kolme tuntia yössä. Edelleenkin pidän suurimpana ihmeenä sitä, että tosiaan (nyt sen kai uskaltaa jo sanoa) vältyimme kodissamme jyllänneeltä, ilmeisen tarttuvalta flunssavirukselta ja sitä seuranneelta jälkitaudilta. Varsinkin kun jatkuvasti yskivä ja pahiten sairastunut täti leikki kaikkein eniten tyttäremme kanssa. Siinä ei olisi hyvä käsihygieniakaan auttanut, vaikka siitäkin toki yritimme pitää kiinni, kun yskökset lensivät kaaressa suoraan tyttäremme naamaan. Asiaa ei auttanut se, että appivanhempani yhä vieläkin pitävät kaikenlaisia flunssia kylmän, ei virusten aiheuttamana. Eihän tässä kukaan mitään lepraa sairasta - miksi ihmeessä siis pitäisi pestä käsiä tai varoa yskimästä minne sattuu?

Auts. Kaltaiseni hygieniahysteerikon pahin painajainen suorastaan. Mutta siitäkin selvittiin.

Kun vieraat lopulta lähtivät, tuntui koti hetken aikaa jopa haikean tyhjältä ja hiljaiselta. Espressokeitin nökötti orpona liedellä kuin tietäen joutuvansa taas vähemmälle käytölle. Kiitettävästi sitä onkin käytetty, laskujeni mukaan keskimäärän 6-7 kertaa päivässä. Vielä oli siivottava edellispäivän lounaan pitsalaatikot ja yritettävä ahtaa ne täpötäyteen roskikseen. Normaalisti puolityhjänä pysyvä ulkoroskiksimme täyttyi kahtena Italian-vieraiden viikkona niin täyteen, että roskapusseja oli säilöttävä ulkovarastoon odottamaan. Tämä siitä huolimatta, että lukuisista yrityksistä huolimatta anoppi ei saanut lupaa alkaa ostaa kertakäyttöastioita tänne meillekin. Pysyin jyrkästi päätöksessäni. Meillä on Suomessa posliinilautaset käytössä, piste. Ei auttanut, vaikka anoppi kuinka sanoin säälivänsä, miten paljon lautasia jouduin pesemään (kone pesi) ja laittamaan takaisin kaappeihin.

Mikä roskakaaos siitä olisikaan tullut, jos roskikseen olisi ollut vielä kertakäyttöastiat tungettavana. Ei ihme, että Italia hukkuu jätteisiinsä, kun ero suomalaisen ja italialaisen kolmihenkisen perheen jätteen tuotossa on kahden viikon aikana tätä luokkaa.

Tosin on sanottava, että osansa roskiksen tilasta veivät paitsi pitsalaatikot, myös lukuisat muut pahvilaatikot. Ne olivat peräisin tietenkin leluista, joita hemmotteluun taipuvaiset isovanhemmat viimeinkin saattoivat vapaasti ostaa lapsenlapselleen. En voinut kuin seurata sivusta, kun lapseni huoneeseen ilmaantui milloin ponilinnaa, milloin lisää playmobileja. Vaatelahjoista ei onneksi seurannut lisäroskaa, sillä niitäkin kertyi kiitettävästi. Nyt tyttärelläni on jälleen muun muuassa kaksi uutta hienoa mekkoa, joille minun on keksittävä sopivia käyttötilanteita ennen kuin jäävät pieniksi. Eli jos näette lähiaikoina tavallisena arkipäivänä ostoskeskuksessa tai lähipuiston kerhotiloissa ylipukeutuneen pikkutytön, kyseessä on meidän mekkoylimäärästä kärsivä tyttäremme.

Pastankeitto, pihvinpaisto ja espressonvalmistus keittiössämme on siis lakannut, samoin italialaisten tv-kanavien jatkuva päälläolo. Pari päivää on mennyt totutellessa hiljaisuuteen ja siihen, ettei koko ajan ole joko lounas- tai päivällisaika. Saa syödä silloin, kun on nälkä, vaikka kello ei olisikaan 13 tai 20.00. Univelkaa on vieläkin, ja sen maksamiseen taitaa mennä vielä ainakin ensi viikonloppu - kirpeän pakkassään ja lumisateiden vallitessa, totta kai! 






Kommentit

  1. Minä olen myös aikamoinen pöpöjen pelkääjä. Minulle tehtiin joulukuussa eräs leikkaus, johon olin jonottanut toukokuusta. Tietysti viikkoa ennen h-hetkeä alkoi töissä olla kaikenlaista pöpöä. Vatsatautia, flussaa, omaa kurkkuakin kaihersi. Pakko tunnustaa, käsiä pesin joka käänteessä, kaapin ovia aukaisin paperin kanssa jne. Pelkäsin siin paljon, että tulen kipeäksi ja en pääsisi leikkaukseen, jolloin se siirtyisi ties minne. Kaiken lisäksi olen pikapuoliin vaihtamassa uusiin hommiin, joten sekin olisi mennyt mönkään, jos leikkausta olisi jouduttu siirtämään.Kaikki meni kuitenkin hyvin, enkä sairastunut, liekö sitten neuroottiset toimenpiteet auttaneet :-)

    Mukavaa ja toivottavasti tervettä uuden vuoden jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, yleensä ne taudit tulevat silloin kun niitä vähiten haluaisi tai odottaisi... Aika paljon voi kyllä ehkäistä, jos pesee käsiä ahkerasti ja pitää huolta, ettei laita sormia suuhun tai nenään. Minäkin pesin flunssaisten Italian-vieraiden meilläoloaikana varmaan 20 kertaa päivässä, ja laitoin lapsenkin pesemään. Mutta pisaratartuntaa ei tietysti sillä vältä. Onneakin pitää olla mukana ja jonkin verran vastustuskykyä =).
      Samoin sinulle tervettä uutta vuotta=)!

      Poista
  2. Hyvää uutta vuotta. Tosi hyvän kuuloisia nuo joulureseptit.
    Joo flunssa iskee aina silloin kun vähiten sitä odottaisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta vuotta! Hyvältä ne maistuivatkin =) Tosin nyt joulumässäilyn jälkeen tekee enemmänkin mieli jotain kevyempää...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Mistä tulit, punarinta, mitä viestiä tuot, kenen sielua kannat?

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin

Jäätelökesää ja lisäaineongelmia