Jouluperinteitä

Italialaista joulua! Kuva Helsingin Kolmen Sepän aukiolta.
Huomenna Suomen Turku julistaa joulurauhan, minä julistan blogissani muutaman viikon vallinneen hiljaisuuden päättyneeksi. Eli jatketaan siitä, mihin jäätiin.

Mihin jäinkään? Marraskuun loskaisiin sadekeleihin ja kuumeiseen lumen odotukseen. Eipä ole siitä juuri mihinkään päästy, sama vesisade piiskaa ikkunoita ja lumen tuloon alkaa usko melkein jo loppua.

Mutta onneksi on joulu! Kun puunaa kotia, askartelee lumihiutaleita ikkunoihin, paistaa sahramipullia ja keskittyy oikein ahkerasti kaikkien jouluperinteiden noudattamiseen, musta maa ulkona melkein unohtuu. Ainakin voi vetää verhot ikkunoiden eteen ja kuvitella ankean lumettoman maiseman pois.

Tämä joulu olisi ollut parasta viettää Roomassa, jos olisi etukäteen tiennyt vallitsevat sääolosuhteet, tuumi mieheni eilen illalla. Hetken ajan nyökyttelin samanmielisyyden merkiksi, mutta annapas, kun ajattelin toisen kerran:

Lumetonta tai ei, joulua en sittenkään ihan heti lähtisi viettämään Italiaan. Miten kävisi tunnelmalle, rauhoittumiselle, laatikoiden ja kinkun tuoksulle, puhumattakaan siitä aattoillan aina sykähdyttävästä hetkestä, jolloin vain kynttilät ja joulukuusi valaisevat, kupissa höyryää tuoksuva glögi ja radiosta kuuluu Oi, jouluyö?

Ne kaikki saisi unohtaa.

Toisaalta, olen tänään pohdiskellut sitäkin, olenko sittenkin jouluperinteiden vanki. Tänä vuonna toki olen tehnyt kompromisseja. Esimerkiksi porkkanalaatikon ostin suosiolla kaupasta ja keskityn tänä vuonna vain lanttulaatikkoon - ja sekin valmissoseesta. En kuurannut saunaa lattiasta kattoon, vaan tyydyin pelkästään putsaamaan lattialta isoimmat pölyt ja roskat ja pyyhkimään lauteet. Kaiken lisäksi uskalsin jättää karjanlanpaistilihat kokonaan ostamatta. Kuka on sanonut, että karjalanpaistia on aina oltava joulupöydässä, koska lapsuudenkodissakin sitä oli?

Silti, perinteiden noudattaminen voi käydä ihan oikeasti työstä. Varsinkin, kun on parisuhteessa ainoa osapuoli, joka niitä haluaa toteuttaa. Kaikki on minun harteillani. Jos haluan puhtaan pesuhuoneen, minun on siivottava se itse. Jos haluan joulupullia, minun on ne leivottava. Kinkkukin jäisi ehkä ostamatta tai se saattaisi korvaantua kalkkunalla, ellen olisi pitämässä huolta sen ostamisesta. Joulusaunassa ei meidän perheessä käytäisi, ellen olisi muistuttamassa siitä ja maannittelemassa miestä kanssani saunomaan.

Onneksi sentään tytär on jo siinä iässä, että auliisti omaksuu kaikki äidin järjestämät ja esittelemät jouluvalmistelut ja jouluun liittyvät perinteet ja auttaa kaikessa mitä suurimmalla innolla. En siis ole ihan yksin jouluinnossani enää, ja mikä sen ihanampaa.

Miehestäni kun ei vain ole jouluperinneihmiseksi. Kulttuuriero on tässä asiassa hyvin suuri, ehkäpä suurempi kuin missään muussa asiassa. Asia on vain hyväksyttävä. Eilen ero konkretisoitui kristallinkirkkaaksi eräässä keskustelussa, jonka kävimme vieraidemme kanssa. Meiltä kysyttiin italialaisista jouluruuista, ja kuten yleensä, se olin minä joka jouduin niistä kertomaan. Mieheni kun ei oikein kunnolla edes muista, mitä Italiassa syödään jouluna. Hän alkoi jopa kivenkovaan väittää, että olen väärässä, kun kerroin Italiassa aattoaterian koostuvan pelkistä kalaruuista, ei siis punaista lihaa lainkaan.

Siinä vaiheessa pihisi jo minunkin korvissani ja komensin miehen sivistämään itseään koneen ääreen ja googlettamaan aiheesta. Aaton kala-ateria on Italiassa yksi harvoista oikeista jouluperinteistä,  jota jopa hänen omat perinneasioissa muuten täysin juurettomat vanhempansa noudattavat. Ja silti kehtasi väittää, että puhun palturia.

Toisen kerran kiehahti tänä aamuna, tällä kertaa siivouksesta. Itse olen omaksunut perinteen, että jouluna on oltava jos ei nyt tip top puhdasta niin ainakin vähän siistimpää kuin tavallisesti. Roskakaappien on oltava puhtaana ja pölyt pyyhitty, mielellään myös vaatekomerot järjestetty ja pesutilat siisteinä joulusaunaa varten. Siivoan siis joulun alla tavallista enemmän, ja ihan mielelläni.

Kuitenkin välillä kismittää, että tiedän siivoavani ihan todellakin vain itselleni. Miestäni ei voisi vähempää kiinnostaa, onko jääkaapin oven kahva puhdistettu ja eteisen kenkäkaaos selvitetty vai ei ennen joulua - minulle taas molemmat asiat ovat tärkeitä. Kun siivoan, minun on siis turha odottaa minkäänlaista kehua tai kiitosta aikaansaannoksistani. Kuka tahansa suomalainen perusjätkä on imenyt joulusiisteyden ihanteen äitinsä maidosta, ja on siis ainakin salaa sisällään tyytyväinen, jos vaimo siivoaa jouluksi. Mieheni taas ei ole, ja siksi hänen mielestään minun siivoamiseni on aivan ylimitoitettua. Miksi turhaan rehkiä parin pyhäpäivän tähden?

Toki hän antaa minun siivota niin paljon kuin mieleni halajaa, mutta ei viitsi itse juuri osallistua. (Sitä en kyllä haluaisikaan, sillä siivoan mieluummin itse halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi.) Kuitenkin tämänaamuinen kommentti olisi häneltä saanut jäädä tulematta. Olin siinä vaiheessa, noin kello 11.30, leiponut pullataikinan kohoamaan, siivonnut pesutilat, puunannut kylpyammeen, kuurannut makuuhuoneet, järjestänyt pari vaatehyllyä, vaihtanut petivaatteet, imuroinut patjat, pyyhkinyt pölyjä, pitänyt siinä sivussa keittiön järjestyksessä aamupalan jäljiltä, kerännyt lapsen lelut laatikoihin ja organisoinut siinä samalla mielessäni sitä, missä järjestyksessä lanttulaatikon, aattoaterian lasagnen, mascarponejälkiruuan ja karpaloglögin valmistus sekä kinkun paisto olisi parasta tehdä.

Mieheni suvaitsi siinä vaiheessa tulla tietokoneen äärestä luokseni ja tiedustella, joko koirat ovat olleet kävelyllä. Kyllä vain, amore mio, toki olen tässä kaiken muun ohella myös tehnyt koirien kanssa reippaan puolentoista tunnin lenkin. Sanomattakin oli selvää, että passitin mieheni siltä istumalta koirien kanssa ulos.

Hetken ajan haaveilin isäni tai veljieni kaltaisista suomalaisista miehistä, jotka siivoavat oma-aloitteisesti saunan ennen joulua, piiskaavat matot ulkona, rakastavat joulupuhdasta kotia ja muistuttavat vaimojaan siitä, että hankitaan rosolliainekset ja savusiika kaupasta ajoissa. Ja kehuvat itse tehtyjen joululaatikoiden ja sahramipullien makua (mieheni ei pidä kummastakaan).

Mutta melko pian muistin taas, että pikkujuttuhan tämä jouluperinteiden eroavaisuus loppujen lopuksi on. Onhan minulla mies, joka imuroi oma-aloitteisesti ympäri vuoden (noin kerran kuukaudessa, mutta kuitenkin) ja joka viihtyy kotona muulloinkin kuin joulupyhinä. Ja vaikka en voikaan parisuhteessani jakaa täydellisesti suomalaisen joulukulttuurin iloja, olen saanut tilalle moninkertaisesti italialaista kulttuuria elämääni rikastuttamaan.

Eikä mieheni ihan vailla perinteitä sittenkään ole: kun viime viikolla toin seimen olohuoneeseen, hän jopa huomasi sen (toisin kuin olkipukit, joulutontut ja ikkunakoristeet), oli jopa miettinyt mihin seimemme on joutunut kun sitä ei ole näkynyt. Italiassa jouluseimi on joka kodin joulukoriste, joten jotain perinteitä on miehellenikin siis mukaan tarttunut. Eikä pidä unohtaa jouluaterian lasagnea ja Pandoro-kakkua. Ilman niitä ei kuulemma tuntuisi joululta ollenkaan.


Kommentit

  1. Hyvää Joulua!
    ja joo samaa mieltä, kyllä sitä ehkä kumminkin olisi mielummin etelässä, jos siellä hyvä ilma..

    VastaaPoista
  2. Niin no se on tullut kyllä maailmalla nähtyä että pohjoismaalaiset siivoavat todella hyvin, muualla ei aina jakseta siivota ihan kaikkea edes jouluksi, ne on niitä kulttuurieroja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää joulua myös sinulle! Ilmat on ehkä kurjimmat mahdolliset, mutta kuulemma Roomassakin on satanut vähän koko joulun...Tänä vuonna siis näin!

      Poista
  3. Ciao Anna! Sono un'italiana sposata con un finlandese da 18 anni, viviamo a Helsinki. Ti scrivo in italiano perché mi viene più facile, capisco e parlo il finlandese abbastanza bene ma scriverlo è più difficile ;) Seguo il tuo blog già da diversi mesi, è molto interessante e divertente, tutto corrisponde alla realtà che descrivi, complimenti! Per quanto riguarda questo tuo ultimo post ti capisco benissimo!!! Vivo la tua stessa esperienza, dal punto di vista italiano ovviamente ;) E come dici giustamente tu, è proprio in questi momenti che si vedono e sentono le differenze culturali. Leggendoti ho rivissuto le tue stesse sensazioni. Anche nel nostro caso mio marito non è per niente interessato alle tradizioni natalizie. Devo pensare a tutto io: le pulizie di Natale, la programmazione del menù, gli addobbi, la preparazione dei piatti...Beh, sì, lui va al supermercato con la mia lista pronta :D E neanche lui si preoccupa di ordinare i cibi in tempo o si accorge se la casa è ordinata e pulita...Ormai ci sono abituata, sono d'accordo con te quando dici che ci sono cose più importanti. E da un lato è più facile per me perché così non ho pressioni da parte sua ma dall'altro vorrei condividere con lui questi momenti come ero abituata a fare nella mia famiglia d'origine: lì infatti si pulisce, si addobba, si programma e si cucina tutti insieme o comunque ognuno fa la sua parte :) Sono comunque contenta dell'arricchimento che la cultura finlandese ha portato nella mia vita. Ancora complimenti per il blog e Felice Anno Nuovo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mi fa piacere sentire che trovi il mio blog interessante! Sono contenta di sapere che non sono l`unica con un marito poco interessato delle tradizioni natalizie =). Veramente sarebbe bello condividere il buonumore che ti porta il profumo di giacinto ( che, se non sbaglio, neache è una pianta di natale in Italia...?) o lanttulaatikko appena sfornato... O la gioia di vedere la sala di pranzo in ordine nella lume di candele dell`albero di natale... Sono piccole cose di cui significato puo sapere solo una persona che è cresciuta con le tradizioni. Ma si, quanto è vero che fortunatamente sono cose piccole e non rovinano o neanche tanto disturbano la felicità della coppia!E` una vera ricchezza vivere in una relazione multi-culturale, vero?

      Devo pure dire che una tradizione abbiamo in comune, io e mio marito: a natale si mangia tanto! Anche se all`ora di pranzo di natale sono solo io che accendo le candele e scelgo i piatti piu belli per decorare il tavolo, se no mangiaremmo nella stessa atmosfera di qualsiasi lunedi sera...

      Grazie per i complimenti che mi hai dato per il blog, anche io ti auguro Felice Anno Nuovo!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Miltä tuntuu kevään valo? Haparoivia yrityksiä kertoa se sanoin: "Vain se mitä kirjoitan on totta"

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin