maanantai 28. lokakuuta 2013

Terveellistä pikaruokaa ja pieni sipsipettymys

Lehtikaalia uuninpellillä.
Kaikesta epäterveellistä pikaruuasta on mahdollista valmistaa kirkkaasti parempi, maistuvampi ja terveellisempi vaihtoehto, sanoi äskettäin tapaamani ravintoasiantuntija. Ja kun on kerran maistanut laadukkaista, ravitsevista raaka-aineista rakkaudella tehtyä raakasuklaata, kaupan maitosuklaat eivät enää ole mitään. Kun tietää, että saatavilla on jotain parempaa, miksi tyytyä hampurilaiseen?

Nämä sanat pistivät minut toden teolla ajattelemaan - ajattelen niitä vieläkin, vaikka haastattelusta on kulunut jo parisen viikkoa. Yleensä unohdan melkein heti jutun valmistumisen jälkeen, mitä tarkkaan ottaen haastateltava sanoikaan.

Hänen sanansa muistuvat mieleeni monta kertaa päivässä - joka kerta kun napsaisen palan maitosuklaalevystä, syön valmislohipullan tai puputan valkoista leipää. Pahin morkkis koettiin viime viikolla, kun hotkin Mäkkärissä kokonaisen hampurilaisaterian. Sen jälkeen oli koko päivän tukala ja hiukova olo yhtä aikaa - ja taas muistus siitä, että pikaruoka ei pidä pitkään nälkää.

Viime viikon lopulla tuntui siltä, että asialle on tehtävä jotakin. Ja monesta syystä:

Italiassa valmistamaan oppimani kanaliemi on toki herkullista, mutta aina ei ole aikaa keittää broileria kolmea tuntia, jäähdyttää lientä seuraavaan päivään, kuoria pinnalle muodostunutta rasvaa ja vasta sitten päästä herkun kimppuun. Sen olen oppinut, kun arki on lähtenyt koti-Suomessa täydellä vauhdilla pyörimään parin kuukauden anoppilan täyshoidon jälkeen. En voi jatkaa sillä linjalla, että joka kerta kun on kiire aikataulu, syön mäkkäreissä tai keitän lautasellisen pastaa valmispestolla (en vaikka tyttäreni näin mieluusti jatkaisikin).


Sitä paitsi Italiassa alkoi ja jäi päälle melkoinen herkutteluvaihde, joka uhkaa jatkua loputtomiin kotona. Pihviyliannostus on toinen päälle jäänyt Italian tuliainen, joten punaisen lihan tilallekin olisi keksittävä jotakin (se nyt ei ole ollenkaan huono asia, vaan pihviällötys on ihan tervetullut jäämään vaikka loppuelämäksi).

Terveellisyysinto on taas nostanut vahvasti päätään, kuten ilmeisesti joka syksy. Vielä sentään en ole tyhjentänyt luontaistuotekauppojen hyllyjä superfoodeista ja lisäravinteista, enkä taida tänä vuonna niin tehdäkään. Haluttaisi löytää hyvää oloa ja terveyttä ihan tavallisesta terveellisestä ruuasta, joka toki pitää sisällään monia niin sanottuja superfoodeja: marjoja, pähkinöitä, siemeniä, hedelmiä, kasviksia...

Ja haluttaisi jättää se maitosuklaa ja ne sipsit sinne kaappiin, tai kaikkein mieluten kaupan hyllylle.

Eräänä kiireisenä arki-iltana viime viikolla ratkaisu löytyi ostoskärryyni kuin vaihvikaa. Koska liha ei maistu, suuntasin kalatiskille silakkapihvien teko mielessä (mainio pikaruoka muuten sekin). Silakat olivat kuitenkin loppu, ja myyjä suositteli kampelafilettä. Ruotopelkoisena suostuin epäluuloisena kokeilemaan, mutta ostin varmuuden vuoksi vain neljä filettä.

Ensin ajattelin valmistaa fileet uunissa silakkapihvireseptini tapaan, mutta koska nälkä oli kova ja paistinpannu valmiiksi levyllä, päätinkin paistaa ne pannulla.  Ensin pyöräytys ruisjauhoissa ja suolassa, sitten pari minuuttia per puoli voinokareessa pannulla, päälle pieni nokare yrttituorejuustoa, puristettua sitruunaa ja kasa tuoretta tilliä - maailman herkullisin pikaruoka-ateria oli valmis viidessä minuutissa!

Olin häikäistynyt paitsi nopeudesta, ennen kaikkea mausta. Miten mikään voi olla niin hyvää kuin lempeä, pehmeä, yrttinen kampelafile? Hotkin kaikki neljä filettä siltä istumalta ja olisin syönyt vielä lisääkin.

 Kuka on sanonut, että hyvän ruuan valmistus vie aikaa? Kalafileisiin ei saa tuhrattua aikaa senkään vertaa mikä kuluu pastan keittämiseen ja valmispeston sekoittamiseen sen joukkoon. Olen melko varma, että punaisen lihan syöntini tulee vähenemään tämän pikaruoka-ahaaelämykseni seurauksena entisestään, ja siitä olen pelkästään tyytyväinen. Lapsi tykkää jo valmiiksi kalasta, joten aie ei tule tyssäämään siihenkään, että pakko tehdä sitä mitä lapsi suostuu syömään. 

Seuraavalla kerralla aion kokeilla samalla tekniikalla siikaa, sitten ahventa ja seuraavaksi ties mitä kalaa. Miltähän maistuisi, jos kalan paistaisi kookosöljyssä? Chilituorejuusto antaisi myös varmasti potkua ja vaihtelua, vähän samaan tapaan kuin hampurilaisravintoloiden eri makuiset kastikkeet leivän ja pihvin välissä. Mutta ah, mikä valovuosien ero on terveellisyydessä - ja maussa. On aivan totta, että on olemassa Ruokaa ja ruokaa.

Seuraavaksi tuli testattua, miten tämä pätee toiseen sitkeästi, mutta onneksi melko satunnaisesti aina uudelleen henkiin heräävään paheeseeni, sipseihin.Viime aikoina on tullut syötyä niitäkin, mistä en ole vähääkään ylpeä. Ja koska olen niin auttamattomasti jäljessä viime vuosien yhdessä suurimmista ruokatrendeissä enkä ole koskaan vielä lehtikaalisipsejä kokeillut, niin nyt todella tuntui olevan sen aika.

Ostin kaupasta ison lehtikaalipussin korkein odotuksin. Kuulemma niitä ei voi lopettaa syömästä, kun kerran aloittaa, ihan kuten "oikeita" perunalastuja. Revin siis pellin täyteen lehtikaaleja, sumutin ne huolellisesti oliiviöljyllä ja ripottelin sekaan sopivasti ruususuolaa. Vajaa parikymmentä minuuttia uunissa, ja tuloksena oli täydellisen rapeita, terveellisiä lehtikaalisipsejä.

Odotukseni eivät olisi voineet olla suuremmat, kun maistoin ensimmäistä lastua. Rapsahteli mukavasti hampaissa, suola maistui juuri sen verran kuin piti, mutta mutta. Jälkimaku sai minut puraisemaan kiireesti lähimmästä leipäpalasta. Urheasti söin lisää, ihan jo senkin takia että lehtikaali on sellainen vitamiinipommi, kuten kaikki ravintoasioista jotain ymmärtävät jo tietävätkin.

Kun oikein kiireesti söi ja nielaisi, oli mahdollista saada lähes puoli peltiä sipsejä. Mutta ei yhtään enempää. Lopussa alkoi jo todella tökkiä, eikä asiaa parantanut lainkaan jonkin ajan kuluttua ylös nousevat kaalinhajuiset röyhtäykset. Tunsin itseni paitsi kaalinhajuiseksi, myös äärimmäisen pettyneeksi. Olin ollut aivan varma, että löytäisin lehtikaalista lopullisen vaihtoehdon tv:n ääressä perunalastujen naposteluun. Ja vielä niin, että lehtikaalisipsejä maistettuani perunalastut eivät olisi enää edes minkään valtakunnan vaihtoehto, eivät mitään.

Haluan vielä yrittää uskoa, että lehtikaalit olivat sittenkin hieman liian kauan uunissa ja paloivat hiukan, ehkä tympeä jälkimaku tuli siitä. Tai sitten makuaistini on vain niin vääristynyt kaiken sen teollisen roskaruuan syönnin jälkeen, ettei se heti tajua, milloin kyseessä on laadukas, oikeasti hyvä ja hyvää tekevä herkku. Toivoa on siitäkin, että jokin muu, väliaikainen seikka häiritsee makuaistiani. Ehkä nenäni oli liian tukossa, ehkä olin liian kylläinen, ehkä hormonini ovat jotenkin sekaisin...

Tai sitten en vain pidä lehtikaalisipseistä. Huoh. Tämä vaihtoehto on kaikkein  vaikein hyväksyä. Hieman lohduttaa, että raakasuklaa sentään maistuu. On aivan totta, että raakasuklaata syödessä ja sen jälkeen olo on aivan toisenlainen kuin sokerisen maitosuklaan jälkeen. Pala tai kaksi riittää, eikä iske verensokeripiikkiällötys.

Silti uskallan suositella lehtikaalisipsejä muillekin. On uskomatonta, että salaatinlehvästä saa niin rapeaa ja perunalastumaista syötävää, eikä makukaan ole erityisen kaalinen. Vain se jälkimaku - no, ehkäpä sipsini tosiaan hiukan kärähtivät, vaikka sitä ei päältäpäin juuri huomannut. Aion kyllä kokeilla vielä uudelleen.

Eikö se ole niinkin, että uusiin makuihin täytyy tottua ja että makuaistia voi kouluttaa. Pois teollisesta pikaruuasta ja kohti oikeaa Ruokaa.

LEHTIKAALISIPSIT

n. 150 g lehtikaalia
laadukasta suolaa
oliiviöljyä

Pese ja kuivaa huolellisesti lehtikaalit. Niiden täytyy olla aivan kuivia ennen valmistusta, muuten sipseistä ei tule rapeita. Revi kovan lehtiruodin ympäriltä noin 5-7 cm:n pituisia paloja. Lisää oliiviöljyä niin, että kaalit kiiltävät kauttaaltaan öljystä. Parhaiten tämä onnistuu öljysuihkepullolla. Ripottele päälle suolaa. Paista 150 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes kaalit ovat rapeita ja ruskistuneet reunoista aavistuksen. Voit myös kuivata sipsit 40 asteen uunissa rapeiksi noin 5 tunnin ajan, jolloin ravintoaineet säilyvät paremmin.





2 kommenttia:

  1. Minäkin söin tänään kalaa ja tuo on totta kala valmistuu vähintään yhtä nopeasti kun pasta..
    ja maistuu yhtä hyvältä esim. keitettyjen ja maustettujen kasvisten kanssa.
    Sipsejä en osta yleensä kun vaan uutena vuotena, se onnistuu niin että kiertää kaukaa sipsihyllyt.
    Suklaan voi halutessaan yrittää myös korvata suklaarusinoilla tai suklaavanukkailla ja rahaakin säästyy.

    VastaaPoista
  2. Oi, ihailen päättäväisyyttäsi sipsihyllyjen suhteen=). Minä päätän aina, että nyt en enää niitä syö ja useimmiten onnistuukin, mutta sekin harmittaa jos muutaman kerran vuodessa sortuu...Sipsit kun on ehkä turhita syömistä ikinä. Maitosuklaan olen melko hyvin onnistunut korvaamaan tummalla (70% väh.)suklaalla ja raakasuklaalla, suklaarusinoissa ym. sitä samaa sokerista maitosuklaata kun on kuitenkin....Eli ei auta mun tapauksessa, kun haluaisin ylimääräisestä sokerista päästä ruuassa eroon.

    VastaaPoista