perjantai 9. elokuuta 2013

Maassa maan tavalla, Italiassa ilman aamiaista

Uima-allasbaarin valikoimaa.
Kun on pulikoinut pari tuntia uima-altaassa 40 asteen helteessä, mitä alkaa tehdä mieli? Aivan varmasti ainakin perunalastuja, etenkin kun niitä on sijoitettu pussikaupalla aivan nenäsi eteen. Vedessä oleilun aiheuttaman nesteiden poistuminen yhdistyminen hikoiluun takaa sen, että mikä tahansa suolainen houkuttaa, kun keho kaipaa menettämiään suoloja mineraaleja.

Roomalaisella uima-altaalla perunalastut tekevät kauppaansa. Ne muodostavat allasbaarin valikoimista ison osan, joten ei ihme että joka toinen lapsi ja aikuinen puputtaa omaa pussiansa.

Myös minun olisi tehnyt mieli. En kuitenkaan ostanut, vaan tyydyin kivennäisveteen. Terveellisempi, parempi ja kevyempi vaihtoehto perunalastuille, mutta myös osa suunnitelmaani. Tältä Italian-matkalta aion nimittäin palata normipainossani, enkä tavanomaista 2-5 kiloa painavampana.

Olen viimein ymmärtänyt, mikä on edellisillä kerroilla mennyt pahasti vikaan:

Ei se, että syön paljon pastaa, pizzoja, jäätelöä ja pihvejä, ja vielä kaksi kertaa päivässä. Eikä sekään, että juoksulenkit jäävät täällä vähemmälle, koska yleensä on liian kuuma ja /tai paikalliset juoksumaastot eivät sattuneesta syystä huvita (vilkkaan liikenteen joukossa, kapeilla tai olemattomilla jalkakäytävillä).

Kilojen kertymistä voi syyttää ennen kaikkea siitä, että Italiassa ollessani yhdistän onnettomalla tavalla suomalaista ja italialaista syömiskulttuuria. Aloitetaan suomalaisesta: tuhti, suolainen aamupala, jota seuraa täyttävä lounas ja kevyt päivällinen. Näin ainakin meillä kotona.

Italiassa aamiainen kuitataan usein pelkällä cappuccinolla tai korkeintaan voisarvella sen seurana. Lounaalla syödään kunnolla ja samoin illallisella, mutta jos aamiainen on jäänyt väliin, niin voi ja jaksaa tehdäkin. Tällä kerralla päätin kokeilla samaa. Aloitan aamuni cappuccinolla ja hedelmällä tai parilla. Lounaaseen mennessä on tullut mukava nälkä, mutta vaikka toisin voisi kuvitella, ihan hyvin pelkällä maitokahvilla jaksaa aamupäivän. Olen aina ollut vakuuttunut siitä, että aamiainen on päivän tärkein ateria, mutta viikon kokeilun jälkeen mielipiteeni alkaa hieman horjua.

Lounaan jälkeen pidän huolen siitä, että toimin kuten italialaiset enkä syö minkään sortin välipalaa. Niinpä illallispöydässä on taas vatsa tyhjä ja syöminen sujuu ilman minkäänlaisia ongelmia. Ja tadaa, kaikki ovat tyytyväisiä ja onnellisia: niin appiukko, joka näkee että vieraat syövät hyvällä ruokahalulla, ja niin myös minä, jonka ei tarvitse kärsiä jatkuvasta yliähkystä olosta.

Ja kaikki tämä vain aamiaisen pois jättämisellä. Mitä ilmeisimmin italialaiset ovat tienneet, mitä tekevät, kun ovat omaksuneet vallitsevan ruokarytminsä. On ihan totta, että ei voi yhdistää englantilaista tai suomalaista aamiaista ja välipalakulttuuria italialaiseen kahden ison aterian ruokasysteemiin. Silloin tulisi yksinkertaisesti syötyä aivan liikaa, minkä olen omakohtaisesti kokenut erittäin monta kertaa.

Mutta kuten aiemmin on jo ollut aiheesta puhetta, italialainen ruokakulttuuri on murroksessa. Selkeät pääateriat ovat vaihtumassa täälläkin jatkuvaan naposteluun. Sen huomaa helposti vaikkapa uima-altaan sipsikekkereistä. Välillä tuntuu, että ne lapset, jotka eivät siellä sipsipussia rapistele, ovat vähemmistönä. Myös kauppojen välipalakeksivalikoimat ovat Italiassa melko vaikuttavia.

Ravitsemusasiantuntijat toki suosittelevat, että tasainen ja tiheä syöminen on tärkeää aineenvaihdunnan ynnä muun kannalta, mutta itse olen koko ajan vahvemmin kallistumassa toiseen suuntaan. Huomaan voivani erinomaisesti, kun suusta ei koko ajan tarvitse työntää jotakin sisään tai vatsan jatkuvasti sulattaa jotakin. Sitten kun on aterian aika, ei ole epäselvyyttä, onko nälkä vai ei, kuten ei myöskään ole vaaraa, että olisi turhan nirso ruuan suhteen. Kun vatsa on tyhjä, syötäväksi kelpaa mainiosti muukin kuin se lempiruoka.

Tosin, Italiassa kun ollaan, ruoka nyt yleensä aina on jotakin erinomaista tai ainakin lähelle sitä. Vielä en ole testannut tätä kahden aterian systeemiä Suomen oloissa, mutta mikään ei anna aihetta epäillä, etteikö se sielläkin toimisi. Vaikka ei olisikaan tarjolla näitä italialaisia ihanuuksia:
Tagliatelle al tartufo...

...pasta alla carbonara...

...pasta alla salsiccia, tartufo e funghi porcini...

...ja oma suosikkini, insalata caprese mozzarella di bufalalla ja sisilialaisilla kirsikkatomaateilla!





2 kommenttia:

  1. Loistava teksti ja täyttä asiaa. Itse olen aikuistuttuani luonnostani noudattanut "italialaista" ruokarytmiä eli pääateriat kunniaan. Suomen urheiluvillitys vaan uhkaa kaataa perinteisen 2-3 ateriaa sisältävän ruokarytmin, koska urheilijoiden näennäisesti pakko syödä 2-3h välein...

    Blogisi on muutenkin hauska ja aiheet kiinnostavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista ja mukavaa, että pidät! On totta, että tiheä syöminen ei välttämättä olekaan se paras vaihtoehto, ainakaan kaikille, vaikka Suomessa kovasti opetetaan niin. Mielestäni jokaisen kannattaisi joskus kokeilla ns. harvemmin syömistä tai vaikka pätkäpaastoa, yllättävän moni voisi huomata, että se sopiikin itselle hyvin. Varmaan tässäkin olemme yksilöitä, mutta syömisrytmi on pitkälti opittua ja pientä nälkää voi oppia sietämäänkin, eikä tarvitse heti rynnätä välipalakaapille, vaan voi rauhassa odottaa seuraavaa kunnon ateriaa. =)

      Poista