lauantai 31. elokuuta 2013

Eläköön isovanhemmat!

Vanhempien laatuaikaa.
Meillä on mieheni kanssa ollut viime viikkoina lähes runsaudenpula kahdenkeskisestä ajasta. Siitä lievästi hämmentyneinä olemme kahdestaan istuneet jäätelöbaareissa, lenkillä, terassilla tai sohvalla tv:n ääressä sillä välin, kun tyttäremme viihtyy isovanhempiensa kanssa. Asiat ovat menneet jopa siihen pisteeseen, että tytär pyytämällä pyytää meitä "lähtemään jonnekin", jotta hän voi jäädä ukin ja mummon kanssa kotiin. Ormai sono grande, olenhan iso jo, hän perustelee pyyntöään.

Voin kuvitella, että isovanhempien kanssa on hauskaa. Saa tehdä mitä haluaa, syödä herkkuja, katsoa piirrettyjä niin paljon kuin silmät kestävät ja käyttäytyäkin melkein miten tahtoo, eikä ole äitiä ja isiä määräilemässä.  Onneksi sentään vielä palatessamme kotiin hän ottaa meidän avosylin vastaan, vaikka olisi kuinka mielenkiintoinen piirretty meneillään.

Jos haluaisimme tai raaskisimme, olisimme voineet käytännössä jättää lapsemme kokopäiväisesti isovanhempien hoidettavaksi tällä lomalla. Siinä, että isovanhemmat hoitavat ja näkevät lapsenlapsiaan jopa enemmän kuin näiden vanhemmat, ei ole Italiassa mitään ihmeellistä:

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Ukkosmyrskyn jälkeen

Hetki ennen myrskyä.
Viime päivinä Roomassa on saatu vettä. Sopivina rankkasadeannoksina, joita on edeltänyt pilvetön paahtava aamupäivä uima-altaalla. Tai yöllisinä kuuroina, jolloin katon ropina ja ukkosen jyrinä on herättänyt kauan ennen roskisautoa, kadunlakaisijakonetta, kirkonkelloja tai nousevien lentokoneiden aamuruuhkaa Ciampinon lentokentältä.

Pilvet ilmestyvät kuin tyhjästä. Aluksi taivaanrannasta nousee ohutta nöyhtää, mutta mikään ei anna ymmärtää, että niistä olisi uhkaa auringonpaisteelle. Sitten ilmestyvät paksummat pilvet, jotka kuitenkin näyttävät pelkästään kiertävän taivaanrantaa. Hämäystä - pilvien takaa nousee kuin varkain tumma, uhkaava pilvilautta, joka lähestyy aurinkoa kovan tuulen nopeudella.

Vain noin tunnin kuluttua ensimmäisten pilvihöyhtyvien ilmestymisen jälkeen aurinko on tiiviisti pilvessä, eikä siitä mene enää kauan ensimmäisten pisaroiden putoamiseen. Silloin onkin jo syytä olla suojassa:

torstai 22. elokuuta 2013

Luomusupermarketissa

Cuorebio-luomukaupan ovella.
Italiassa on meneillään luomuruokabuumi. Talouskriisin vaivaamassa maassa kaikki muu kulutus on miinuksella, mutta luomun kysyntä kasvaa. Syy? Yleisen tietoisuuden kasvaminen varmaan ainakin, mutta myös se, että luomua on yhä enemmän tarjolla, mikä lisää entisestään kysyntää.

Vaan ei liene helppoa olla Italiassa luomuyrittäjä. En tunne tarkemmin maan byrokratian kiemuroita asiaan liittyen, mutta yleisten asenteiden kanssa saa ainakin taatusti taistella. Monet lähtökohtaisesti ajattelevat, että luomualalla huijataan. Pyydetään tuplahinta tavallisista tuotteista vain sen varjolla, että kyljessä loistaa luomumerkki, ehkä luomutarkastajan taskuun sujahtaneella rahalla ostettu.

Suomalaisena tällainen epäluuloisuus tuntuu liioitellulta. Vaikea kuitenkin mennä sanomaan, miten korruptoitunutta tai muuten mielivaltaista luomutuotanto täällä on. Sitä paitsi monet luomutuotteista tulevat ulkomailta, mutta sama epäluuloisuus ulottuu niihinkin.

Tänään otimme osaa italialaiseen luomuinnostukseen:

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kulttuuriero lautasella

Hyvää muovilautasella.
Keskustelu sai alkunsa aamiaismunakkaasta. Tai vielä tarkemmin, siitä mistä sitä tarjoillaan. Anoppini huomautti aamulla, että minun olisi syytä tarjoilla munakas tyttärelleni kertakäyttölautaselta posliinilautasen sijaan. Lautanenhan kun voisi vaikka pudota lattialle ja särkyä. Kerroin vastaukseksi, mikä on minun mielipiteeni kertakäyttölautasista ja kas, taas oltiin keskellä kertakäyttöastiakeskustelua.

Aihe on ollut sitkeästi pinnalla viime päivät. Paitsi että kaatopaikka-asia myllertää edelleen paikallisten ihmisten mielissä, myös muussa yhteydessä kertakäyttöastiajäte on pulpahdellut pinnalle kuin sattuman oikusta tämän tästä. Muun muuassa anopin päiviteltyä, miten monta kertaa päivässä on vietävä roskat ulos, kun jäteastia täyttyy sellaista vauhtia (kertakäyttöastioista huom.). Uimarannalla alkuviikosta taas ihmettelimme, miten roskikset pursuilivat ylitäysinä hiekalla, vaikka juuri vastaamme oli tullut ääriään myöten lastattu jäteauto. Mitäpäs muuta kuin kertakäyttöastioita ja muovipulloja jätekasasta etupäässä erottuikaan.

Päätin kerrankin pureutua aiheeseen syvemmälle ja tiedustella anopilta tarkemmin, miksi hänen kodissaan ja yleensäkin Italiassa kertakäyttöastiat ovat niin suosittuja. Vastaus oli melko lailla sama, jonka olen saanut muiltakin italialaisilta samasta kysymyksestä:

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Uimanautintoja ja Ferragoston herkkuja

Friggitelli.
Elämän kauneimpia ja seesteisimpiä hetkiä on pulahtaa uimaan peilityyneen järviveteen. Hyvien löylyjen jälkeen, parhaimmillaan kesäisen hellepäivän päätteeksi. Tuntea veden viileä hyväily iholla ja katsella, kuinka vedenpinnan peilityyneys vaihtuu verkkaisiksi edelläsi pakeneviksi renkaiksi. Heittää sopivan pituinen lenkki (riippuen siitä onko vesi viileää, kylmää vai kangistavaa), nousta vedestä ja nähdä, kuinka pinta palaa taas rikkoutumattomaksi. Palata iho pistellen saunan lämpöön, heittää kunnon löylyt ja tuntea, kuinka suloinen lämpö leviää ympärille.

Jos herää aikaisin ja onnistuu olemaan ensimmäinen roomalaisella ulkouima-altaalla, voi hetkellisesti kokea suomalaista järviuinti-idylliä muistuttavaa nautintoa ja kauneutta. Kello yhdeksän, kun uima-altaan ovet avautuvat, allas loistaa tyhjyyttään - tai oikeammin hehkuu turkoosin kaikissa väreissä. Ne ihmiset, jotka ovat jo paikalla, sulattelevat vielä aurinkotuolissa aamiaiscroisanttejaan, eivätkä siksi uskaltaudu veteen ainakaan puoleentoista tuntiin.(Italiassa veden pelko syömisen jälkeen on aivan toista luokkaa kuin Suomessa.)

Allas on siis yksin minun. Varsinkin kun syön nykyään vain kevyen aamiaisen, ei minun tarvitse pelätä ruuansulatusshokkia tai edes kuunnella muiden varoitteluja siitä, miten vaarallista on mennä veteen täydellä mahalla. Nautinto on lähes täydellinen:

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Chiuso per ferie - Italia lomalla

Lomatunnelmia.
Nyt se on alkanut, oikea kesä - ainakin italialaisille. Kirkonkellot kalkattavat ja kajahtelevat kello kuuden ja huomisen keskikesän juhlan, Ferragoston kunniaksi. Kauppa toisensa jälkeen sulkee ovensa ja liimaa luukulle lapun: chiuso per ferie. Ne jotka eivät vielä ole lähteneet, tekevät lähtöä lomille.

Kauppojen ja ravintoloiden lomillelähtö on ollut käynnissä jo jokusen päivän. Jotkut pysyvät kiinni juuri ja juuri Ferragoston eli elokuun 15.päivän, toiset puoli elokuuta tai jopa enemmän. On harmillista löytää oman suosikkikaupan tai -ravintolan ovelta kyltti, joka kertoo pitkistä lomista. Toisaalta, rahaa säästyy ja hyvää ruokaa voi laittaa kotonakin.

Lomatunnelmaan päästiin kiinni lopullisesti eilen, kun vietimme ensimmäisen päivänpuolikkaan rannalla Lido dei Pinissä. Vaikka kyseessä on Ferragosto-viikko, rannalta löytyi pyyhkeenpaikka meillekin ja jopa autolle parkkipaikka kohtuullisen kävelymatkan päästä. Linnunmaitoisessa meressä riitti tilaa ja suolan tuoksu tuntui puhdistavana keuhkoissa saakka. Vuoristoilma on raikasta ja puhdasta, mutta meren rannalla hengittelyä ei voita mikään!

Tämä päivä on sujunut toisenlaisissa tunnelmissa:

lauantai 10. elokuuta 2013

Turhaa jätettä ja eläimellistä menoa

Tulevaa turhaa jätettä.
Melkein joka kerta, kun käyn pöytään Rooman anoppilassa, mietin samaa asiaa. Kun näen kertakäyttölautasen edessäni, en voi olla pohtimatta, mihin se lopulta päätyy - ja ennen kaikkea mihin kaikki ne miljoonat kertakäyttölautaset, joita roomalaisissa kodeissa päivittäin käytetään.

En käsitä, mikä järki piilee italialaisessa tavassa käyttää niin paljon kertakäyttölautasia. Ensin alkuun luulin, että tapa on pelkästään mieheni perheen erikoisuus, mutta pian huomasin, että näin ei suinkaan ole. Mihin tahansa kylään menenkin, eteen lätkäistään pöydässä hyvin usein kertakäyttölautanen. Juhlapäivinäkin. Silloin vain väri saattaa vaihtua juhlan luonteen mukaan - jouluna punainen, pääsiäisenä keltainen, syntymäpäivillä monivärinen.

Yhden naisen sotani kertakäyttölautasia vastaan kesti jokusen vuoden, mutta nyt olen alistunut asian edessä enkä enää itsepintaisesti käytä tavallista lautasta. Ehkä pitäisi vaan sitkeästi jatkaa. Napolin jätekaaos on nimittäin pikku hiljaa hivuttautumassa Roomaankin:

perjantai 9. elokuuta 2013

Maassa maan tavalla, Italiassa ilman aamiaista

Uima-allasbaarin valikoimaa.
Kun on pulikoinut pari tuntia uima-altaassa 40 asteen helteessä, mitä alkaa tehdä mieli? Aivan varmasti ainakin perunalastuja, etenkin kun niitä on sijoitettu pussikaupalla aivan nenäsi eteen. Vedessä oleilun aiheuttaman nesteiden poistuminen yhdistyminen hikoiluun takaa sen, että mikä tahansa suolainen houkuttaa, kun keho kaipaa menettämiään suoloja mineraaleja.

Roomalaisella uima-altaalla perunalastut tekevät kauppaansa. Ne muodostavat allasbaarin valikoimista ison osan, joten ei ihme että joka toinen lapsi ja aikuinen puputtaa omaa pussiansa.

Myös minun olisi tehnyt mieli. En kuitenkaan ostanut, vaan tyydyin kivennäisveteen. Terveellisempi, parempi ja kevyempi vaihtoehto perunalastuille, mutta myös osa suunnitelmaani. Tältä Italian-matkalta aion nimittäin palata normipainossani, enkä tavanomaista 2-5 kiloa painavampana.

Olen viimein ymmärtänyt, mikä on edellisillä kerroilla mennyt pahasti vikaan:

maanantai 5. elokuuta 2013

Voihan noidannuoli ja roomalainen elokuu!

Helteisen elokuun paras paikka.
Vehreillä alppiniityillä käyskentelyt ovat vaihtuneet roomalaisessa 39 asteen helteessä paikoillaan hautumiseen. Kirjaimellisesti. Siemailen anoppilan parvekkeella aurinkotuolissa koivunmahlajuomaani enkä voi kävellä, vaikka kuinka haluttaisi. Tosin on niin kuuma, etten tiedä haluaisinko edes liikkua ympäriinsä, mutta sitä on turha pohtia, kun ei ole vaihtoehtoja.

Kaikkea voi sattua ja tapahtua, sen olen viimeisen vajaan vuorokauden aikana oppinut. Silti tämä viimeisin melkein jo ylittää mielikuvitukseni rajat, enkä oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Muilla ainakin on hauskaa, kun he katselevat vaivalloista etenemistäni. Tuoliin istahtaminen on hidasliikkeinen voimanponnistus, puhumattakaan kun on aika taas nousta ylös.

Kaikki sai alkunsa siitä, että kuten sanottua, Roomassa vallitsee lähes 40 asteen helle. Se tarkoittaa, että yläkerrassa, jossa nukumme, lämpötila kieppuu öisinkin reippaasti 30 asteen yläpuolella. Hikihän siinä valuu nukkuessakin. Mikä siis avuksi?

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Hengitä syvään ja herää aikaisin, olet Alpeilla!

Puhdasta vuori-ilmaa.
Kaikki jotka tuntevat minut tai lukevat blogiani, tietävät että olen ääniherkkä nukkuja. Aiemmin olenkin jo kirjoittanut roomalaisista yöllisistä sulosävelistä (lue niistä täältä). Viime yö Roomassa meni ilman ääniherätyksiä, mikä saattoi osaltaan johtua kuuden päivän matkanteon aiheuttamasta väsymyksestä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut katkeamattomia yöunia, sillä yöherätyksistä piti huolen yläkerran makuuhuoneessa vallitseva 30 asteen lämpötila. Lapsi herätti viisi kertaa pyytämällä vettä, ja yön aikana sitä kuluikin kokonainen puolen litran pullo.

Lomalla kuitenkin ihmeesti jaksaa vähemmilläkin unilla. Ei tee edes tiukkaa, vaikka takana on kolmen alppikyläyön aiheuttama aikainen aamuherätys. Kuten kaikissa alppikylissä, niin Nova Levantessakin keskeisellä paikalla sijaitsee kirkko komeine kelloineen. Osasin varautua siihen etukäteen, sillä onhan minulla jo entuudestaan kokemusta vuoristokylissä nukkumisesta.

Silti Nova Levanten kirkonkellojen pauhu osasi yllättää:

Pelkotiloja ja pizzaelämyksiä Dolomiiteilla


Maisemia pelottavalta vuoristotieltä.

Terveisiä Autostrada del Solelta! Nimensä mukaisesti tie on tällä hetkellä erittäin aurinkoinen. Lämpömittari näyttää 41,5 astetta. Teemme matkaa kohti Roomaa kiitettävällä vauhdilla ottaen huomioon, että tänään starttaa italialainen lomakausi ja noin viisi miljoonaa italialaista ja saksalaista kesäturistia on tien päällä.

Dolomiittien jylhät maisemat ovat jo aikaa sitten jääneet taa ja muuttuneet toscanalaiseksi ja umbrialaiseksi kumpuilevaksi (auringonkukka)pelto-lehtipuumetsämaisemaksi. Vielä aamulla harjoitimme ylä- ja alamäkitreeniä kävelemällä viimeisen parin kilometrin patikointipolkureitin miellyttävän viileässä vuoristometsässä, mutta tässä kuumuudessa ajatuskin moisesta hikoiluttaa. 

Kolmen päivän oleskelu vuoristomaisemissa oli sykähdyttävä kokemus, jonka varmasti haluan kokea vielä uudelleen. Se  opetti myös erään kiintoisan ja ennen piilommassa pysyneen luonteenpiirteen itsestäni:

perjantai 2. elokuuta 2013

Haikaranpesiä, maalaisidylliä ja villinlännen ohituksia Via Balticalla

Perusmaisema auton ikkunasta Via Balticalla.
Edessäni avautuu ehkä rauhoittavin maisema ikinä: jylhät kuusimetsän peittämät vuorenrinteet, ja kauempana häämöttää vielä jylhempiä lumihuippuisia vuoria. Ollaan Pohjois-Italiassa, Dolomiiteilla, Trentino-Alto Adigen maakunnassa lähellä Itävallan rajaa.

Enemmän Itävallalta kuin Italialta täällä tuntuukin. Kaikki tarjoilijat ravintoloissa eivät edes puhu italiaa kunnolla, vaan takeltelevat alkeissa, kuten ruokalajien kuvailussa asiakkaalle. Lehtihyllyt pursuavat pääasiassa saksankielisiä lehtiä. Katukyltit ovat kahdella kielellä, mutta katukuvassa kuulee enemmän saksaa.

Italian puolella kuitenkin ollaan. Jos sitä ei muusta huomaa, niin ainakin hyvästä ruuasta tietää, mikä on maan nimi. Toinen erehtymätön vihje on lämpötila, joka tällä hetkellä hipoo 31 astetta. Roomassa kuulemma odottaa 40 asteen helle. Sitä on parempi vielä olla ajattelematta ja keskittyä sen sijaan nauttimaan puhtaasta vuori-ilmasta ja illalla saapuvasta virkistävästä lämpötilan laskusta, joka muistuttaa kotoisia kesähelteitä; päivällä kyllä paahtaa, mutta illalla takuuvarmasti on siedettävää.

Mutta ennen kuin tänne asti on päästy, on matkaan mahtunut yhtä jos toista seikkailunpoikasta. Matka on ollut pitkä, mutkikas, avartava, toisinaan uuvuttava, mutta ennen kaikkea täynnä jännittäviä elämyksiä, kuten loputtomia lehmälaitumia ja köröttelyä traktoreiden perässä.

Kannattiko vaihtaa tylsänmukava Saksan-laiva Via Balticaan?