Espresso tiskiltä vai munkkikahvit - normaali- vai ylipaino?

Pakko saada kahvin kanssa.

Ystäväni palasi juuri Venetsiasta. Hän ihmetteli, mistä mahtaa johtua italialainen ristiriita: maassa syödään kaksin käsin pastaa, valkoista leipää, voisarvia ja muuta hyvää, mutta kadulla kävelee vastaan enimmäkseen hoikkaa ja hyväkuntoista väkeä. Tottahan se on. Italialaiset ovat keskimäärin hyvin solakoita ja tyylikkäitä, niin miehet kuin naiset.

Omassa italialaisessa ystäväpiirissäni on vain yksi hiukan normaalipainon yläpuolella oleva nainen, joka oikeastaan lähentelee keskivertosuomalaista naista. Seura vain tekee hänestä lihavamman tuntuisen. Muut ovat niin pieniä ja laihoja, ettei uskoisi heidän syövän juuri mitään.

Mutta kyllä he syövät. Olen todistanut asiaa lukemattomat kerrat omin silmin. Ja vain eräs heistä, kaikkein pienin ja hoikin, selvästi säännöstelee syömistään (syö vain alkupaloja ja pastaa ja jättää secondo piaton ja jälkiruuan syömättä). Muut syövät pastaa, pihviä, pizzaa, friteerattuja ruokia ja jäätelöitä sellaisella innolla, että kaiken järjen mukaan ylipainoa pitäisi olla.

Vaan ei ole.  Miehissä on sama juttu. He vasta syövätkin, mutta en tunne enkä edes etäisesti muista tuttavapiirissäni olevan selvästi lihavaa miestä. Vatsakumpua saattaa jollakin olla tai erittäin lievää pyöristymistä, mutta ei sellaista höllyvää, amerikkalaistyylistä, joka vaatteesta yli pursuavaa ylipainoa.

Mutta mistä löytyvät Euroopan lihavimmat lapset?

Vaikka ei ihan heti uskoisi, vastaus on Italiasta. Italian terveysministeriön mukaan useampi kuin joka kolmas italialainen lapsi on joko lievästi ylipainoinen (24 %) tai kärsii vakavasta ylipainosta (12 %).

Luvut ovat hurjia. Miten terveellisen Välimeren ruokavalion esimerkkimaassa kasvaa näin painava uusi sukupolvi? Kun katselee italialaista aikuisväestöä, ei lihavia näy ollenkaan samassa suhteessa kuin vaikkapa meillä täällä Suomessa. Päinvastoin, suuri osa ihmisistä on hoikkia ja hyväkuntoisia, aivan kuten ystäväpiirissänikin.

Viimeisimmällä Rooman-reissullani kesäkuun alussa kiinnitin asiaan sattumalta huomiota uima-altaalla istuskellessani. Muuten typötyhjälle altaalle (oli kesäkuun alku ja lämpöasteita "vain" 26, kukapa täysjärkinen italialainen silloin ulkouimalaan lähtisi) ilmaantui parvi koululaisia, iältään noin kymmenen vuotta. Jostakin syystä huomioni alkoi kiinnittyä siihen, että etenkin poikaporukassa joka toinen lapsi näytti ylipainoiselta. Normaalistihan lapsen keho on hyvin hoikka, eikä mitään ylimääräistä näy, mutta näillä poikaparoilla vatsa ja posket pullottivat, jalat olivat paksumpia kuin naisopettajalla ja rintakehään oli jo muodostunut lihavalle miesvartalolle tyypilliset "tissit".

Nopea laskutoimitus osoitti, että yhdentoista pojan joukosta ainakin viisi oli selvästi lihavia, yksi sillä hilkulla. Tytöissä suhde oli kolme lihavaa seitsemästä. Melko lähellä terveysministeriön lukuja.

En tiedä, mikä on lihavien lasten määrä täällä Suomessa, mutta sen tiedän, että aikuisväestö on lihavuustilastoissa jopa maailman kärkimaita. Lihavia lapsia näkee paljon Suomessakin - monesti etenkin sellaisissa perheissä, joissa vanhemmillakin on ylipainoa. Usein asia meneekin niin, että kotoa ja vanhemmilta opitut ruokailu- ja liikuntatavat periytyvät - hyvässä ja pahassa. Mutta vaikea olisi ainakaan sen perusteella, mitä suomalaisissa leikkipuistoissa ja kouluissa näkee, uskoa että myös Suomessa yli joka kolmas lapsi olisi ylipainoinen.

Kuinka italialaisista lapsista tulee hoikkia aikuisia? Entä kuinka suomalaisista, hoikista lapsista tulee ylipainoisia? Siinä on kysymyksiä, joihin olisi mielenkiintoista kuulla vastauksia.  Tosin Italian tulevaisuudesta lihavuustilanteen suhteen on vaikea juuri nyt tietää, sillä asiantuntijoiden mukaan maassa on meneillään eräänlainen ruokailukulttuurin murros. Terveellinen Välimeren ruokavalio ei ole ollut todellisuutta monessakaan perheessä enää pitkään aikaan, mutta sentään on pidetty kiinni edes perusasioista eli säännöllisistä ruokailuajoista, oliiviöljyn ja kasvisten käytöstä, monipuolisesta perusterveellisestä ruuasta.

Viime vuosikymmeninä Italiaan on kuitenkin saapunut paljon vaikutteita muun maailman ruokakulttuureista, ja melkein pelkästään pahassa mielessä. Vuonna 1985 Italiaan avattiin maan ensimmäinen McDonald`s Bolzanoon. Vuonna 1997 ravintoloita oli jo sata. Viime vuonna hampurilaisketju ilmoitti, että se toimii toisin kuin kaikki muut talouskriisin keskellä ja ottaa tavoitteekseen avata peräti 120 uutta toimipistettä Italiaan! Helppohan se on myydä halpoja hampurilaisia, kun ihmiset miettivät tosissaan, onko heillä tarpeeksi rahaa ruokaan.

Hampurilaiset eivät tietenkään ole ainoa syy italialaislasten lihavuuteen. Syitä on varmasti monia, kuten esimerkiksi se, että korttelijalkapallon pelaaminen yhä useammin korvautuu Fifa-konsolipeleillä tai muulla elektroniikan ääressä istumisella. Italialaiset äidit käyvät nykyään yhä useammin töissä, eivätkä ehdi pitää kiinni perheen ruokarytmistä ja terveellisistä aterioista. Annetaan ehkä rahaa sen hampurilaisen tai Kinder-välipalakakkujen ostoon sen sijaan, että kotona odottaisi täysipainoinen ateria.

Saa nähdä, kasvaako italialaisesta nykylapsien sukupolvesta lihavia nuoria ja aikuisia. Vai onko italialaisilla aikuisilla jokin salattu geeni, joka mahdollistaa heidän loputtoman mässäilynsä ilman ylikiloja? Vai alkavatko italialaiset aikuisena urheilemalla pitää huolta kropastaan? Ainakin ystäväpiirissäni kuntosali on kova sana, samoin lenkkeily ja muu liikunta.

Silti epäilen, että suurin selitys italialaisten ja suomalaisten ylikilojen välillä on se pieni suuri ero: siinä missä suomalainen kahvittelee saadakseen nauttia kahvin kanssa viineriä, munkkia ja ties mitä, italialainen juo espressonsa seisaaltaan kahvilan tiskillä ja jatkaa matkaansa. Kun suomalainen menee kylään, hänelle keitetään kahvit tai teet ja tarjotaan sen seitsemän sorttia pikkuleipää ja pullia. Italiassa mennään kylään, hörpätään ne espressot, jutellaan ja lähdetään kotiin. Suomessa mikä tahansa leffailta on ihana tekosyy ostaa megajättikarkkipussi, viisi litraa popcornia ja hedelmäsokerilla makeutettua limsaa - Italiassa suurin näkemäni karkkipussi on ehkä 120 grammaa, jos sitäkään.

Toisin sanoen, suomalainen syö päivän pääateriansa välipalojen, kahviherkkujen ja muiden napostelujen lomassa, ja koko kulttuuri on enemmän painottunut makeaan. Italiassa syödään kyllä paljon, mutta pääasiassa oikeaa ruokaa. Sillä voikin mässätä, jos vain jättää ne ainaiset jälkiruoka-välipala-taukokahviherkuttelut vähemmälle.


Kuten anoppini osuvasti moneen otteeseen on todennut Suomen-vierailuillaan sukulaisissa kyläillessämme: Aina te suomalaiset olette juomassa kahvia ja syömässä herkkuja!" Heti perään hän tosin ihmettelee samaa kuin minä tässä kirjoituksessa italialaisista, eli kuinka ihmeessä te voitte silti olla noin hoikkia. Asiassa häntä hämää ehkä hiukan se, että hän on sattunut joutumaan keskelle juoksuhullua ja ilmeisesti jotakin läpipaskogeeniä kantavaa perhettä ja sukua, sillä niin siskoni kuin veljeni toden totta syövät kahvileipiä ja paljon muutakin ilman ylikiloja.

Tohdin silti epäillä, että italialainen olkoonkin säännöllinen mutta runsas ruokailurytmi valkoisine jauhoineen yhdistettynä suomalaiseen kahvileipäkulttuuriin tekisi pahimmastakin läpipaskosta ennen pitkää ylipainoisen. Toivokaamme koko länsimaisen kulttuuripiirin terveyden ja hyvinvoinnin kannalta, että nämä kaksi ruokakulttuuria eivät näiltä osin koskaan kohtaa!