maanantai 3. kesäkuuta 2013

Herkkäunisen painajainen ja aamuisten sulosointujen miellyttävä lopputulos

Aikainen herätys - erinomainen lounas.
Normisunnuntaiaamu roomalaisella pienkerrostaloalueella yksinkertaisten, joka äänen läpi päästävien ikkunalasien maassa: Kello seitsemän alkaa kirkonkellojen iloinen kalkatus, joka jatkuu yhtä soittoa sadanviidentoista lyönnin ajan (olen laskenut tarkkaan). Kellonsoiton rytmi on noin kolme lyöntiä sekunnissa, eli ei puhuta mistään rauhallisista ehtookelloista.

Varsinainen herkkäunisen painajainen, joka ikävä kyllä osoittautuu totiseksi todeksi.

Vähän kellonsoittojen päättymisen jälkeen katon yli jyriseen muutama lentokone parin kivenheiton päässä sijaitsevalta Ciampinon lentokentältä. Viimeisen koneen jyrinän jälkijunassa äänimaisemaan ilmaantuu uusi ja tähänastisista äänistä itsepintaisin tulokas:

naapuritalon minikoiran räksytys.  Kuten kaikki tietävät, pikkurakkien koon ei pidä antaa hämätä, sillä niiden tuottama ääni voittaa kimeydessä sen, minkä se kumeudessa häviää isojen koirien haukunnalle.

Koiran haukkumien jatkuu noin tunnin ajan, jonka jälkeen ääni katkeaa pieneen ulvahdukseen. Ilmeisesti omistaja oli saanut tarpeekseen, ja ihmeen kauan se kestikin. Toivottavasti koiran ei kuitenkaan käynyt hullusti.

Jotta konsertti olisi täydellinen, koiran haukunnan lomaan noin klo 7.20 roska-auto käy ikkunan alla kadulla tyhjentämässä lasinkeräysastiat mahtavan kilinän ja kalkkeen säestämänä. Normiarkipäivän kadunlakaisijakoneen lehtipuhallinta muistuttavan äänihirmun korvaa sunnuntaiaamuna lasikeräysastian tyhjennys. Se tosin tapahtuu myös arkiaamuisin, joten sunnuntaina on yksi ääni vähemmän. Paitsi ei olekaan - melkein jo unohdin pyhäkellot.

Noin kahdeksan maissa, kun kaupunki alkaa heräillä sunnuntaihin, mukaan tulevat normaalit aamun äänet eli autojen hurinat, ohikulkevien ihmisten huutelut ja aamukävelyllä olevien koirien tervehdykset toisilleen. Autojen tööttäilyä saattaa tosin kuulua jo aikaisemmin, sillä jos tielle ilmaantuu tukos (esimerkiksi kaksoisriviin parkkeerattu auto tai muuten vain keskelle tietä pysähtynyt ajoneuvo) äänitorvea soitetaan vaikka keskellä yötä.

Herkkäunisen aamurauha on tiukassa, eikä auta, vaikka lapsi nukkuisi kerrankin kuin tukki kello yhdeksään. Omat silmät avautuvat takuuvarmasti kirkonkellojen kalkkeeseen tai johonkin muuhun italialaisen elämänmenon perusääneen. Eipä siinä mitään, herättävä on ja yritettävä ottaa kaikki irti edes mahdollisuudesta loikoilla sängyssä ilman kiirettä ylös nousemiseen. Koiran kimeä haukunta teki siitäkin tänä aamuna vaikeaa, mutta yksi ilonaihe sentään oli: kirkkaalta taivaalta lämpimästi paistava aurinko. Ei silloin tehnyt mieli jäädä sänkyyn vaan suunnata talon terassille aamuaurinkoon ja seuraamaan alakerran kahvilaan kerääntyviä pyhäpäivän viettäjiä.

Moni oli tavallista juhlavammin puketunut - pikkutakkia, jopa kravattia näkyi. Sama meno jatkui Castel Gandolfon kylässä Albano-järven kupeessa, jonne veimme äitini paavin kesäasuntoa ja Berninin barokkikirkkoa katsomaan. Piazzalla käyskenteli pyhäpukuista väkeä, ja varmaan tavallista useampi oli pukeutunut tavallista hienommin, onhan tänään Festa della Rebubblica eli tasavallan päivä, kansallinen vapaapäivä. (Mieheni ei muuten sitä muistanut taaskaan. italialaisista juhlapäivistä lisää täällä ) Väkeä oli niin jumalanpalveluksessa että koko piazzalla runsaasti, mutta ilmapiiri silti rauhallisen idyllinen, kuten aina Gastel Gandolfossa. Onneksi heräsimme aikaisin, sillä aamupäivä ja lounas siellä olisi jäänyt väliin, jos olisin pysytellyt sängyssä vielä kymmeneltä. Aamuiset kirkonkellojen sulosoinnut päättyivät siis kuitenkin miellyttävään lopputulokseen.

Pitkän ja poikkeuksellisen kylmän rintaman jälkeen italialaisia hemmoteltiin viimein tulevia helteitä lupailevalla lämmöllä. Paikallisetkin riisuivat pitkähihaisensa ja siirtyivät t-paitaan, mitä voi pitää varmana lämpöisen ilman merkkinä. Suomen helteisiin lämpötiloihin ei vielä päästy, mutta parempi ehkä niin. Kun Italiaan saapuu helle, siitä on hauskuus usein kaukana. ( lue aiheesta täältä tai täältä ). Silloin eivät pahimmatkaan suomalaiset helteet tunnu kuin miellyttävältä paahteelta.

Äidilleni tuli heti kuuma, mutta onneksi lounas sujui tarpeeksi vilpoisissa merkeissä aurinkovarjon alla kapealla, kukkien täyttämällä piazzalta pois päin johtavalla kujalla Castel Gandolfossa. Vaikka toisin voisi luulla, kadun liikkeet eivät ole kukkakauppoja vaan ravintoloita:



Näköalapaikalta aukeava maisema Albano-järvelle melkein toi mieleen halun päästä uimaan:


Häähumuakin oli ilmassa, sillä peräti kolme hääparia kävi kuvauttamassa itseään Castelf Gandolfon kauniissa maisemissa. Tässä yksi pareista paavin kesäasunnon sisäänkäynnin edessä:
Pääosassa lämpimän ja aurinkoisen sään lisäksi oli tietenkin ruoka. Lounas oli maukas kuten lähes aina Italiassa, ja piti sisällään niin pastaa, makkaraa kuin grillattuja kasviksiakin. Appiukon mielestä äitini ja minä  emme syöneet "mitään", koska kieltäydyimme secondo piatosta ja tyydyimme pelkkään pastaan ja kasviscontornoon. Jotta hän olisi ollut tyytyväinen, meidän olisi pitänyt tilata pastan lisäksi vielä vähintään kunnon pihvit, lohkoperunat ja antipastot sekä mielellään vielä jälkiruoka. Italiassa sanonnan hyvä ruoka, parempi mieli -voisi kääntää muotoon: mitä enemmän hyvää ruokaa, sen parempi mieli (tai tässä tapauksessa vielä: mitä enemmän hyvää isännän tarjoamaa ruokaa vieraat syövät, sen parempi mieli isännällä). Olihan toki vieraskin tavallista tärkeämpi eli äitini, ja perhekeskeisessä Italiassahan kukaan tai mikään ei voi olla häntä tärkeämpi hahmo (paitsi tietysti isäni, ja hänkin onneksi ehti kokea italialaisen vieraanvaraisuuden Rooman-lomallaan silloin, kun terveys oli vielä tallella.)

Pasta alla carbonara.

Bucatini alla amatriciana.

Ravioli ripieni di carne e con funghi porcini, herkkutattiravioleja.

Italiaista makkaraa, la salsiccia




4 kommenttia:

  1. Hyviä ruokia hienot kuvat! ja kuulostaa niin tutulta juuri nuo äänet, vaikka toisaalta onhan ne vielä pientä vaikkapa jatkuvasti raivoaviin naapureihin verrattuna jos sellaiset sattuisi asumaan vieressä. Niin ja voisin mainita vielä junien metelin, kaikki ne tuuttauksen ja kilin kolin äänet yötä päivää.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, junien ääni unohtui pois, ehkä siitä syystä että tässä lähellä ei onneksi ole junarataa! Ja naapuritaloista ei myöskään onneksi kuulu riitelyä tms, vaan korkeintaa lasten ääniä (alakerrassa asuu 3 villiä pikkupoikaa=). Kaikki eivät myöskään ole yhtä herkkäunisia kuin minä, esim. mieheni ja lapseni nukkuvat kuin tukki kaikista äänistä huolimatta. Minä taas avaan silmäni joka ikisestä pienestä äänestä..huoh! Voisi myös lisätä vielä autojen varashälyttimien äänen, joka unohtui blogikirjoituksesta. Ne ovat ärsyttäviä! Hirveä ujellus joka jatkuu kauan aikaa, ja pahimmassa tapauksessa alkaa uudestaan juuri kun on loppunut...Siihen herään myös aina.

    VastaaPoista
  3. Kyllä on ollut mahtavat syömingit - ja ihania nämä tutunkuuloiset tunnelmapalat! Kohta tullaan perässä heräilemään autojen varashälyttimiin..

    VastaaPoista
  4. Välillä tuntuu, että täällä Italiassa ei muuta tehdäkään kuin syödä =). Ilma alkaa myös kivasti lämmetä, nyt on juuri sopivan lämpöistä ennen paahtavia helteitä. Aamuiset äänet kyllä kestää, Rooma on aina Rooma!

    VastaaPoista