maanantai 6. toukokuuta 2013

Fanitusta lakanoissa ja kunnon kisaeväitä

Parempaa kuin sipsi?
Taas pelataan Helsingissä MM-lätkää. Havahduin tunti ennen illan Suomi-Ranska -ottelun alkua siihen, että pelieväät puuttuvat. Oikeastaan olin täysin unohtanut illan pelin, mikä olisi ollut täysin ennenkuulumatonta ja suorastaan mahdotonta viitisentoista vuotta sitten, kun elin intohimoisinta jääkiekkofanituskauttani.

Kevään MM-kisojen otteluaikataulu oli pureutunut muistiini minuutin tarkkuudella jo edellisen vuoden syksyllä, ja turnauksen viimein alettua kiihkeän odotuksen jälkeen pystyin epäröimättä kertomaan niin turnauksen lohkojaon, Suomen joukkueen pelaajien pelinumerot ja kunkin Suomen ottelun maalintekijät ja syöttäjät. Jopa maalien syntyajat syöpyivät mieleen.

Silti perheenjäsenet ja jotkut muutkin naureskelivat kaikkein eniten eräälle fanitukseni erityispiirteelle:

Tavalleni nukkua yöni Saku Koivun kanssa samassa sängyssä. Kyseessä oli tietenkin Koivun kuvalla varustettu pussilakanasetti, jonka sain joululahjaksi muistaakseni vuonna 1995 eli MM-kullan huumaavassa jälkihuumassa. Muistan vieläkin ilmielävästi pussilakanan värit ja sen kyljessä Sakun totisen keskittyneen ilmeen maila kädessään. Tyynyliinaan oli kuvioitu hänen nimikirjoituksensa, ja pää sen päällä nukuin lukemattomia hyvin nukuttuja teinitytön öitä.

Niihin aikoihin minuun oli ihastunut eräs vähän minua vanhempi poika, joka erityisen mielellään piikitteli minua Koivun kanssa nukkumisesta. En halunnut ymmärtää hänen naureskeluaan vakavalle asialle ja olin vielä ehkä ihan oikeastikin liian nuori ja viaton tajuamaan, että hän olisi mieluusti ollut kangas-Koivun tilalla. Minä taas en olisi vaihtanut uniani Koivun pussilakanoissa mihinkään, sillä Saku vain oli niiiin kauhean ihana!

Suomi-kiekkoa seuraan yhä vieläkin mielenkiinnolla, mutta luojan kiitos fanitukseni on muuttunut huomattavasti pienimuotoisemmaksi. Siinä vasta naureskelua riittäisikin, jos yhä vieläkin kääriytyisin Koivu-pussilakanoihin ja eläisin pelkästään jääkiekkoturnauksesta toiseen. Mustasukkaisena italialaisena miehelläni voisi jopa olla vaikeuksia hyväksyä moista innostusta hikisiä, ajoittain agressiivisesti käyttäytyviä kiekon perässä luistelevia Suomi-pelaajia kohtaan.

Viimeistään viaton pelaajia kohtaan tuntemani ihailu karisi sillä myöhäisteini-iän laivaristeilyllä, jolloin tajusin huhujen kiekkoilijoiden kosteasta elämästä olevan totta. Laivalla rymysi kokonainen SM-liigajoukkue varsin vallattomissa kaudenpäättäjäistunnelmissa, ja seassa yksi suurimmista idoleistani. Kun tämä suuri idoli käveli hoippuen viereeni ja yritti tehdä turhan läheistä tuttavuutta, otin jalat alleni silkasta järkytyksestä ja pettymyksestä.

Siinä särkyi eräs nuoren tytön illuusio. Tiesinhän tasan tarkkaan, että kyseinen pelaaja oli mennyt naimisiin kaksi kesää aiemmin ja saanut tyttären, jonka nimen ja syntymäajankin muistin. Mitä hän siis teki umpihumalassa laivalla iskemässä nuoria tyttöjä?

Tapahtuma oli lopulta ehkä ihan tarpeellinen muistutus siitä, että idolit ovat ihan aiheesta pääasiassa lasten ja varhaisteinien hommaa ja että tosiasiassa me olemme kaikki ihan samanlaisia tavallisia pulliaisia virheineen ja heikkouksineen, vaikka kuinka osaisimme pelata kiekkoa tai palloa vähän paremmin kuin toiset.

Tänä iltana ei loppujen lopuksi ole tarvinnut katsella matsia leukaluut tyhjänpanttina. Naposteltavaksi löytyi yllättävä ja erilainen kisaeväs, kaakaokukkakaalit. Kukkakaalia suupaloina, oliiviöljyä, ruususuolaa, tummaa kaakaojauhetta ja ripaus chilipippurijauhetta ja reiluksi 20 minuutiksi uuniin. Siinä se on, täydellisen terveellinen ja hampaissa mukavasti rapsuva sipsien korvike.
 Kun olin saanut kukkakaalit uunista, mieheni alkoi vedellä kaapeista yhtä jos toista superepäterverveellistä omaa kisäevästään: nachoja, valmisguacamolea ja salsakastiketta. Huuli pyöreänä katselin kun hän parkkeerasi sohvalle herkkujensa kanssa, joiden olemassaolosta en ollut edes tiennyt. Jalkapalloon päin kallellaan olevalle miehelleni jääkiekko-ottelu on pääasiassa tilaisuus syödä sipsejä, ja melko epäitalialaiseen tyyliin usein samoja tilaisuuksia ovat ne jalkapallo-ottelutkin. (ks. Unelma (vaaleanpunaisesta) jalkapalloperheestä)

Kukkakaaleja olen viime aikoina kokkaillut toisellakin tavalla, kukkakaalifani(kin) kun olen. Näistä reseptestä kiitos mainiolle ruokablogille Appelsiineja ja hunajaa (ks. täältä). Kokonainen uunikukkakaali maistuu todella maukkaalle ja sen voi syödä vaikka pääruuaksi ruokaisan salaatin kera. Valmistus on helppoa: ensin kukkakaalia keitetään kukintopuoli alaspäin hyvin suolatussa vedessä (käytä ruusu- tai muuta hyvänlaatuista suolaa), kunnes se on lähes pehmeää. Kaali siirretään uunipellille, valellaan oliiviöljyllä ja ripotellaan päälle ruususuolaa ja mustapippuria myllystä. 250-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia eli kunnes kaali on päältä rapsakan ruskea. Makuelämys, ja kelpaa kisaevääksi tämäkin!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti