tiistai 28. toukokuuta 2013

Oodi toukokuulle

Sen kunniaksi, että huomenna jätän taakseni Helsingin suloisenlämpimän alkukesän ja suuntaan Roomaan, joka kalisee vuodenaikaan nähden ennennäkemättömän kylmyysrintaman kourissa, päätin kirjoittaa pienen listan.

(Onhan se nyt nurinkurista ja ennenkuulumattomuudessaan huvittavaa. Italiassa tosiaan puhutaan poikkeavan epänormaalista kylmyydestä, il freddo anomalo, joka hyvin lämpiämään alkaneen loppukevään päätteeksi yhtäkkiä parkkeeraa Italian ylle juuri, kun minä lennän paikalle hampaita kiristellen, sillä Helsinkiin povaillaan saapuvan kesän ensimmäisen kunnon helleaallon.

Eihän siinä mitään, koko kesä on vielä edessä eivätkä Rooman lämpötilat varmaankaan sen pahempia ole kuin keskivertona suomalaisena kesänä. Rooma on sitä paitsi aina Rooma, vaikka sateessa ja kylmässä. Se kuitenkin vähän kaivelee, että Suomessa ei voi koskaan tietää, onko saapuva helleaalto kesän ensimmäinen ja ainoa, vai pelkästään ensimmäinen.)

Mutta nyt itse asiaan eli listaan:



sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Prova costume kermakakulla ja croissanteilla

Hääpäivän kaloripommi.
Italiassa kohistaan aina keväisin prova costumesta, jonka voisi vapaasti kääntää testiksi siitä, mahtuuko uimapukuun. Suomessa vastaava asia on tietenkin lehtien laihdu kesäksi 5 kiloa, näytä hyvältä uimapuvussa -lehtijutut ja muu asian ympärillä pyörivä hömppä. Ollaan kamalan huolissaan siitä, onko talven aikana tullut kiloja ja näytetäänkö hyvältä bikineissä.

Prova costume -termi on ollut mielessäni tänään, vaikka uimapukuja en ole kokeillutkaan. Sen sijaan olen kokeillut toisenlaista pukua, ja siinä sivussa olen tullut pohdiskelleeksi aineenvaihduntaani. Syy siihen on ollut varsin erikoinen eli kuusivuotishääpäivämme. Hääpäivän kunniaksi katsotun häävideon kunniaksi ryhdyin hullunhölmöön puuhaan, änkeämään itseäni uudelleen hääpukuuni.

Kuinka yrityksessä kävikään?

lauantai 25. toukokuuta 2013

Viiniasiantuntijan halonhakkuueksperttivaimo

Juureva, eloisa vai pyöreä viini?
Melko usein tapahtuu, että mieheltäni aletaan kysellä mielipiteitä viineistä, heti kun kuullaan hänen olevan italialainen. Nämä kaksi asiaa siis ikään kuin oletetaan toistensa automaattiseksi jatkumoksi: olet Italiasta, tiedät siis viineistä.

Stereotypiat ovat jännä juttu, ja kukapa ei joskus stereotypiointiin syyllistyisi. Minä ainakin ja vielä usein tätä blogia kirjoitaessani. Joidenkin mielestä on kapeakatseista ja inhottavaa ajattelua nipottaa ihmisiä tai kansoja samaan muottiin vain sen takia, että he sattuvat tulemaan samasta maasta tai heillä on jokin muu näennäisen yhdistävä tekijä.

En ole koskaan oikein ymmärtänyt ihmisiä, jotka vetävät herneen nenäänsä heti, kun vähänkin haistavat ilmassa olevan stereotypisoinnin makua. Varsinkin, jos liikutaan turvallisimpien aiheiden kuten ruoka- tai tapakulttuurin ulkopuolella, on varmaa että löytyy aina joku, joka loukkaantuu.

Mistähän se johtuu?

perjantai 24. toukokuuta 2013

Kardinaaliherkku ja ehkäisyvälineyllätys

Sveitsiläiskaartilaisia.
Aikana, jolloin huonoista televisio-ohjelmista on ylitarjontaa ja aikaa sekä halua ruudun ääressä istumiseen vähänlaisesti, on merkittävää jäädä koukkuun tv-sarjaan. Minun kohdallani siihen ei paljon tarvittu: historialliset raamit, tapahtumapaikkana Italia, hyvä puvustus ja ennen kaikkea pari pitkätukkaista komeaa miesnäyttelijää.

Yle kakkosella parhaillaan pyörivä Borgiat - maan ja taivaan valtiaat on osunut suoraan addiktoitumiskeskukseeni. Jo sen edellinen tuotantokausi teki saman tempun, ja löysin itseni tapittamasta jokaista jaksoa sellaisella uppoutumisella ja antaumuksella, että asiat ja tapahtumat tulivat melkein uniin. Tai ainakin häiritsivät herkkäunisen vaipumista uneen, jos satuin katsomaan jakson Areenalta myöhäisillan tunteina.

Sama on jatkunut nyt toisella tuotantokaudella, tai oikeastaan meno on vain villiintynyt. Sarjahan on jo alkuaan ollut tunnettu väkivaltaisuudestaan, ja siitä tuntuu tulevan aina vain tarkoituksenhakuisempaa. Kun on juuri katsellut, kuinka vihollinen kidutetaan hengiltä tai kattokruunu putoaa päähenkilön rakastajattaren selkään kesken sänkypuuhien roiskauttaen veret seinille ja katsojan silmille, on vaikeaa nukkua levollisia unia - ainakaan minun.

Toinenkin sarjassa esiintyvä asia tekee nukkumisesta joskus vaikeaa:

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kiekkopeli vai auringonpaiste, kumpi voittaa? (teksti sisältää ehkä maailman parhaan aurinkosuojareseptin)

Oho, päähäni on sittenkin tarttunut hiukan järkeä. Sillä jos usein minut valtaakin tunne, että viimeisen viidentoista vuoden aikana en ole aikuistunut tai järkevöitynyt vuottakaan, niin onneksi on myös hetkiä, jotka osoittavat toista. Kuten esimerkiksi nyt. Suomi hävisi eilen jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen välierässä, mutta maailmani ei siitä romahtanut. Ei edes liikahtanut, vaan siirryin tyynesti olohuoneen sohvalta pihalle kesäkukkia istuttamaan.

Onneksi henkistä kasvua tapahtuu hartaimmankin kiekkofanin päässä, ja olemme päässeet tähän pisteeseen. Tänään olisi ollut pronssiottelu, mutta en ole edes tietoinen mihin aikaan. Kukapa nyt kuluttaisi aikaa kiekko-ottelun parissa, kun ulkona on 24 astetta, tuoksuu kesälle, kasvulle ja lämmölle. Aamu alkoi siis pyöräretkellä (salarakkaallani Jopolla, josta enemmän täällä )ja päivä jatkui lounaalla ulkona puutarhassa. Ruokalepo kuittaantui pihahommilla ja päivä kruunaantui juoksulenkillä vaaleanvihreässä metsässä ja kahvakuulatreenillä alkuillan pitenevissä varjoissa.

Aurinkoa onkin kaivattu, koko pitkä talvi. Keväthangilla siitä sai jo esimakua, mutta joka kerta sitä unohtaa, miten suloista onkaan auringon valo yhdistettynä lämpöön. Ellei ryppyjä ja ihosyöpää tarvitsisi pelätä, kasvattaisin melko nopeasti juuret aurinkotuoliin. Onneksi on aurinkovoiteet, mutta pelkästään niiden varaan ei kannata jäädä, kun luonnolla on omatkin konstit käytettävissä:

lauantai 18. toukokuuta 2013

Ruusu Colosseumilla ja muita yöllisiä muistoja

Tiberkin virtaa yöllä kauniimmin.
Yksi vanhenemisen selvimmistä merkeistä on, että uni alkaa tuntua houkuttelevammalta vaihtoehdolta kuin mikään valveilla tapahtuva toiminto tai viihdyke. Olen jo hyvän aikaa huomannut siirtyväni makuuhuoneen puolelle kohta kymmenen jälkeen illalla ja ajattelevani kerta toisensa jälkeen, että tuotakin myöhäisleffaa tai dokkaria, tuotakin kirjaa tai tuotakin tekemistä paljon tärkeämpää ja ihanampaa on nukkuminen.

On tietysti ihanaa, kun on nukkunut yhdeksän tunnin makeat yöunet. Silloin herää paljon paremmalla tuulella leikkimään aamukahdeksalta lego-palikoilla lapsen kanssa, ja peilissä hehkuu aamupesulla ihmeen hehkeä ja hyvinvoiva iho.

Jotakin surullista siinä silti on. Nimittäin kun katsoo elämää taaksepäin, on helppo huomata, että lähestulkoon kaikki mieliinpainuvimmat ja parhaimmat hetket ja muistot ovat syntyneet hetkinä, jolloin oikeastaan olisi pitänyt olla  jo nukkumassa:

perjantai 17. toukokuuta 2013

Elämän pieniä suuria sattumia ja kasvismaniaa

Pinaattia, nam!
Kun tarkemmin ajattelee, ihmiselämän käänteet ovat hirvittävän pienistä asioista kiinni. Joku tykkää kutsua sitä kohtaloksi, toinen johdatukseksi, mutta pieniä suuria sattumia on joka tapauksessa elämä täynnä.

Oman elämäni ehkä merkittävin pieni suuri sattuma on ollut se, että juuri sinä syyskuun alun iltana satuin olemaan samassa maailmakolkassa kuin Roomasta paikalle pöllähtänyt mieheni ja jopa niin lähellä, että fyysinen ja sanallinen kontakti oli mahdollista. Se ei ollut lainkaan itsestään selvää, sillä tuona iltana molemmilla meistä olisi ollut monta muutakin paikkaa, missä olla.

Sekään ei ollut itsestään selvää, että mieheni tuli vaihto-oppilaaksi juuri Suomeen, kun vaihtoehtona olisi ollut Budapestia tai saksalaisia yliopistokaupunkeja. Ykköstoive oli kuulemma ollut Budapest, mutta Helsinki tuli ihan hyvänä kakkosena perässä:

tiistai 14. toukokuuta 2013

Säännöt ovat soveltamista ja sukulaiset luottamusta varten

Joku aika sitten tätäkin "kolesteroliruokaa" pelättiin.
Luinpa aikani kuluksi erinomaisen kolumnin, tämän tässä näin. Harvoin saa lukea näin hyvin muotoiltua asiaa suomalaisuudesta ja sen yhdestä ärsyttävimmistä puolista, pilkunviilauksesta sääntöjen ja pykälien kanssa sekä riskien todennäköisyyksien kanssa liioittelusta. Erityisen hyvin nauratti kohta, jossa mainittiin lukemattomien suomalaisten syövän varmuuden vuoksi lääkkeitä, koska jotkin laboratorioarvot ovat kohonneet.

Mieleen tuli heti ihan puskan takaa kuuluisa kolesterolihössötys, jonka takia sadattuhannet suomalaiset syövät vaarallista ja sivuvaikutuksiltaan epämääräistä lääkettä vain siksi, että tietty lääkärikunta ei halua ymmärtää kolesterolin eri osa-alueita ja sitä, mikä niistä kolesterolin osista olikaan se oikeasti tärkeä ja seurattava. Sen sijaan tyyli on seuraava: kokonaiskolesteroli yli 5? Ei kun lääkkeitä syömään ja seurauksista viis!

Mutta eniten ajatuksia herätti kirjoituksen lopun viittaus suomalaisiin sääntöilijöinä. Sääntöintoilu nähdään kirjoituksessa seurauksena luottamuspulasta muita ihmisiä ja maailmaa kohtaan. Emme luota edes lapsiimme, vaan sääntelemme ja rajoitamme heitä enemmän kuin missään muualla maailmassa.

Onko todella näin? Italialaista kulttuuria seuranneena rohkenen olla eri mieltä:

maanantai 13. toukokuuta 2013

Haarukkavaras italialaisissa häissä ja muuta häähumua

Hääkakkua.
Ensimmäisissä italialaisissa häissäni olin kaksikymppinen ja pukeutunut etiketin vastaisesti kiilakorkokenkiin ja valkoiseen hellemekkoon (no, oli siinä myös punaisia kukkia mutta silti). Muiden juhlavieraiden eleganssi häikäisi, ja tunsin olevani kuin juro, kömpelö ja epäsosiaalinen suomalainen sulavasti käyttäytyvien ja small talkin hallitsevien etelämaalaisten keskellä, ja niinhän minä olinkin.

Jouduin hämmennyksen valtaan jo pelkästään nähdessäni ravintolan pöydässä erikokoisten aterinten ja lasien rivin. Menin tietysti aloittamaan väärästä päästä aterinrivistöä ja kaiken lisäksi nappaamaan vierustoverin haarukan. Loppujen lopuksi koko pöytä sekoili aterinten kanssa sen takia, että minä olin aloittanut alkuruuan syömisen väärillä haarukoilla ja varastanut naapurilta yhden.

Pöytäseurueeseemme kuuluva hienostelija tiedusteli varmaan osaksi tilannetta keventääkseen, käytetäänkö Suomessa vain yhtiä aterimia, mutta minä teeskentelin etten ymmärtänyt. Mekkoani kehuttiin, mutta minä olin kuulevinani niissäkin kommenteissa piilotettua ivaa. Hikoilin ja punastelin aterinsotkun kanssa ja kuuntelin, kuinka mieheltäni tiedusteltiin suhteemme siihen astista pituutta ja piilotetusti myös vakavuusastetta.

Eihän tuo mikään ihme ollut:

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Mamma mia, mikä päivä!

Pienin käsin poimittu kimppu.
Italiassa mamma on itsestään selvä kodin (ja erityisesti keittiön) hengetär. Mamman merkitystä perheen yhtenäisyydelle ja ilmapiirille ei varmaan voi liioitella, ja onhan Italia myös kuuluisia peräkammarin pojistaan, i mammoni, joilla itsenäistyminen äidin helmoista ei onnistu ollenkaan. On niin mukavaa, kun mamma pesee pyykit, keittää pastan ja siivoaa huoneen, ja päänsilitys vielä päälle. Eivätkä ne tyttäretkään heti kaksikymppisinä kotoa pois muuta, ja kun muuttavat, niin melko usein asunto löytyy jostakin lapsuudenkodin lähistöltä. Voipahan sitten poiketa mamman illallispöydässä tai äitiä auttelemassa, ja varsinkin kun omia lapsia alkaa syntyä, niin sitten mammasta vasta tärkeä tuleekin.


Suomessa kotoa muutetaan usein heti kun täysi-ikäisyys koittaa, ja äidille soitetaan sitten äitienpäivänä jos muistetaan. Jonkinlainen lähentyminen seuraa, kun lapsenlapsia syntyy ja hoitoapuakin otettaisiin mielellään vastaan, mutta suomalaisilla mummoilla on italialaisiin verrattuna hyvin vilkas elämä eikä lastenlasten hoitamiselle oikein tahdo löytyä aikaa spinning-tunnin, kiinankielenkurssin ja taidenäyttelyn avajaisten välissä.

Olen monesti miettinyt, että jokin kompromissi Italian ja Suomen käytäntöjen suhteen olisi hyvä:

perjantai 10. toukokuuta 2013

Helpon elämän salaisuus

Kori kaljaa ja kulho sipsiä - helppoa elämää?
Olen miettinyt viime päivinä tavallista enemmän seuraavaa kysymystä: mitä on helppo elämä? Onko se italialaisittain sitä, että voitetaan lotossa ja otetaan rennosti töistä vapaana koko loppuelämä. Vai suomalaisittain puritaanista sukanvarteen säästämistä (ne optiomiljoonatkin) ilman yhtään turhaa ostosta, että voi nauttia kasvavasta tilin saldosta ilman asuntolainan taakkaa?

Vai liittyykö raha sittenkään mitenkään helppoon elämään? Jospa helppous tuleekin siitä, että ei tarvitse noudattaa minkäänlaisia sääntöjä vaan saa olla vapaa valitsemaan? Tiedänhän itsekin karkkilakossa kärvistelevänä, että on paljon hankalampaa, kun ei saa syödä sitä karkkia silloin kuin sattuu tekemään mieli. Lisäksi kun olen vielä mennyt laajentamaan karkkilakkoani koskemaan myös kaikkea valkoista sokeria, tai ainakin minimoimaan sen käytön. Eikö olisi helpompaa mässätä mitä sattuu, eikä miettiä että sipsit pahentavat elimistön tulehdustilaa, alkoholi lihottaa ja nakit ovat täynnä nitriittiä?

Paljon hankalampiakin sääntöjä ihmiset tietysti itselleen kehittelevät:

maanantai 6. toukokuuta 2013

Fanitusta lakanoissa ja kunnon kisaeväitä

Parempaa kuin sipsi?
Taas pelataan Helsingissä MM-lätkää. Havahduin tunti ennen illan Suomi-Ranska -ottelun alkua siihen, että pelieväät puuttuvat. Oikeastaan olin täysin unohtanut illan pelin, mikä olisi ollut täysin ennenkuulumatonta ja suorastaan mahdotonta viitisentoista vuotta sitten, kun elin intohimoisinta jääkiekkofanituskauttani.

Kevään MM-kisojen otteluaikataulu oli pureutunut muistiini minuutin tarkkuudella jo edellisen vuoden syksyllä, ja turnauksen viimein alettua kiihkeän odotuksen jälkeen pystyin epäröimättä kertomaan niin turnauksen lohkojaon, Suomen joukkueen pelaajien pelinumerot ja kunkin Suomen ottelun maalintekijät ja syöttäjät. Jopa maalien syntyajat syöpyivät mieleen.

Silti perheenjäsenet ja jotkut muutkin naureskelivat kaikkein eniten eräälle fanitukseni erityispiirteelle:

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Yllättävää vapputunnelmaa ja munkkivuoren nolo loppu

Palloncini!
Olen varmasti edellisessä elämässäni ollut suurperheen äiti tai sitten minulla on muita sisäsyntyisiä ominaisuuksia sellaiseksi. Miten muuten voi selittää sen, että onnistun taikomaan taikinasta kuin taikinasta tai mistä tahansa ruuasta aina niin ison määrän syötävää, että siitä riittäisi kymmenen hengen tarpeisiin?

Mieheni vuoroin naureskelee ja vuoroin manailee tätä ominaisuuttani. Keittoa syntyy aina iso kattila piripintaan, risottoa kolmen hengen perheemme syö seuraavat neljä päivää, ja odotas kun innostun tekemään makeita leivonnaisia. Korvapuustitpussit täyttävät koko keittiön pöydän ja niiden änkeämisessa pakkaseen on iso urakka. Kuppikakkujen suhteen mieheni on jo niin monta kertaa anellut, etten enää niitä tehtailisi, että olen alkanut häntä uskoa ja pitää kuppikakkureseptikirjan hyllyssä.

Eilen vappumunkkeja tehdessäni tein kaikkeni, jotta niiden lukumäärä ei lähtisi käsistä. Puolitin ohjeen mukaiset valmistusainemäärät ja tein kaikkien aikojen pienimmän pullataikinani. Mikä olikaan lopputulos?