Rakkausvitamiineja San Valentinon kunniaksi

Rakkautta on - vitamiinipurkki rakkaalle!

Ystävänpäivä tuli ja meni, ja monien mielestä sai mennäkin. Kritisoidaan sitä, miksi ystävyyttä pitää teennäisesti juhlistaa yhtenä päivänä vuodessa, kun paljon parempi olisi osoittaa ystävyyttä ja ystävällisyyttä vuoden jokaisena päivänä.

Kriitikoille muistutukseksi, että ystävänpäivä, San Valentino on italialaiseltaan eli alkuperäiseltään merkitykseltä kaikkien rakastuneiden päivä, la festa degli innamorati. Rakastuneiden päivänä mennään rakkaan kanssa ulos syömään, vaihdetaan keskenään lahjoja, miehet antavat naisille kukkia ja päivä on muutenkin kaikin tavoin omistettu rakkaan huomioimiseen ja rakkauden ylistämiseen.

Tätähän rakastuneet tekevät kaiken aikaa muutenkin, joten ainakaan ei voi syyttää, että juhla olisi teennäistä yhtenä päivänä muistamista.

Kun mieheni muutti Suomeen, hänelle oli ensimmäisenä ystävänpäivänä pienen järkytyksen paikka, kun ilmoitin suunnittelevani illallista ystävien kesken, ystävyyden kunniaksi totta kai. Miksi ihmeessä ystävien, kun tänään piti rakastavaisten juhlia?

Muistaakseni pääsimme tuolloin jonkinlaiseen kompromissiin, eli juhlittua tuli sekä ystävyyttä että rakkautta. Sen jälkeen olen ymmärtänyt, että helmikuun neljästoista on aina varattava hänelle, ei ystäville. Ulkona syöminen tai ainakin kotona parempaa ruokaa kokkaaminen on siitä lähtien ollut ystävänpäiväperinteenä, ja vaihdamme joka kerta pieniä tai vähän isompia lahjoja, kuten kuuluukin. Joskus ystävänpäiväillallinen on syöty helsinkiläisessä kebabravintolassa, joskus Rooman Trasteveren  tunnelmallisissa trattorioissa, joskus Porvoossa Suomi-ruuan parissa.

Eilen vuorossa oli Sogno-ravintola Töölössä. Päivä oli muutenkin erikoislaatuinen, sillä illastimme ensimmäistä kertaa kahden ulkona tyttären syntymän jälkeen. Se kuulostaa hyvin oudolta ottaen huomioon, että lapsukainen täyttää ensi kuussa kolme vuotta, mutta asian voinee ottaa myös osoituksena siitä, että aika totta tosiaan juoksee nopeammin kuin perässä pysyy, tai tässä tapauksessa ulos kahdestaan syömään ehtii.

Yhden lapsen vanhempina meillä tosin on ollut aikaa toisillemme yllin kyllin lapsen nukkuessa päivä- ja yöuniaan. Myönnettävä silti on, että kahdenkeskiseen romantiikkaan olisi pitänyt panostaa enemmän, niin kuin ennen lapsen syntymää lujasti vannoimme. Ensimmäiset kymmenen minuuttia ravintolassa nimittäin kuluivat siihen, että katsoimme toisiamme puoliksi hämmentyneinä, puoliksi huvittuneina. Mitähän tässä nyt sitten pitäisi sanoa ja mistä jutella?

Reilun vartin kuluttua asiat alkoivat muistua mieleen: jutella voi tosiaan muustakin kuin lapsesta, ja se on vielä hurjan mielenkiintoista. Ehdimme käydä läpi molempien työkuvioita, päivänpoliittisia kysymyksiä, tulevan kesän matkasuunnitelmia ja jopa parantaa hiukan parisuhdetta. Aika hyvin yhden illan urakaksi, ja kotiin palattua lapsen kanssa oli melkein kuin vähän uudestisyntynyt olo.

Puheenaiheita oli syytäkin olla, sillä ruokailu venyi odottamattoman pitkäksi. Sognolla on selvästi vielä parantamisen varaa aikataulukysymyksissä, sillä jouduimme odottamaan pääruokaa ainakin 45 minuuttia ja seuraamaan, kuinka paljon meidän jälkeemme saapuneet jo herkuttelivat omalla pääruuallaan. Ilmeisesti kyseessä oli täydellinen unohdus, sillä huomatettuani asiasta naudanmaksa ja karitsankylki saapuivat kiitettävän nopeasti - tosin selvästi hätäisesti valmistettuina. Pehmeää läskiä muistuttava naudanmaksa jäi minulta lautaselle, ja mieheni karitsa oli sisältä punainen.

Saimme hyvistystä laskussa ja espressot kaupan päälle (jälkiruokakin olisi tullut, mutta meillä ei ollut enää aikaa niitä nauttia, kun lapsi piti hakea hoidosta yöunille).

Alkupalavalintani eli tuore keitetty artisokka oli mukiinmenevä, ei tosin vetänyt vertoja anoppini artisokkareseptille, josta olen mielestäni onnistuneesti improvisoinut oman versioni (laitan sen blogiin, kunhan seuraavan kerran sitä kokkailen). Voisula ja artisokka ei selvästikään ole omien makumieltymysteni mukainen yhdistelmä, vaan artisokka on ehdottomasti nautittava oliiviöljyn kanssa. Mieheni oli tyytyväinen puhvelinmaitomozzarellasalaattiinsa, vain annoksen pieni koko harmitti.

Artisokassa oli kiinni aivan liikaa kovia päällyslehtiä. Ehkä siksi pehmeä sydänosa oli jäänyt kovin pieneksi.

Mozzarella di bufala -salaatti, herkullista!

Illallisruokia paremmit osuivat ja upposivat ystävänpäivänä vaihdetut lahjat. Voiko mitään romanttisempaa enää ollakaan:

Etualalla minilämpöpussi, täydellinen lahja kylmistä käsistä kärsivälle naiselle.

Mieheni löysi paketistaan jotakin vähemmän romanttista eli tietysti vitamiineja, terveysintoilijavaimo kun on kohdalle siunaantunut. . Life-kaupassa luvattiin, että kyseiset Male Multiple -tabletit sopivat kuin oliiviöljy artisokkaan ajoittain stressaavalle, talven väsyttämälle miehelle. Talvinen vitamiinikuuri olisi kaikille paikallaan, mutta erityisesti silloin, jos perusruokavalioon eivät kuulu parsakaalit, kesäkurpitsat ja ylipäätään päivittäiset ja runsaat monipuoliset kasvisruuat.

Vitamiinipurkki ei ehkä edusta romantiikan huippua lahjavalinnoissa, mutta yllättävän myönteisesti mies siihen suhtautui, tuntui jopa olevan salaa mielissään. Ehkä hän on jo oppinut sen, että minun elämänfilosofiani mukaan lahjani osoittaa äärimmäistä välittämistä: toisen terveydestä, hyvinvoinnista ja tarpeellisten ravintoaineiden saannista huolehtimista. Mitä muuta sitä enemmän rakkailleen haluaisikaan kuin hyvää vointia, hyvää mieltä ja hyvää terveyttä?