Päivän kaksi kirpakinta: chilikaakao ja Italian vaalitulos

Kirpakkaa kuin chilikaakao.

Tänä iltana kotonamme istutaan tiiviisti Rai Unon äärellä. Italiassa ovat käsillä kohtalon hetket, ja ainakin nyt tuntuu, että niitä on ihan kiva seurata täältä vähän kauempaa. Paitsi että ennakkolaskelmat parlamenttivaalien äänimääristä ja puolueiden lopullisista voimasuhteista ovat sekavuudessaan ja kirjavuudessaan omaa luokkaansa, ärtymystä ja turhautumista aiheuttaa Berlusconin puolueen suuri äänisaalis. Se tulee joka tapauksessa olemaan ällistyttävän suuri, olipa lopullinen vaalitulos mikä tahansa.

Mieheni ei kuulemma tiedä, pitäisikö masentua vai olla pelkästään vihainen. Hän haukkuu säälimättä niitä noin 30 prosenttia äänestäjistä, jotka ovat menneet antamaan äänensä Pdl:lle ja osoittaneet italialaisten keskuudessa piilevän pohjattoman tyhmyyden: Berlusconi nousee pinnalle taas kerran, kaikista niistä lukemattomista noloista, epäasiallisista, puolirikollisista, harkitsemattomista, tulenaroista ja Italialle haitallisista kommenteista ja teoista huolimatta, joihin hän on vuosien varrella syyllistynyt.

Itse en jaksa sentään vihastua, vaan päinvastoin olo on oikein rento hörppiessä tänään ostettua ehkäpä maailman parasta teetä:

Fredrikinkadulla sijaitsevasta The Ounce -teekaupasta (www.ounce.fi) ostettua Liisa Ihmemaassa -vihreäteelaatua. Sain sitä jokin aika sitten ystävältäni lahjaksi, ja sen jälkeen on mullistunut koko käsitykseni hyvästä teestä. Pussiteet maistuvat, noh, lievästi sanottuna tiskivedeltä ja keskivertoirtoteetkin hyvin hailakalta tai ainakin keinotekoisilta sen jälkeen, kun on maistanut aitoa, oikeaa, korkealaatuista irtoteetä, jollaisia "Unssissa" myydään. Suosittelen kaikille teenjuojille ja niillekin, joille tee ei tähän mennessä ole oikein maistunut - voi tämän jälkeen ruveta maistumaan.

Miestäni ei tällä hetkellä rauhoita edes parhain tee, ja toki minuakin Berlusconin lähes mahdottomalta tuntuva nousu takaisin politiikan kärkeen kismittää, mutta myös ja ennen kaikkea huvittaa. Voiko Italiasta todella löytyä niin paljon ihmisiä, jotka eivät tajua, miten naurettavalta pelleltä Berlusconi vaikuttaa etenkin ulkomailta katsottuna? Miten he voivat olla niin sokeita, että katsovat läpi sormien sitä, miten vanha ukko vehtaa nuorten tyttöjen kanssa, kohottaa kasvojaan kirurgilla ja laukoo hölmöjä kommentteja ja lupauksia kuten Montin hallituksen asettamien kiinteistöverojen palauttamista kansalaisille - käteisenä?

Valonpilkku vaaleissa miehelleni ja monelle muulle korruptioon ja politiikan mädännäisyyteen kyllästyneelle italialaiselle on koomikko Peppe Grillon perustama protestiliike Movimento di 5 Stelle, joka ajaa perustavanlaatuisia muutoksia Italian politiikkaan. Sen saama kannatus näyttää ilahduttavan suurelta, noin 25 prosenttia. Grillolaiset, Grillini, ovat heitä jotka haluavat kitkeä poliitikkojen käsittämättömät etuoikeudet kuten tähtitieteelliset palkat ja etuudet, henkilökohtaiset autonkuljettajat ja oikeuden ajaa moottoritiellä jonojen ohi vilkkuvalosaattueessa hätäkaistaa pitkin.


Pahinta on, että Berlusconin kannattajaa ei tarvitse perhepiiristä kaukaa etsiä. Appiukkoni on henkeen ja vereen berlusconilainen, ja siinä äänenpainot äkkiä nousevat, kun isä ja poika alkavat keskustella politiikasta. Perherauhan nimissä he yleensä sitä välttelevät, mutta joskus, etenkin kun kylässä on muitakin nuoren sukupolven edustajia (eli heitä, jotka eivät yleensä todellakaan äänestä Berlusconia. Kuulemma vain vanha, menneisyyteen juuttunut ja monille asioille sokeutunut sukupolvi häntä kannattaa.), kehkeytyy aiheesta oikein kunnon riita ja väittely. Faffanculo ja muut pahan kuuloiset solvaukset lentävät tuolloin puolin ja toisin ja ovetkin saattavat paukkua, mutta yhtä nopeasti pöly myös laskeutuu.

Mieheni usein sanoo, että kaikissa muissa asioissa hänen isänsä on fiksu ja järkevä, mutta politiikassa täysin ymmärtämätön jääräpää. Eikä hän edes ole rikollinen, irstailija tai mafioso, jotka grillolaisvitsien mukaan kaikki kannattavat Berlusconia, kaltaistaan. Jäljelle jää vain yksi kannattajakategoria, vecchi rimbambiti, vanhat hölmöt, jotka eivät tajua asioista enää mitään. Siihenkään ei mielellään omia vanhempiaan laita, mutta joku selitys poliittiselle kannalle on mukava löytää.

Politiikasta keskusteltiin viereisessä pöydässä tänään Kampin suklaabaarissakin (Kaakaopuu), jossa piipahdimme kaupunkipäivän päätteeksi tyttäreni ja kummityttöni kanssa. Koolla oli kolmen huolitellun vanhemman italialaisherrasmiehen seurue, mutta en viitsinyt venyttää korvaa niin näkyvästi, että olisin kyennyt kuulemaan keskustelun tarkasti. Monti, Berlusconi ja Peppe Grillokin siinä mainittiin useammankin kerran, mutta herrojen poliittisesta kannasta en valitettavasti päässyt selvyyteen.

Olettaen ja ottaen huomioon, että he asuvat ulkomailla, kanta on mitä luultavimmin anti-berlusconilainen. Yleensä viimeistään ulkomailla italialaisen silmät avautuvat huomaamaan, kuinka suuri pelle Berlusconi on. Italialiaiset itse ovat häneen selvästikin niin tottuneet ja sokeutuneet, että naurettavuutta on vaikeampi nähdä koko laajuudessaan - jos ollenkaan. Italialainen media on tunnetusti pitkälti Berlusconin omistuksessa ja kontrollissa, eikä hänen suurimmista toilailuistaan välttämättä edes valtamediassa ja pääuutisissa puhuta.

Kaakao oli kirpakkaa ja täyteläistä ja suklaa samaten, mutta liekö pitkään jatkuneen karkkilakon ansiota, että kohvehtimaisen tiramisu-suklaan maku tuntui melkein liian äkkimakealta ja samalla mitättömältä. Myönnetään, että kohvehdin syöminen venytteli karkkilakon rajoja, mutta toisaalta herkun voi lukea sallittuihin leivonnaisiin eikä suklaaseen. Lapset olivat tyytyväisiä nallesuklaatikkareihinsa, mutta Mikki Hiiri -täytetoffeesuklaa jäi tyttäreltäni puoliksi syömättä. Liekö ollut liian makeaa hänenkin makuunsa.

Mieheni on palannut pienen tietokonepelitauon jälkeen tuhahtelemaan ja pyörittelemään päätään vaalitulosten laskennan ääreen. Luulen, että on aika mennä keittämään hänelle oikein iso kuppi rauhoittavaa teetä - jospa se sittenkin edes vähän auttaisi.