maanantai 31. joulukuuta 2012

Friteerattua uutta vuotta ja paljon linssejä!

Rasvaista ja rapeaa uudenvuodenruokaa.
Mitä teet vuoden viimeisenä, sitä teet koko vuoden. Näin tavataan sanoa Italiassa, mutta toivoa täytyy, että sanonta ei pidä paikkaansa. Muuten menisi ensi vuosi aika monelta laseja kilistellessä, ja tuskinpa kovin moni tänään muitakaan terveellisen elämän periaatteita noudattaa.

Jos vuoden viimeisen päivän meno jatkuisi oikeasti koko vuoden, oma tuleva vuoteni näyttäisi perin lohduttomalta. Lapsi potee 40 asteen kuumetta ja kumeaa räkäyskää, mies parantelee kipeää kurkkuaan ja oma olo on pysynyt kohtuullisena vain C-vitamiinisinkkikuurilla ja echinaforsetippojen liikakäytöllä. Vesisateiseen lumisohjoon ei tee mieli lähteä reippailemaan, vaan päivän urheilut on kuitattu lyhyellä koirienpissatuslenkillä.

Ja mitä vuoden viimeisen päivän ruokavalioon tulee, niin sitä en missään nimessä haluaisi koko tulevan vuoden kiusaksi. Edessä on nimittäin uudenvuoden rasvapläjäysillallinen eli il cenone. Vaikka vietämmekin uutta vuotta tällä kertaa hissukseen kotona Suomessa ja vältymme siten pahimmilta syömingeiltä, tiedossa on silti melkoinen ruuansulatusurakka:

lauantai 29. joulukuuta 2012

Ruusukaalia ja appelsiinia, rosmariinia ja puolukkaa: Joulun parhaat reseptit

Joulun samettisin ruokaelämys:ruusukaalit.
Mistä hyvät juhlat muistetaan, ellei hyvästä ruuasta? 

Nyt kun kinkkujen jämät ovat päätyneet hernekeittoihin ja joulun syöpöttely alkaa olla takanapäin mutta uudenvuoden ylensyönti vielä edessä, on sopiva aika muistella joulun parhaita makuelämyksiä. Päivä tai pari sitten olisi ollut vielä liian aikaista, kun laatikot pursuilivat korvista ja kinkku teki yhä hidasta matkaansa ruuansulatuselimistössä kaikkine ruokahalua vähentävine seuraamuksineen. Nyt välipäivien hiihtolenkit ovat tehneet tehtävänsä, ja ruokaa tekee mieli taas ainakin ajatella.

Vaikka kinkkumme päätyi onnettomasti roskikseen ennen aikojaan unohduttuaan yöksi huoneenlämpöön, oli joulun ruokapuoli erityisen onnistunut -  ainakin jos mittarina käytetään onnistuneita reseptikokeiluja. Hiilihydraattivapautumisen myötä innostuin tekemään jopa joululeipää, joka raaka-ainelistan omituisuudesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi, osoittautui täysosumaksi:

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Valkoinen sokerijoulu ja joulurauhan yllättävä lähde

Pandoro-kakku tomusokerihunnulla.
 Piti tulla maailmanloppu, tulikin ehkä kaikkien aikojen valkoisin joulu.

Jouluaattoaamuna seitsemän aikaan oli pakko hieraista silmiä muustakin kuin väsymyksestä ulos katsoessa. Ulkona tuiskutti lunta niin sakeasti, että hyvä jos ehti Hesarin talon kulman postilaatikosta hakea peittymättä lumeen.

Aamuhämärän väistyessä paljastui valkoisen joulun kauneus kokonaisuudessaan.Unelmien joulukorttimaisema tuntui kuin korvaukselta viime joulun mustasta ankeudesta, ja ottaen huomioon sen, miten kauan lumentuloa lopulta kesti, ilmeisesti myös kaikista mahdollisista edellistä mustista jouluista.

Olin lumentulosta niin tohkeissani, että lappasin edellispäivän porkkanalaatikonteosta ylijääneen ja ylisuolaisen riisipuuron kiireellä poskeen ja kiiruhdin lapsen, miehen ja koirien kanssa pulkkamäkeen tuiskun keskelle. Perinteinen aattoaamurituaali eli Joulupukin kuumalinjankin katsominen jäi kesken, mitä voi jo pitää isona poikkeuksena jouluperinteistä.

Vielä isompaa oli kuitenkin luvassa:

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Suomalais-italialainen jouluperinnesoppa

Iloista joulua!
Joululaatikot ovat uunissa, lahjat paketoitu, koti siivottu ongelmallista tavarankerääjäleivinuuninpäällistä myöten. Nyt on juuri se hetki vuodesta, jota varten jaksan kaikkein ankeimpina ja kiireentäyteisimpinä arkipäivinä, joita ihan riittävästi kasaantuu eteen pitkin vuotta.

Olkoonkin, että porkkanalaatikkoon lipsahti liikaa suolaa, tavaraläjät uunin päältä ovat vain siirtyneet komeron perälle pois silmistä ja lahjahankintojen jättämää budjettivajetta on tammikuussa paikkailtava entistä suurempaa kiirettä aiheuttavalla ankaralla työnteolla.

Jospa voisikin sujahtaa siihen lapsuuden joulumaailmaan, jossa lahjat putoavat kuin taivaan lahjana savupiipusta tai ovelle ilmestyy ystävällinen partaherra, joka ihmeesti tietää kaikkien toiveet. Mahtoi äitiäni naurattaa, kun olin häntä pienenä tyttönä lahjakasani keskellä lohdutellut:

perjantai 21. joulukuuta 2012

Jouluisilla eväillä kohti maailmanloppua

Joululaatikoiden ainekset - parasta maailmanloppuruokaa!
Keittiön ruokakaappi on merkillisen täynnä. Säilykepapuja, kikherneitä, tonnikalaa, makrillifileitä, ananastölkkejä, juureksia, pähkinöitä, rusinoita, kaikenlaista kuivamuonaa. Katselen sitä itsekin hämmästyneenä ja kysyn, olenko minä todella näin höyrähtänyt.

Tiedän, etten ole maailmassa ainoa, jonka ruokakaappi tällä hetkellä pullistelee säilykeruokaa. Ja joka on jemmannut tulitikkuaskeja keittiön laatikoihin normaalioloissa monen vuoden tarpeiksi.  Ei se silti minun touhuistani yhtään selväjärkisempiä tee, kertoo vain ihmiskunnan taipumuksesta joukkohysteriaan.

Kohta selviää, onko varustautumiselle tarvetta. Muutaman tunnin kuluttua kalenteri kääntyy vihdoin joulukuun 22. päivän puolelle, ja mayojen viheliäinen ennustus maailmanlopusta siirtyy huvittavaksi yksityiskohdaksi historian kirjoihin.

Vai uskonko minä todella, että ikivanha intiaaniennustus pitää paikkaansa?

tiistai 18. joulukuuta 2012

Iloisen kiireinen jouluaatto Italiassa

Joulun tunnelmaa Roomassa.
Vuoden kiireisimmät hetket ovat käsillä: kinkku hankittava, koti siivottava, kauppalista juhlasyöminkejä varten kirjoitettava, kierrettävä kaiken sorttiset ihanat joulumarkkinat ja synnytettävä ne viimeiset ja vaikeimmat lahjaideat. Siinä sivussa on saatava loppuun kaikki joulunalusviikolle kasaantuneet deadlinet, sillä onhan tämä jouluinen kulutusjuhla jollakin myös kustannettava.

Luin jokin aika sitten lehdestä jutun naisesta, joka vetäytyy joulunalusaikaan kirjaston rauhaan ja naureskelee kirjojensa takaa perheenäideille, jotka paniikin vallassa ja paita märkänä ryntäilevät kaupasta kauppaan joulua valmistellessaan.  Sen sijaan, että olisin yhtynyt hänen säälinsekaiseen halveksuntamyötätuntoonsa, minun  myötätuntoni kohdistui kirjastossa istuvaan yksinäiseen naiseen. Mitä hän menettääkään siellä tyhjänpäiväisiä lehtiä lukiessaan!

Minä en tietäisi, kuinka saisin elämäni sujumaan, jos minulta otettaisiin pois kaikki jouluun ja sen valmisteluun liittyvä hässäkkä. Olkoonkin, että aina tulee kiire ja paitakin voi olla märkänä, mutta aina nämä kiireiset viikot ovat myös vuoden parasta aikaa.

Yhdestä asiasta kuitenkin pidän kiinni:

lauantai 15. joulukuuta 2012

Kattilahuumaa

Saksalaista laatua: AMC:n jaloteräksinen paistinpannukattila.
Maksaisitko paistinpannusta 300 euroa? En varmasti maksaisi, ajattelin itsekin vielä viikko sitten. Vaan nytpä olen kyseisen hintaisen keittiövälineen onnellinen omistaja.

Miten näin pääsi käymään?

Ensimmäiset merkit alkavasta kattilahuumasta olivat ilmassa jo syksyllä, kun aloin kuulla lähipiiristäni merkillisiä uutisia huippukalliista kattilakaupoista. Tavallisesti tuhlailuun taipumaton perhe oli uusinut koko kattilaosastonsa ja maksanut lystistä 1000 euroa. Olin lähes häkeltyä summan kuullessani. Seuraavaksi kattilahuuma tuntui vallanneen toisen niinikään tarkan rahan pariskunnan, joka esitteli tyytyväisenä 300 euron kattila-paistinpannuaan. Ihmetellen katselin ja kuuntelin heidän näyttäessään uutta hankintaansa, enkä tosiaan saattanut ymmärtää, mitä kummaa kattilahuumaa oikein oli liikkeellä.

Kyse oli ei sen epäilyttävämmästä kuin kotiin tulevasta kattilanmyyjästä, jolle lähipiirini pian oli suositellut myös meitä eli antanut puhelinnumeroni mahdollista myyntiesittelyä varten. Niinpä niin, kaikkihan tietävät ovelta ovelle kiertävät pölynimurimyyjät, jotka kauppaavat superkalliita laitteitaan. Niihin tavallisella kuluttajalla harvoin on varaa, mutta kauppa käy silti: kyseessä ovat siis huippuluokan ammattimyyjät, joita sietää varoa ainakin jos ei satu omistamaan ylimääräistä rahaa tuhlattavaksi.

Varauduin siis vuosisadan vakuuttavimpaan myyntipuheeseen, kun suostuin AMC-kattiloiden myyntiedustajan kotikäyntiin. Etukäteen toki päätin, että meille ei kyllä tuhannen euron painekattilasarjaa ostettaisi eikä mitään muutakaan, mutta esittely toki kiinnosti, kuten kaikki ruokaan liittyvä. Mieheni oli vielä skeptisempi. Jos häneltä olisi kysytty, mitään myyntiesittelijää ei olisi kotiin edes päästettykään.

Tätä taustaa vasten esittelyn lopputulos on vieläkin hauskempi:

torstai 13. joulukuuta 2012

Orastavaa epätoivoa, hapankaalin hajua ja siunattu sitruuna

Valkosipulihapankaalia - vaikuttava makuelämys.
Raakaruokakokeiluni ei ole alkanut parhaissa mahdollisissa merkeissä. Valkosipulihapankaali haisee jääkaapissa, sillä en onnistu syömään pientä rasiaa tyhjäksi, vaikka kuinka haluaisin. Kerralla menee vain pari lusikallista, jos sitäkään. Illallissalaatti yrtteineen ja siemenineen jäi tekemättä ja syömättä, kun innostuin tekemään lapsen kanssa pipareita. Tuloksena oli, että raain asia, jonka tänään olen syönyt, taitaa olla piparitaikina.

Kaiken lisäksi tehosekoittimeni sanoi tänä aamuna yhteistyönsä irti ja leväytti täydellä teholla käydessään soseen pöydälle kulhon tiivisteiden välistä. Aamuvihersmoothiekin kutistui siis niihin muutamiin raapaisuihin, jotka sain pöydältä suuhun asti pelastettua.

Kaiken lisäksi opiskellessani lisää raakaruokailusta luin vehnänoraan käytöstä erään tärkeän yksityiskohdan, josta olin aiemmin ollut ääliömäisen tietämätön:

maanantai 10. joulukuuta 2012

Raakaa ruokaa: kasvisravintolasta kinkkuostoksille

Terveellinen alku aamulle: vehnänorasvihersmoothie
Sikäli kun jouluun on enää tasan kaksi viikkoa ja vielä on tekemättä lähes kaikki jouluvalmistelut lahjahankinnoista laatikoihin, tuntuu että on aika ottaa järeämmät aseet käyttöön - väsymyksen torjunnassa nimittäin. Aamulla heräämisessä kestää kaksi tuntia ja iltapäivällä, juuri kun pitäisi kaikkein eniten saada aikaan, iskee toinen lamaannuttava väsymyspiikki.

Lisäksi lähipiirissä jyllää vatsatautia ja ruuhkabusseissa äänistä päätellen kaikenmoista räkätautia, joten sisäinen terveysääneni suorastaan vaatii toimintaa. En voi enää jatkaa suklaa-lakritsilinjallani, jos haluan säilyä terveenä ja saada jouluvalmistelut kunnialla tehdyksi.

Kuin tilauksesta sain viime viikolla käsiini raakaruokareseptikirjan (Christine Bailey: Raakaravinto. Tie terveyteen, vireyteen ja painonhallintaan). Raakaravintoa olen kehunut aiemminkin, ja alan olla yhä enemmän vakuuttunut siitä, että mahdollisimman vähän kuumennettu kasvispitoinen ruoka on parasta terveydelle ja väsymyksen häätöön. Toisin sanoen uusin ruokainnostukseni liittyy vahvasti raakaruokaan.

Tänä aamuna alkoi pienimuotoinen raakaruokakokeilu:

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pala Italiaa keskellä Helsinkiä

Kahvipannullinen Senaatintorin joulutunnelmaa.
Voiko olla mahdollista, että kävelee kotikaupunkinsa kaduilla 30 vuotta sellaisella kiireellä, ettei oikeastaan edes kunnolla katsele ympärilleen? Siltä ainakin minusta on alkanut tuntua viime aikoina. Viime viikkoina olen sattuneesta syystä kävellyt yhden jos toisenkin kerran etenkin Punavuoren ja Eiran (sairaalan) suunnalla Helsingissä, ja ironista kyllä, kaikesta silmiin liittyvästä vaivasta ja näönsumentumisesta huolimatta olen katsellut ympärilleni tarkemmin kuin koskaan - ja nähnyt kotikaupunkini aivan uusin silmin.

Vanhoja arvorakennuksia, mielenkiintoisia pikkuputiikkeja, kivoja kahviloita, sushibaareja ja brunssipaikkoja, kävelykatuja, puistoja ja tietysti merenrantaa. Helsinkihän on aivan mahtava paikka! Onko mahdollista, että vasta silmäleikkauksen pysäyttämänä olen löytänyt aikaa nostaa katseeni asfaltista ja huomata kantakaupungin talojen kauneuden, Fredrikintorin uneliaan idyllin ja Viiskulman seudun omaleimaisen tunnelman, jotka tuovat ajoittain mieleen häivähdyksiä aivan jostain muista eurooppalaisista kaupungeista.

Esimerkiksi Fredrikintoria ohittaessani mietin monta kertaa, mitä paikkaa se etäisesti muistuttaa. Zürich, Ateena vai joku kortteli saksalaisessa pikkukaupungissa?  Vasta kun eilen kävelin siellä mieheni kanssa, asia valkeni:


torstai 6. joulukuuta 2012

Linnan juhlia ja italialaista elämisen kepeyttä

Makeita manteleita itsenäisyyspäivän kahvipöydässä.
Itsenäisyyspäivän vieton huipentuma on käsillä ja kättelyvirta presidentinlinnaan parhaimmillaan. Istun sohvalla naposteluherkut hyvin käden ulottuvilla ja valmistaudun ihastumaan ja järkyttymään juhlakansan asuvalinnoista ja linnan salien loistosta ja ruuhkaisuudesta. Pakko mainostaa naposteluherkkujani, jotka tällä kertaa ovat ihan omaa luokkaansa: valkosipulisilpulla ja merisuolalla maustettuja manteleita, jotka löysin Ylioppilasaukion joulutorilta ja tajusin heti, että tässä se on, täydellinen ja terveellinen korvike sipseille! Näitä kun vielä oppisi tekemään itse, niin ei tarvitsisi maksaa 4 euroa 150 gramman pikkupaketista. Ostin myös pussillisen makeita hunajaisia manteleita, yhtä hyviä jouluherkkuja nekin.

Kanssani tv-ykkösen tälläkin hetkellä istuu varmasti jokunen muukin suomalainen, ajatus joka on jollain tapaa hyvin miellyttävä. Jokin meitä suomalaisia sentään vielä yhdistää  tv.n ääreen ja muutenkin aikana, jolloin ohjelma- ja kanavatarjonta huononee sitä mukaa kuin laajenee ja elämäntyylien kirjo kasvaa yhdessä arvomaailman pirstoutumisen kanssa.

Ja vaikka Linnan juhlia ei seuraisikaan, jokainen suomalainen takuuvarmasti tietää, että tänään vietetään itsenäisyyspäivää. Jos ei muuten, niin siksi että joulukuun kuudetta on taottu päähän koko peruskoulun ajan, eikä sitä hevin unohda. Useimmille itsenäisyyspäivä myös ihan oikeasti jotain merkitsee, muutakin kuin ylimääräistä vapaapäivää. Itsenäisyyttä arvostetaan, sotaveteraaneja kunnioitetaan ja Suomen lippu laitetaan tänään ruokapöytää koristamaan ihan tavallisissakin kodeissa.

Mutta kysypä keskivertoitalialaiselta, milloin vietetään italialaista itsenäisyyspäivän vastinetta, Festa della Liberazione eli fasismista vapautumisen päivää, tai Festa della Repubblicaa eli tasavallan perustamisen päivää, jota sitäkin voi pitää itsenäisyyspäivän veroisena kansallisena juhlapäivänä.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Lämpimiä paketteja Italiasta lapsiraukan lämmikkeeksi

Taas pääsee jäälyhtyjen tekoon!
Italiasta tuli joulupaketti hyvissä ajoin. Isovanhemmilta lapsenlapselle leluja ja tietenkin lämmin talvitakki - niitä hienoja italialaisia lastenvaatteita, jotka ovat ah niin suloisia mutta mahdottoman epäkäytännöllisiä. Tavallisina arkipäivinä eli suurimman osan ajasta uusi tekokarvakauluksinen pikkuaikuisen takki varmasti pysyy naulakossa ja pääsee korvaamaan käytännölliset talvihaalarit vain juhlahetkinä ja hienommilla kaupunkireissuilla.

Nyt kun lämpötila on pudonnut tukevasti pakkasen puolelle, isovanhempien ykköshuolenaihe on tietysti se, miten me tarkenemme, ja ennen kaikkea miten lapsenlapsi tarkenee. Auta armias, jos Skype-puhelun aikana tyttö sattuu aivastamaan, silloin on lähellä ettei nonna lähetä villapeittoja tulemaan puhelinlankoja pitkin. Ja joka kerta hän arvelee, että tyttäremme yllä oleva paita taitaa olla liian vilpoisa ja pyytää laittamaan villatakkia ylle. Edes se ei auta, että vakuutamme sisälämpötilan pysyttelevän juuri sopivissa ja suositelluissa lukemissa eli reilussa kahdessakymmenessä. Jos ulkona paukkuu kymmenen asteen pakkanen, sisällä pitäisi olla ainakin 26 astetta, on anopin vankka mielipide, jota vuosikausien keskustelut aiheesta eivät ole onnistuneet muuttamaan. 21 asteen sisälämpötila on silkkaa vilustumisen kerjäämistä ja edesvastuutonta lapsen sairastuttamista, piste.

Suomalainen ilmasto on italialaisille tietenkin vieras, siitä eroavaisuudet sisälämpötilamielipiteissäkin ilmiselvästi johtuvat. Kun on koko ikänsä elänyt paikassa, jossa lumisade on viisi kertaa vuosisadassa kohdalle osuva harvinaisuus, paukkupakkaset ovat pelottavakin asia. Liekö miehenikin saanut osakseen äitinsä pelotteluja, vai miten muuten voisi selittää hänen matka-asunsa, kun hän 11 vuotta sitten eräänä elokuisena päivänä saapui Helsinki-Vantaan lentokentälle vaihto-oppilasvuotta viettämään?

maanantai 3. joulukuuta 2012

Jasmiiniteetä hermopaineeseen ja kirurgin ikävän lausahduksen jälkipelkoihin

Ehkä parasta jasmiiniteetä, jota olen maistanut. Luomukaupoista.
Miltä tuntuisi, jos erikoisalansa kokenein lääkäri sanoisi, että oireilusi on ensimmäinen laatuaan hänen urallaan, eikä ennakkotapauksia asioiden suunnan kehittymisestä siis ole?

Kauhealta tietysti, miltäpä muultakaan. Minä tiedän sen erinomaisen hyvin, sillä juuri näin kävi tänään silmäkirurgin vastaanotolla.

Silmänpaine oikeassa silmässä sen kun jatkaa nousuaan heti kun painetta alentavien tippojen vaikutus lakkaa. Jo se, että paine nousi yli 24 tunnin jälkeen piilolinssileikkauksen jälkeen, oli harvinaista, ja kahden viikon jälkeinen nousu on siis täysin ennenkuulumatonta Suomen eniten leikanneen ja kokeneimman silmäkirurgin uralla.

Mitähän tästä pitäisi ajatella?

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Valkosuklaa-kookoslumipalloja pakkassäiden kunniaksi

Herkullisia ja terveellisiä lumipalloja.

Paremmin ei voisi joulukuu alkaa: maahan on satanut kunnon lumikerros, ulkona paukkuu neljäntoista asteen pakkanen ja pakkassäiden luvataan sen kun jatkuvan.

Viikonloppu on mennyt jouluisissa tunnelmissa, sillä paitsi että Jouluradio aloitti viime yönä soitantansa, olohuoneen nurkassa komeilee jo pikkuinen muovikuusi. Aikaistahan vielä on, mutta en vain voinut vastustaa, varsinkin kun ilmatkin ovat muuttuneet niin jouluisiksi. Sitäpaitsi, kuka on sanonut että kuusen voi tuoda sisään vasta aatonaattona? Italiassa ei ainakaan kukaan. Minulle vannotuneelle joulukuusifanille tutustuminen italialaiseen joulunviettokulttuuriin onkin ollut onnenpotku: