Pussisalaattia ja pakastepastaa hyvän ruuan luvatussa maassa

Pakastepastaa "4 salti in padella".
Olen pian lähdössä mieheni lapsuudenystävän 40-vuotisjuhliin, ja sen kunniaksi lakkasin juuri kynteni. Nyt kuivattelen niitä ulkona terassilla ja havannoin kiinnostuneena, kuinka muutamassa minuutissa lakkauksen pintaan on liimautunut lukemattomia pienenpieniä ilmansaastehiukkasia. Ja koska hiki valuu jatkuvasti ja saa ihon ikävästi kutiamaan, raaputtelin sitä vaistomaisesti vastalakatuilla kynsillä: tuloksena juovittunut ja kurttuinen lakkapinta. Mutta mitäs pienistä, tällaisella helteellä on ihan turha kuvitellakaan lähtevänsä freesinä ja laitettuna yhtään minnekään, kun jo ripsiväriä laittaessa tulee kuuma ja meikkivoide valuu kaulalle.

Tosin olen alkanut epäillä, että italialaisilla naisilla on jokin minunlaiseltani suomalaiselta liikahikoilijalta salattu keino näyttää aina hyvältä ja raikkaalta, oli kuinka helle hyvänsä. Muuten ei voi selittää eroa minun ihoon liimautuneiden ellei suorastaan hiestä kastuneiden ja heidän kuin juuri kaupasta ostetun näköisten vaatteiden välillä. Olkoonkin, että runsas hikoilu on merkki hyvästä aineenvaihdunnasta, eli toisin sanoen voi syödä vapaasti vähän sitä sun tätä. Mutta rajansa kaikella!

Juhlatilaisuuksissa liikahikoilu on erityisen ikävä seuralainen. Kaiken lisäksi äsken matkalaukusta vaatteita esiin kaivaessani esiin putkahti epämiellyttävä yllätys:

liian pieni juhlamekko. Kotoa lähtiessä se oli kyllä aivan sopiva, ja mahtuu se ylle vieläkin, mutta kummasti on alkanut sieltä sun täältä kiristää. Helteen ja suolaisen ruuan syytä tietenkin, mutta todennäköisesti mukana on ihan ehtaa kaloreiden liikasaantiakin. Kuten aina Italiassa, en tahdo jälkeenpäin edes ajatella, mitä kaikkea on tullut syötyä. Kumma kyllä, että vaikka vierailen terveellisestä Välimeren ruokavaliosta tunnetussa maassa, syömiseni täällä ovat enimmäkseen äärimmäisen epäterveellisiä: pizzapohjaa, liikaa jäätelöä, kasviöljyissä paistettuja puolivalmisteita ja sokerina pohjalla pakastepastat, jotka maistuvat taivaallisilta mutta joiden kohdalla terveellisyydestä ei juuri voi puhua: lisäaineita, arominvahventeita ja ties mitä. Puhumattakaan lukuisista ravintolassa syömisistä, joiden kohdalla ei koskaan voi tietää, mitä ruoka todellisuudessa pitää sisällään, neitsytoliiviöljyä vai halpaa korviketta, aitoa makua vai glutamaattia.


En oikein tiedä itsekään, kuinka asiat ovat tähän jamaan päässeet. Yritän kyllä edes joten kuten ylläpitää kotoisia rutiineja: hankin marjoja, turkkilaista jogurttia ja saksanpähkinöitä aamupalapöytään, pidän huolen siitä ettei anoppi (taas kerran!)erehdy käyttämään halpoja kasviöljyjä paistamiseen, syön hedelmiä ja käytän hyväkseni paikallista vihannesten runsautta ja tuoreutta ja valmistan niistä monenlaisia lisukkeita.

Mutta on vain niin vaikeaa syödä terveellisesti, kun joka suunnasta tulvii epäterveellisiä, ihania herkkuja. Kun anoppi paistaa pannullisen iloisen naaman muotoisia pakasteperunakiekkoja, en malta jäädä kyselemään, mikä on valmistusainelista ja missä öljyssä ne on paistettu. Samoin jatkuvasti suuremmat alat kauppojen kylmäaltaissa vievät pakastepastavalikoimat vievät kielen ja järkevyyden ravitsemusasioissa mennessään. Vain kuusi minuuttia pannulla ja voilà - edessäsi on kuin vastavalmistettu annos pastaa alla amatriciana tai alle vongole, tai mitä vain satut haluamaan. Oikein laiskoille on tarjolla myös pakastettuja secondo piattoja ja contorneja eli kasvislisukkeita, eli periaatteessa minun ei niitäkään tarvitsisi itse työllä ja vaivalla vääntää.

Siinäkin on kestämistä, että anoppilaan on vakiintunut koko Italiaan levittäytymässä oleva tapa ostaa salaatit valmiiksi pilkottuina ja pestyinä muovipusseissa. Mieltäni kirvelee nähdä murto-osan salaattipussien hinnasta maksavat tuoreiden salaattien valikoimat, jotka anoppini nykyisin jättää hyllylle. Muistan vielä ne ajat, jolloin hän teki niistä maistuvia salaatteja, mutta nyt ne ovat vaihtuneet valmissalaattien monotoniseen makuun. Kun vielä tietää, että iso osa salaattien vitamiineista on valmistuksessa ja säilytyksessä lentänyt taivaan tuuliin, tulee entistä enemmän surku.

Salaattien suhteen olen jo luovuttanut, anoppini kuulemma ei mitenkään enää viitsi ryhtyä vaivalloiseen pesu-, kuivaus- ja paloitteluoperaatioon, kun valmiinakin kerran saa. Niin alas en kuitenkaan aio vajota, että ostaisin kasvislisukkeet pakasteina. Monet kun niistä ovat vielä niin nopeita, että valmistuvat melkein samassa ajassa tai ainakin yhtä vähällä vaivalla, kuin pakasteversiot sulavat pannulla. Kuten esimerkiksi tämä:

FINOCCHI AL BURRO ELI VOISSA HAUDUTETTU FENKOLI

Fenkoleita.
2-3 fenkolia
2 rkl voita
vettä

Leikkaa fenkoli siivuiksi ja laita voin kanssa pannulle. Lisää loraus vettä. Hauduta miedolla lämmöllä, kunnes fenkolit ovat sopivan pehmeitä. Jotkut tykkäävät että fenkolit rapsuvat hampaissa (minä), jotkut että ovat melkein sosemaisen pehmeitä (anoppi). Lisää tarvittaessa vettä välillä. Jos et halua käyttää niin paljon voita, keitä ensin palat vedessä ja lisää pieni määrä voita lopuksi. Tällöin maku ei kuitenkaan ole yhtä täyteläinen. 

Fenkoli on terveystuote: siinä on rautaa ja vatsahappojen tuotantoa lisääviä öljyjä, lisäksi se on diureettinen eli oivallinen nesteenpoistaja. Se on tosi hyvää myös raakana ja itse laitan sitä usein salaatteihin anismaista makua antamaan.


Valmisruokakulttuuri on siis saapunut Italiaankin, eikä sitä kuuluisaa terveellistä kalaakaan löydy joka perheen pöydästä kuten ehkä joskus ennen, mutta toki moni hyvä asia on pitänyt pintansa. Tomaatin kulutuksessa italialaiset ovat edelleen ykkösiä, samoin oliiviöljyn ja runsas kasvisten käyttö on vielä olemassa olevaa ruokakulttuuria. Ja mikä tärkeintä, italialaisilla on ylpeytensä omasta ruuastaan ja vakuuttuneisuus sen paremmuudesta. Vaikka mcdonaldseja ynnä muita ylikansallisia pikaruokaketjuja tulee jatkuvasti lisää yhdessä valmisruokien ja salaattipussien kanssa, pasta on silti pasta ja siitä ei luovuta.

Kynsilakka on kuivunut, ja on aika lähteä kiskomaan juhlamekko ylle ja seuraamaan, kuinka nopeasti ensimmäiset hikiläikät ilmestyvät sen pintaan. Sanomattakin on selvää, että juhlissa on jälleen tiedossa kaloritarpeeseen nähden aivan liikaa syömistä, joten saapa nähdä, onko syytä sittenkin valita heti alkuunsa väljempi juhla-asu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Mistä tulit, punarinta, mitä viestiä tuot, kenen sielua kannat?

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin