tiistai 31. heinäkuuta 2012

Suomalainen ja italialainen näkökulma metsään menemiseen

Antioksidanttipommeja lähimetsästä.




Heinäkuun viimeinen päivä on aina jotenkin hieman haikea. Ihan kuin kesä olisi pikku hiljaa päättymässä, valoisat yöt  ja kesälomat takana ja seuraavana päivänä elokuu, josta tulee mieleen koulujen alku ja pimenevät illat, joista muuten viimeksi mainittujen hehkuttaminen mielestäni on pelkkää yritystä naamioida orastava syksyn pelko. Tämän kesän heinäkuun viimeinen kului minulta ja tyttäreltäni syvällä metsän siimeksessä, jossa haikeuden sijaan vallitsi lämmin, aurinkoinen ja iloisten lastenäänten täyttämä tunnelma. Yleisin ilonaihe oli aina uuden sinisen mättään löytyminen - mustikkametsässä siis, kiitos veljeni ystävällisen kutsun ja halukkuuden jakaa hyvä apajapaikka kanssani. Vaaroiltakaan ei retkellä vältytty.


maanantai 30. heinäkuuta 2012

Rasvankäryisistä ranskalaisista insalata capreseen

Ranskalaiset perunat - tuo paistorasvan, nopeiden sokereiden ja liian suolan epäpyhä, terveyttä tuhoava kolminaisuus! Muistan lukeneeni jostakin, että ranskalaisten perunoiden täydellisessä suhteessa makeutta, rasvaa ja suolaisuutta sisältävä tuoksu aiheuttaa ihmisessä aivan erityisen syömishimon. Tietäähän sen itse kukin, miten hampurilasravintolasta kantautuva ranskisten käry saa veden ihan oikeasti kielelle, etenkin nälkäisenä - vaikkei edes pitäisi ranskalaisista perunoista. Näin käy terveystietoisemmallekin ihmiselle ja myös minulle jopa juoksulenkillä, eli hetkenä jolloin roskaruuan pitäisi olla kaukana mielestä ja rantakropan ja maratonkunnon ajatteleminen tilalla. Mutta niin vain kun juoksen Hesburgerin ohi ja tuo jumalainen, rasvaisenmakea tuoksu tavoittaa nenän,  saatan jopa ajatella, että kunhan pääsen kotiin ja suihkuun, palaan tänne takaisin hakemaan iltapalaa. Onneksi mielihalu yleensä katoaa saman tien sitä mukaa, kun rasvan haju jää taakse. Miten ihmeessä ranskikset ovat niin salakavalia?

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Mämmi, heinäkuun herkku

Mämmistä aina puhutaan hieman naureskellen ja toisaalta aavistuksen häpeillen, toisaalta hieman ylpeinä esitellään ulkomaalaisille tätä eriskummallista suomalaista perinneruokaa. Ottamatta kantaa siihen, onko sen enempää häpeään kuin ylpeyteen aihetta on todettava, että ainakin oma ruoka-asioissa peri-italialainen mieheni on ottanut mämmin täysin omakseen. Alussa oli toisin.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Sietämättömiä aurinkoraitoja - maallikko italialaisessa kampaamossa

Tulihan se helle Helsinkiin! Sen kunniaksi alkuun kuva Italian auringosta.=)  

On vaikea kuvitella kampaajaa, ainakaan ammattitaitoista ja menestyvää, joka värjää asiakkaan hiukset omien mieltymystensä mukaan kysymättä asiakkaan mielipidettä - tai edes sitä, haluaako tämä värjätä hiukset. Sellainen on kuitenkin olemassa, ja kyseinen asiakas satuin olemaan minä. Arvaa kiehuinko kiukusta?

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Basilikan ja kesän makua

Lomat ovat monilla ohi, mutta tänään tuntui kyllä ensimmäistä kertaa koko kesänä ulkona siltä, että nyt on oikeasti lämmin. Jo aamusta ovella humahti vastaan lämmin, hikoiluttava ilmamassa, joka syntyy kun lämpömittari näyttää reilusti yli kahdenkymmenen. Tällaista on odotettu, ja tietenkin se saapuu Suomeen vasta nyt, kun viiden viikon Italian-loma alkaa häämöttää näkyvissä.

Basilikat etelänpuoleisella ikkunalaudalla nuupahtivat ensimmäistä kertaa kesän aikana, kun keskipäivän aurinko oli aikansa paahtanut. Ilmeisesti kesä ei niiden kannalta ihan huono ole sittenkään ollut (vettä ainakin on riittänyt), sillä hyvin ovat kasvaneet, samoin kuin takapihan kasvimaan oreganot, tinjamit ja persilijat - ja muutama viimevuotinen porkkanakin on intoutunut kasvamaan suorastaan jättikokoiseksi. Ruohosipulia en mainitse, koska se kasvaa millä säällä hyvänsä ilman kummempia ongelmia. Hieman samaan tapaan kuin Italiassa menestyy mikä hyvänsä yrtti tai kasvi, jonka sattuu haluamaan parvekkeelle tai pihalle. Kateellisena katselen anopin terassin kesät talvet rehottavia rosmariineja ja maaliskuusta marraskuuhun kukoistavia basilikoja. Eikä niitä edes hoideta millään lailla, hyvä jos muistetaan kastella. Liika rakkaus kuulemma tappaa kasvit(kin), anoppi toteaa ja lirauttaa desilitramitallaan vesitilkan ruukkuihin.

   
Nämä eivät ole omia basilikojani - voi kun olisivatkin - vaan Rooman-anopin keittiöpuutarhaa.


Itse tehty on aina parempaa kuin kaupasta ostettu, se pitää paikkaansa pestokastikkeenkin kohdalla. Säästyy lisäaineilta, voi päättää itse suolan määrän, ja lopputuloksena on kaikin puolin ravitsevampi ruoka. Tällainen resepti löytyi pinjansiemenpussin kyljestä, seurasin sitä hieman mukaillen:

PESTOKASTIKE

1 ruukku basilikaa
4 rkl pinjansiemeniä
50 g raastettua parmesan-juustoa (käytin Pecorinoa, hyvin sopi)
2 valkosipulinkynttä
2,5 dl oliiviöljyä (2 dl riitti minun mielestäni ja silloinkin lopputulos oli tosi öljyinen)
suolaa maun mukaan

Jauha basilika, pinjansiemenet ja valkosipulinkynnet morttelissa tai monitoimikoneessa. Lisää juustoraaste. Valuta öljy ohuena nauhana joukkoon ja sekoita. 

Vaikka öljyä on paljon, lopputuloksena on raikas, herkullisesti basilikalta ja valkosipulilta maistuva kastike - yksi parhaista basilikaresepteistä. Käytin jauhamisessa sauvasekoitinta - olisikohan morttelilla tullut parempaa?

Pakko oli itsekin syödä lautasellinen pastaa, niin hyvää pestosta tuli.Olen viime syksynä tehnyt päätöksen, että syön pastaa ja leipää vain silloin, kun tarjolla on jotain todella hyvää ja kaiken sen hiilarimäärän ja valkoisten jauhojen arvoista. Suomessa sellaista tapahtuu ehkä kerran pari viikossa, Italianreissuilla kerran, kaksi tai kolme kertaa päivässä. Syyskuisen päätöksen jälkeen olemme olleet Italiassa yhteensä neljä kuukautta, joten pastapitoista on ollut...

Se siitä lämpimästä ilmamassasta. Sillä välin kun blogiteksti valmistui, taivas on täyttynyt pilvistä ja tuuli on taas tavanomaisen viileä. Mutta ei sentään kalsean kylmä, kuten niin usein tänä kesänä on ollut. Ehkä toivoa hellerintaman saapumisesta yhä on.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kesäkurpitsaa ja muita kesän ihanuuksia


Viime viikkoina on kaupan vihannesosastolla ollut mukavat oltavat: suomalaista kesäkurpitsaa, kaaleja, salaatteja ja muita vihanneksia on joka puolella. Vielä kun saisi samaa tavaraa kohtuuhinnalla luomuna... Joka tapauksessa oma ostoskärry täyttyy näistä ihanuuksista joka ostosreissulla, viime kerralla löytyi myös veikeää violettia kukkakaalia ja romanescu-parsakaalia, jota Rooman-anoppini käyttää paljon, enemmän kuin perinteistä parsakaalia.

Italiassa kaalien sesonki on talvella, ja jo keväällä alkaa olla vaikeaa niitä löytää. Sen huomasin tämän vuoden maaliskuussa, kun etsiskelin lapsen suosikkivihannesta punakaalia kaupoista, huonoin tuloksin ja etsinnästä turhautuneena. Suomalaisena kun olen tottunut siihen, että mitä vain vihannesta löytyy mihin vuodenaikaan vain kauppojen valikoimista. Se on oikeastaan aika hölmöä. Italiassa mennään selkeämmin sesonkien mukaan, syödään sitä mitä mihinkin vuodenaikaan omassa maassa kasvaa, eikä raahata tuontivihanneksia ties mistä maailmankolkasta. Meidän suomalaisten olisi syytä pyrkiä samaan.

Meillä kotimaisten kaalien ja muidenkin ihanien Suomi-vihannesten aika on nyt, nautitaan siis siitä! Sen kunniaksi tämän blogin ensimmäinen resepti, kesäkurpitsamuhennos, joka on helppo, vesi- ja vitamiinipitoinen pääruuan lisuke (contorno), tosi hyvää varsinkin hellesäillä:

SITRUUNAINEN KESÄKURPITSAMUHENNOS

3-4 pientä ohutta suomalaista kesäkurpitsaa (isot ja paksutkin tietysti käy, jos ei löydy muuta!)
1 (luomu)sitruuna
extra virgin oliiviöljyä
suolaa

Paloittele kesäkurpitsat siivuiksi ja siivut neljään osaan, höyrytä tai keitä kypsiksi. Anna jäähtyä hetken ja sekoittele, jolloin koostumuksesta tulee lievästi muhennosmainen. Purista joukkoon sitruunan mehut, lorauta sekaan oliiviöljyä ja suolaa. Tarjoa esimerkiksi pihvin tai kalan kanssa. Hyvää myös kylmänä!

Mämmi ja prociutto ne yhteen sopii

Kulttuurien kohtaaminen on aina mielenkiintoista, arvaamatonta ja haastavaakin. Siihen osasin varautua jo siinä vaiheessa, kun reilut 10 vuotta sitten päätin lyöttäytyä yhteen italialaisen miehen kanssa. Vuosien varrella kulttuurit todella ovat sekoittuneet ja törmänneetkin välillä siinä määrin, että emme enää itsekään oikein tiedä, kumpi meistä on italialaisempi ja kumpi suomalaisempi.

Konkreettisimmin suomalaisuuden ja italialaisuuden  yhteen sulautuminen näkyy keittiössä. Pöydässämme ovat sulassa sovussa karjanpiirakat, brushetat, pecorinot ja leipäjuustot, pastat, muikut,pizzat ja marjapuurot. Alussa mieheni teki minuun vaikutuksen pestopastallaan ja mammansa lasagnereseptillä, mutta aika pian minusta tuli se, jonka lasagne sai enemmän kehuja. En muuten tähän päivään mennessäkään ole kertonut Alelle, että olen lisäillyt lasagnereseptiin kaikenlaista "suomalaista", kuten mustapippuria ja kesäkurpitsaa, joita ei kuulemma missään tapauksessa voi sisältyä aitoon italialaiseen lasagneen.

Mutta todella mielenkiintoiseksi sekoittuminen alkoi käydä siinä vaiheessa, kun kahdesta tulikin kolme. Vasta Bambinamme syömisiä seuratessa on kristallisoitunut se seikka, että ruokakulttuurimme todella on sujuva sekoitus Suomea ja Italiaa. Lapsen tyypillinen ateria (kaikki mieliruokia) saattaa sisältää esimerkiksi penne-pastaa tomaattikastikkeella, voissa paistettuja muikkuja, mozzarellaa ja prociutto-kinkkua ja jälkiruuaksi mustikoita ja mämmiä.  Ja kaksivuotiaan ihastuttavalla ennakkoluulottomuudella hän sekoittaa sujuvasti yhteen kaikkia näitä ruoka-aineita, aloittaa mustikoilla ja haukkaa välillä prociuttoa, siirtyy pastaan ja jatkaa taas mustikoilla - kunnes pääsee ihan ehdottomaan lempiruokaansa, mämmiin.

Italialaisella keittiöllä on kieltämättä pidemmät juuret, ja raaka-aineiltaan ja maultaan se on ylivertainen, mutta ei suomalaisten ruokien tarvitse sen rinnalla hävetä. Yhdessä ne muodostavat suorastaan täydellisen ja mitä terveellisimmän kokonaisuuden - varsinkin jos poimii joukosta parhaat palat ja yhdistää ne keskenään. Vai mitä sanotte oliiviöljyn, lykopeenipommi tomaatin, luonnon oman antibiootin valkosipulin, superfoodmustikan ja hyviä rasvahappoja pursuavan muikun liitosta? Italiasta on hyvä ottaa mukaan runsas vihannesten syönti ja yleensäkin tuoreiden, yksinkertaisten ja maukkaiden raaka-aineiden ja makujen käyttö, Suomesta ainakin täysjyväviljat ja marjat, unohtamatta tietenkään xylitol-purkkaa!